Toisinaan tuntuu, että internetistä on tullut uusi, tehokas ase, jota käytetään naisia vastaan. Toimittaja Johanna Vehkoon ja kuvittaja-kuvataiteilija Emmi Niemisen journalistinen sarjakuvateos Vihan ja inhon internet (Kosmos 2017) taitaa olla ensimmäinen teemaa käsittelevä kirja, ja se tarttuu vaikeaan aiheeseen todella vaikuttavalla tavalla. Kyseessä on aivan ehdottomasti yksi tärkeimpiä viime vuonna ilmestyneitä kirjoja!

Kuva: kosmos

Kirjan tositarinoista on selvästi nähtävissä, että nettivihan kohteeksi voi päätyä suunnilleen kuka tahansa, joka kehtaa olla nainen ja asioista mieltä: poliitikot ja muut poliittiset toimijat, tutkijat ja toimittajat. Myös esimerkiksi feminististen bloggaajien saama ”palaute”, oli se sitten lievempää feministi lutka -tyyppistä settiä tai rankempaa (kuten vaikka Emmi Nuorgamin saamat uhkaukset, joita käsittelevän luvun voi lukea tästä Hesarin jutusta), kuuluu samaan misogynistiseen jatkumoon, jolla naiset yritetään vaientaa.

Nettiviha kumpuaa laajemman kulttuurimme naisvihamielisyydestä, mutta Vehkoon ja Niemisen kirjasta käy myös ilmi, miten nykyinen suhtautuminen internetissä esitettyihin uhkauksiin ja systemaattiseen häirintään vahvistaa tätä misogyniaa ja ajatusta siitä, ettei naisilla ole oikein väliä. Uhreja ei nimittäin vieläkään oteta tosissaan, eikä nettiuhkauksista yleensä koidu juridisia seuraamuksia. Rikosilmoitusta tehdessä poliisi väheksyy avoimesti, ja lopulta postilaatikkoon kolahtaa syyttämättäjättämispäätös. Ei nää jutut yleensä mihinkään etene. Todisteita ei ole tarpeeksi. Eivätkä ne varmaan sitä oikeasti tarkoittaneet.

Käytännössä viesti on siis tämä: naiselle saa sanoa mitä tahansa. Saa uhkailla raiskauksella, tappamisella, saa levittää kotiosoitetta ja puhelinnumeroa ja manipuloituja pornokuvia. Todisteita ei ole tarpeeksi. Eivätkä ne varmaan sitä oikeasti tarkoittaneet.

Kirjaa lukiessani tajusin myös yhtäkkiä, että naisiin kohdistuva nettiviha muistuttaa seksuaalista häirintää: kun sitä kohtaa tarpeeksi, se alkaa kierolla tavalla normalisoitua niin, ettei sitä pian enää muista kyseenalaistaa. Samalla tavalla kuin olen vuosien varrella oppinut, että naisena yökerhossa ollessani minua tullaan kourimaan säännöllisesti, olen jossakin vaiheessa alkanut ajatella, että kun olen olemassa ja internetissä ja nainen ja sanon asioita ääneen, siitä seuraa aina ”palautetta”: vähintäänkin huorittelua, pahimmassa tapauksessa uhkauksia. Usein huomaan ajattelevani, että näin tää nyt vaan menee. Vaikka sen ei missään nimessä pitäisi.

Keräämällä yhteen verkkovihan ja -häirinnän kohteeksi joutuneiden ihmisten tarinoita Vihan ja inhon internet tekeekin tätä ilmiötä todella tarpeellisella tavalla näkyväksi. Kirja korostaa sitä, etteivät uhkailun ja häirinnän kohteeksi joutuneet ihmiset ole asian kanssa yksin, ja että kyseessä on jotakin systemaattista, johon on puututtava. Nettiä ei saa päästää luisumaan jonkinlaiseksi semi-kivikautisen maskuliinisuuden viimeiseksi linnakkeeksi, jonne naisilla ei ole asiaa, eikä sitä saa luovuttaa seksisteille työkaluksi, jonka avulla ruodusta poikkeavia ihmisiä rankaistaan.

Vihan ja inhon internet on tärkeä keskustelunavaus todella tärkeästä aiheesta. Jatketaan tästä eikä luovuteta.

 
jatka lukemista:
viikon kirja: hunger – a memoir of (my) body
meistä joka kolmas pettää
luetko naisten kirjoittamia kirjoja?

seuraa blogia Facebookissa ja Bloglovinissa.