Mitä kieltä rakkaus puhuu

Muutama päivä sitten muistin yhtäkkiä, miten joskus teini-ikäisenä julistin, etten koskaan voisi rakastua ihmiseen, joka ei puhuisi täydellistä suomea. Että en kestäisi kielioppivirheitä, olivat ne sitten kieltä ensimmäisenä tai toisena tai sadantena kielenään puhuvan ihmisen tekemiä. Ja miten sitä vois ees rakastuu, jos ei oo niinku sitä yhteistä tunnekieltä? Mistä se rakkaus sillon muka syntyis, keuhkosin. Nyt, lähes pari vuosikymmentä tuon jälkeen, voin sanoa, että tämä on onneksi yksi niitä asioita, joissa sitä myöhemmin huomaa olleensa kertakaikkisen väärässä.

Rakkauden kieli

Kuva: Moon Rhythm / Flickr (CC BY-NC-ND 2.0)

 

Tuolle teini-ikäiselle kielioppifasistille on ollut suorastaan oikein, että olen tähänastisen elämäni aikana ollut pidempään parisuhteissa sellaisten ihmisten kanssa, jotka eivät puhu suomea, kuin sellaisten kanssa jotka puhuvat. Näiden vuosien aikana olen oppinut, että niin paljon kuin äidinkieltäni rakastankin, suomi ei ole minulle mikään erityinen tunnekieli, jota tarvitsisin parisuhteessani. Kommunikoin tietysti hieman eri tavalla eri kielillä, olen hieman eri versio itsestäni puhumastani kielestä riippuen, mutta loppujen lopuksi sekä rakastaminen että riiteleminen sujuvat melkein millä kielellä tahansa.

En vieläkään osaa täysin kuvitella, että rakastuisin ihmiseen, jonka kanssa meillä ei olisi ainakin yhtä yhteistä kieltä, jota molemmat puhuvat sujuvasti. Verbaalisparraus on yksi lempiasioitani maailmassa ja se liittyy omalla kohdallani saumattomasti myös flirttailuun, ihmisen kiinnostavuuteen ja toiseen tutustumiseen. Tärkeintä on kuitenkin ollut ymmärtää, että tähän ei todellakaan vaadita suomea eikä millään tavalla täydellistä kielitaitoa kummaltakaan osapuolelta. Ja että on kerrassaan kunnioitettavaa, kun ihmiset uskaltavat rakastaa myös sellaisella kielellä, jonka jokaista nyanssia ja pientä kielioppikiemuraa eivät hallitse.

Tiedän nykyään senkin, että rakkaus kestää myös ne kielioppivirheet. Niitä nimittäin riittää! Esimerkiksi nykyinen parisuhteeni on rakentunut kielelle, joka ei ole meidän kummankaan ensimmäinen. Joskus sekoitamme keskenään kolmea kieltä, ja siitäkös vasta kielikakofonia syntyy. Mutta kummasti suhteemme ei ole siitäkään kärsinyt.

Sitä paitsi suomea taitamattomassa kumppanissa on myös eräs ylläribonus, jota en ahdasmielisenä teininä tullut edes ajatelleeksi: nimittäin se, että minulla on suuri valta sen suhteen, millaisia asioita kumppanini oppii suomeksi. Ja niinpä sitä saattaa päätyä asumaan ihmisen kanssa, joka on oppinut minulta sanomaan epämääräisesti, että katotaan aina silloin kun ei jaksa tehdä tarkempia suunnitelmia tai tahtoo kieltäytyä kohteliaasti jostakin asiasta, ja joo joo kun haluaa vain päästä tietystä keskustelusta eroon.

Ja toisinaan, kun keskustelemme vaikkapa kotitöiden tekemisestä, hän saattaa laahustaa lannistuneena keittiöön tiskaamaan ja matkallaan lausua hieman surullisesti, tarkkaan ääntäen: Elämä on julmaa. Mun on pakko twerkkaa, että saisin fyrkkaa.

 

Jatka lukemista:
haluan jonkun joka auttaa viikkaamaan lakanat
missä rakkaus alkaa
eksän kanssa kaljalla

 

Seuraa blogia Facebookissa ja Bloglovinissa.

Suhteet Oma elämä Rakkaus Ajattelin tänään

Katso tämä: Alias Grace

Jos rakastit The Handmaid’s Talea, tulet todennäköisesti rakastamaan myös nyt Netflixistä löytyvää Alias Grace -minisarjaa. Myös tämä sarja perustuu Margaret Atwoodin mestariteokseen, ja kaikki kuusi osaa lähes yhteen putkeen viikonloppuna katsoneena voin nyt onnellisena todeta sen täyttäneen kaikki odotukseni: Alias Grace on kiehtova, hetkittäin jopa häiritsevä tarina kehoista ja kontrollista, totuudesta ja muistoista, vallasta ja naisten hiljaisesta vastarinnasta. Sarja myös resonoi voimakkaan ajankohtaisesti tällä hetkellä käytävän seksuaaliseen ahdisteluun liittyvän keskustelun kanssa.

Alias Grace arvio

Kuva: netflix

 

Sarjan nimiosassa on 1800-luvulla elänyt Grace Marks, nuori irlantilaistyttö, joka muuttuu perheensä mukana Kanadaan ja alkaa ansaita elantonsa palvelustyttönä paremman väen kodeissa. Erinäisten tapahtumien kautta Grace päätyy pian syytetyksi kahdesta julmasta murhasta. Mutta onko hän todella syyllinen? Sitä koettaa selvittää psykiatri Simon Jordan, joka pyytää vuosikausia vankilassa istunutta naista kertomaan tarinansa. Mutta Grace ei avaudu tuosta vain; Grace on arvoituksellinen, Grace on salaisuus. Hän tietää, että joskus valta kertoa oma tarinansa haluamallaan tavalla on ainoa valta, joka naisella on.

Alias Grace on monella tavalla kiinnostava lukea The Handmaid’s Tale– eli Orjattaresi-kirjan ja televisiosarjan vastaparina. Siinä missä Orjattaresi sijoittuu kuvitteelliseen lähitulevaisuuteen, Alias Grace (suomeksi Nimeltään Grace, suomentanut Kristiina Drews) sijoittuu menneisyyteen ja pohjautuu lisäksi tositapahtumiin. Molemmissa teoksissa on kuitenkin samanlaisia teemoja liittyen esimerkiksi naisen ruumiin kontrollointiin, raskauden riskeihin, siihen miten vähissä on ihmisen valta silloin kun hän ei saa päättää edes omasta kehostaan.

The Handmaid’s Tale sopi täydellisesti alkuvuoden keskusteluun aborttioikeudesta, ja sen tavoin myös Alias Grace tuntuu sekä tapahtuma-aikansa että julkaistuvuotensa kaukaisuudesta huolimatta todella ajankohtaiselta. 1800-luvun naisilla on vain häviävän vähän sanottavaa siihen, miten heidän kehojaan kohdellaan ja kosketaan, ja sarja tuntuukin hetkittäin lähes kommentoivan tämänhetkistä keskustelua seksuaalisesta häirinnästä sekä naisten kehon alistamisesta miehisen katseen ja kosketuksen alle. Se todella pysäyttää.

Omiin lempiteoksiin pohjautuvat elokuvat ja tv-sarjat ovat aina vähän vaarallisia, sillä ne saattavat osoittautua niin paljon alkutekstiään köyhemmiksi – tai sitten vain erilaisiksi kuin itse oli kuvitellut ja siksi pettymyksiksi. Olenkin todella riemuissani siitä, että Alias Gracen kohdalla pettymystä ei tullut. Sarja on valtavan kaunis ja lisäksi rakentaa sekä ylläpitää jännitystä taitavasti, aivan kuten itse romaanikin, joka keriytyy hitaasti auki – tai sitten menee vielä pahemmin solmuun, tulkinnasta riippuen. Kuka voittaa hienoperäisessä valtapelissä? Millainen nainen tuomitaan, ja onko meidät kaikki tuomittu jo valmiiksi?

Kaiken kaikkiaan Atwoodin tarina on äärettömän vaikuttava ja monitulkintainen, ja minua kiinnostaisi aivan valtavasti keskustella siitä muiden sarjan katsoneiden tai kirjan lukeneiden kanssa. Jos Grace Marks salaisuuksineen on siis teille tuttu, kertokaa kommenteissa ajatuksianne! Ja jos ette vielä tiedä, mistä on kyse – äkkiä sarja pyörimään tai kirja käteen! Margaret Atwood on nero, ja tätä tarinaa te ette halua missata.

 

jatka lukemista:tätä odotan: the handmaid’s tale
the handmaid’s tale -kirja suomeksi

 

Seuraa blogia Facebookissa ja Bloglovinissa.

Kulttuuri Suosittelen Uutiset ja yhteiskunta