Gallup: Miten piristää dumpatuksi tullutta ystävää?

Kämppäkaverini tuli juuri yllättäen tyttöystävänsä dumppaamaksi. Erot ovat luonnollisesti aina aivan perseestä – ja ylläridumppaukset ne vasta karseita ovatkin. Niinpä haluaisin lohduttaa kämppistäni jotenkin. Koska oma pääni kuitenkin kumisee tyhjyyttään mitä ideoihin tulee, ajattelin hyödyntää muodikasta crowdsourcing-tekniikkaa ja pyytää teiltä jeesiä. Mikä on teidän mielestänne paras tapa piristää jätetyksi tullutta ystävää? Mikä auttaisi sydänsuruun?

breakup.jpg

Koska olen surkean huono kaikenlaisissa tunneasioissa ja etenkin tunteista puhumisessa, oma normiohjelmani olisi viedä dumpatuksi tullut jonnekin tanssimaan ja nauttimaan vähän ns. naista väkevämpää. Kämppis on kuitenkin streittari, joten alkoholi ei ainakaan tällä kertaa tule kysymykseen. Meistä kumpikaan ei myöskään ole perinteisistä tyttöjen illoista innostuvaa tyyppiä, joten pyjamabileet ja manikyyrit eivät tunnu oikein sopivilta nekään. Tähän asti ainoa keksimäni ja toteuttamisen arvoinen suunnitelma on viedä kämppis katsomaan uusinta Mad Max-leffaa, jonka on lupailtu olevan feminististä propagandaa.

Ja siinä missä Mad Max-ilta on hyvä alku, pelkään pahoin että piristysprojektissa tarvitaan myös järeämpiä keinoja. Siispä pliis: laittakaa parhaat neuvonne jakoon kommenttiboksissa!

 

Miten sinä piristäisit jätetyksi tullutta ystävää?

 

Kuva: someecards

Suhteet Rakkaus Ystävät ja perhe Ajattelin tänään

Yöpöydällä: Wonder Woman Unbound

Yliopiston kirjasto on siitä hauska paikka, että siellä törmää usein mitä oudoimpiin ja mielenkiintoisimpiin kirjoihin. Viimeksi lainasin muun muassa kirosanasanojen historiaa käsittelevän kielitieteellisen teoksen, sekä tämän loistavan teoksen nimeltä Wonder Woman Unbound – The Curious History of the World’s Most Famous Heroine. Tim Hanleyn kirja kertoo nimensä mukaisesti Wonder Womanin eli Ihmenaisen historiasta aina hahmon alkuajoista asti ja on kyllä niin kiinnostavaa luettavaa, että oksat pois!

hanley_wonderwoman.jpg

Wonder Womanin hahmo ei ollut minulle etukäteen mitenkään erityisen tuttu, mutta veikkaan että jopa suuremmat sarjisfanit yllättyisivät monista kirjan faktoista. Tiesittekö esimerkiksi, että hahmon alkuperäinen luoja, William Marston, oli psykologi, keksijä ja bondagefetisisti, joka eli polyamorisessa suhteessa kahden naisen kanssa? Ja että Marston uskoi vakaasti naisten olevan miehiä parempia, ja että naisten tulisi hallita maailmaa? Marston uskoi sarjakuvien potentiaaliin välittää viestejä ja opettaa ihmisiä, ja niin syntyi legendaarinen Ihmenainen.

Kuka vielä uskaltaa väittää, etteivätkö sarjikset voisi olla kiinnostavia!

Kirja on jaettu sarjakuva-aikakausiin (Golden Age, Silver Age sekä Bronze Age) ja osiot karttaavat Wonder Womanin vaiheita kautta vuosikymmenten. Teos tarjoaa siis runsaasti informaatiota paitsi nimihahmostaan, myös amerikkalaisen sarjakuva-alan historiasta yleisesti. Erityisesti erilaisten yhteiskunnallisten liikkeiden vaikutus sarjishahmojen kehitykseen oli kiinnostavaa luettavaa. Tim Hanley on todellakin taustatyönsä tehnyt ja selvästi tietää mistä puhuu.

Wonder Womanin lisäksi kirja käsittelee myös lyhyehkösti myös monien muiden naispuolisten supersankareiden tarinoita ja heidän eri versioita vuosikymmenten ajalta, ja mukana oli todella paljon ainakin minulle ennaltatuntematonta, kiinnostavaa faktaa. Oma nörtteilyni tapaa mennä jonkinlaisissa kausissa ja viime vuosina olen jättänyt sarjakuvat vähän vähemmälle huomiolle. Hanleyn kirja sai minut kuitenkin innostumaan aiheesta uudelleen – nyt pitäisi vielä malttaa odottaa vuonna 2017 ilmestyvää Wonder Woman-leffaa

 

Lopullinen tuomio: Kiinnostavaa! Supernaisia! Jeeee! Kirja on varsin perusteellinen tietopaketti, mutta sai ainakin minut janoamaan lisää Ihmenaista elämääni. Hainkin samantien kassillisen sarjisalbumeita kirjastosta ja pistin Lynda Carterin 70-luvulla tähdittämän klassikkosarjan dvd:t tilaukseen.

Kenelle: Kaikille sarjiksista ja supersankareista kiinnostuneille kanssanörteille. (Tiedän, että teitä löytyy tämän blogin lukijoista!)

 

Tim Hanley: Wonder Woman Unbound – The Curious History of the World’s Most Famous Heroine. Chicago Review Press 2014. 320s.

Suhteet Oma elämä Kirjat Suosittelen