Kysytkö saatko suudella?
Tänään yritän vältellä hallituskokoonpanon ja Koff-gaten ajattelemista ja puhua sen sijaan jostakin ihan muusta: nimittäin suutelemisesta ja suutelemiseen luvan kysymisestä. Jostain syystä olen nimittäin törmännyt tähän keskusteluun viime aikoina ihan jatkuvasti: ollessamme uuden ihmisen kanssa treffeillä ja halutessamme pussata ensimmäistä kertaa, pitäisikö siihen kysyä lupa?
Kaikkein hämmentävintä tässä keskustelussa on usein sen sävy. Miehet väittävät, että he eivät ainakaan koskaan kysy ja lupia kyselevä mies on tossukka. Yllättävän monet naiset tuntuvat olevan täysin samaa mieltä. (Jostain syystä keskustelu on myös näin sukupuolittunut: mies on se joka kysyy tai ei kysy, ja nainen vain vastaanottava osapuoli.) Ja koska en ole juurikaan törmännyt luvankysymistä puoltaviin mielipiteisiin, ajattelin nyt kantaa korteni kekoon ja kertoa miksi minun mielestäni pussausluvan kysyminen kannattaa aina.
Ihan ensiksi: lupaa kysymällä estetään epämiellyttävät tilanteet, joissa yksi osapuoli on ymmärtänyt väärin ja toimii tavalla jota toinen ei arvosta. Itse ainakin haluaisin potentiaalisen pusukumppanin kysyvän minulta mielipidettäni sen sijaan että vain rynnisi huulilleni. Meillä tulisi kaikilla olla mahdollisuus kieltäytyä fyysisestä kontaktista niin halutessamme. On ikävää irrottaa itsensä yllävästä suudelmasta ja suutaan pyyhkien sanoa, että en itse asiassa halunnut tulla sinun toimestasi suudelluksi. Sen sijaan onkin kaikille mukavampaa ja vähemmän noloa, jos pusua toivova kysyy lupaa – silloin potentiaalisella vastaanottajalla on tilaa sanoa etukäteen, että kiitos tarjouksesta, olen oikein imarreltu, mutta just nyt ei kyllä kiinnosta. Niinpä pussausluvan kysyminen kertookin mielestäni ennen kaikkea hyvistä käytöstavoista ja toisen ihmisen fyysisen koskemattomuuden kunnioittamisesta. Kuten yksi BBC:n aihetta koskevassa artikkelissa haastatelluista ihmisistä toteaa: ”I think it’s really sweet because what you’re saying is, ’I don’t want to do something that would upset you’.”
Usein kuulee myös sanottavan, että luvan kysyminen vie tilanteesta spontaaniuden. Itse en kuitenkaan usko tähän, sillä siinä missä spontaanius on hienoa, on meillä kuitenkin tapana yleensä yhdistää se myös terveeseen järkeen. Jos saan spontaanisti idean lähteä minilomalle kaverin kanssa, minulla on tapana kysyä kaverilta tämän suostumusta ennen lentolippujen varaamista. Miksi suuteleminen siis olisi sen kummempaa? Luvan tiedusteleminen ei millään tavalla tee spontaanista ajatuksesta tai sen toteuttamisesta huonompaa. Hyvä idea on hyvä idea vaikka voissa paistaisi erityisesti kun siihen osallistuvat saavat ilmaista mielipiteensä asiasta etukäteen.
Toinen usein kuultu argumentti yllärisuudelman puolesta on se, että luvan kysyminen ”pilaa tunnelman”. Tätä en ole itse koskaan oppinut ymmärtämään. Jos tunnelma on niin herkässä, että toisen suostumuksen kysyminen pilaa sen, ehkä vika oli tunnelmassa? Vai esitettiinkö kysymys kenties tökeröllä tavalla? Itse olen vakaasti sitä mieltä, että luvan kysyminen voi jopa parantaa tunnelmaa. Asian kun voi hoitaa monella tapaa: kysymyksen ei tarvitse olla jähmeä ja kapulakielinen (kyseessä ei ole bisnesneuvottelu) eikä myöskään jotakin noloa ja vaikeaa. Hymyillen kuiskattu kysymys voi olla todella seksikästä.
Itse näen suuteluluvan kysymisen ikäänkuin esileikkinä, jossa kerrotaan toiselle mitä kaikkea ihanaa tämän kanssa tahtoisi tehdä. Mitä seksiin tulee, esileikki on usein valtavan suuri osa jännitystä ja siten itse aktin tunnelmaa. Monet meistä tietänevät, että usein seksin odottaminen on melkein seksikkäämpää kuin se itse asia. Sama päteekin mielestäni myös suutelemiseen: suudelman odottaminen ja samalla myös luvan kysyminen ja antaminen voivat vain lisätä jännitettä entisestään. Ja mikä parasta, kuumuuskertoimen korottamisen lisäksi kysyjä osoittaa myös kunnioittavansa toisen rajoja ja itsemääräämisoikeutta. Kysymys voi siis kiihottaa, mutta samalla se ikäänkuin vaivaihkaisesti tsekkaa: olenhan ymmärtänyt tilanteen oikein?
Itse olen siis vakaasti sitä mieltä, että consent is sexy – molemminpuolinen suostumus on kaikkein kuuminta. Vuosien yhdessäolon jälken lupaa ei välttämättä enää tarvitse kysellä, tutun kumppanin pussaushalut näkee jo tämän naamasta, mutta uusien ihmisten kohdalla pidän luvan kysymistä todella tärkeänä asiana.
Ja mainittakoon myös, että suutelolupa ei ole mielestäni millään tapaa sukupuolitettu kysymys vaan toimii myös toisinpäin. Itse olen monilla ensimmäisillä treffeillä kysynyt treffikumppanilta lupaa. Se on irronnut joka ikinen kerta ja jokainen sitä seurannut suukko on myös ollut ehdottoman kuuma. Mitään ei mennyt pilalle vaikka avasinkin suuni ja kysyin saisinko jo suudella.
Mitä mieltä te olette – kysyä vai eikö kysyä pussauslupaa, kas siinä pulma?
