Kun feministinen slogan ei riitä

Tekeekö feministinen slogan vaatteesta automaattisesti feministisen? Tätä pohdittiin Bluestocking-blogissa pari viikkoa sitten, kun puhe oli halpaketjujen feministipaidoista ja siitä, miten paidan rintamukseen kirjattu viesti voi olla valtavassa ristiriidassa feministisen aatteen perusperiaatteiden kanssa esimerkiksi silloin, jos paita on tuotettu työntekijöitä riistävässä hikipajassa. Sattumalta törmäsin tänään vielä toiseen oikein hyvään esimerkkiin tästä massaketjujen feministisloganeiden tyhjyydestä, kun luin, että Planned Parenthood -järjestölle varoja kerännyt paita oli häpeämättömästi kopioitu myyntiin Forever 21 -vaateketjuihin.

Forever 21 kopioi Planned Parenthoodoille suunnitellun paidan

Kuva: @wordagency

 

Alkuperäisen paidan suunnitelleen Word Agency -markkinointifirman mukaan paidan tarkoitus oli viestiä, että feminismin ja ihmisoikeuksien tulee olla intersektionaalisia; että kaikki naiset kulttuuriin, uskontoon ja taloudelliseen tilanteeseen katsomatta ansaitsevat turvallista terveydenhuoltoa. Tämän vuoksi 25% paidan myynnin tuotoista lahjoitettiin Planned Parenthoodille.

Planned Parenthood on järjestö, joka tarjoaa ehkäisyä, raskaudenkeskeytyksiä ja seksuaalikasvatusta halvalla tai jopa ilmaiseksi muun muassa Yhdysvalloissa, Boliviassa ja Tansaniassa. Forever 21 puolestaan on vaateketju, jonka liikevaihto oli joitakin vuosia sitten 2,6 miljardia dollaria ja jonka kaupoissa myytävistä vaatteista suurin osa valmistetaan Kiinassa.

Forever 21 on sittemmin poistanut paidan myynnistä ja tiedotteensa mukaan firma ei tiennyt, mistä sen design oli peräisin. Ja ehkä näin onkin. On kuitenkin kiinnostavaa, että firmaa on aiemminkin syytetty pienten suunnittelijoiden ideoiden pöllimisestä. Kaiken kukkuraksi kopioversiossa paidasta oli poistettu alkuperäisessä tuotteessa swahiliksi, arabiaksi, hepreaksi ja japaniksi olleet tekstit. Ehkä ne eivät sopineet siihen feminismin brändiin, jolla Forever 21 tahtoi ratsastaa? Intersektionaalisuus lienee siitä aika kaukana. Tapaus onkin siis kertakaikkisen hyvä muistutus siitä, että pelkkä slogan ei vielä tee yhdestäkään firmasta feminististä.

Onkin kiinnostavaa kysyä itseltään ja vaatekaapiltaan esimerkiksi tämän The Guardianin Do your clothes pass the feminist test? -jutun mukaisesti, kuinka feministisiä vaatteemme oikeasti ovatkaan. Kuka ne on valmistanut, ja millä tavalla? Pienten ja eettisten valmistajien tuotteet eivät tietenkään sovi kaikille kukkaroille (aihe, joka tuossa The Guardianin jutussa otetaan kiinnostavalla tavalla esille), mutta asiaa kannattanee siitä huolimatta miettiä ja tukea sitten eettistä tuotantoa silloin kun mahdollista. Olen itse aikamoinen kirpparihaukka ja ostan häviävän vähän vaatteita uusina, mutta aion ehdottomasti tästä lähtien pyrkiä kiinnittämään tähän aiheeseen enemmän huomiota. Koska kulutan vain vähän, voisin sitä suuremmalla syyllä pyrkiä kuluttamaan tavalla, joka ei aktiivisesti tee maailmasta paskempaa paikkaa.

Jos sama kiinnostaa myös teitä, hyvään alkuun pääsee tutustumalla esimerkiksi Bluestockingin Facebook-sivujen puolella jaettuihin vinkkeihin oikeasti feministisistä vaatteista sekä Harharetkiä-blogin Kohti vastuullisempaa vaatekaappia -juttusarjaan.

 

Kiinnostaako teitä vaatteiden tausta?

Onko aatteiden ja vaatteiden välillä yhteys?

 

seuraa blogia myös Facebookissa ja Bloglovinissa.

Muoti Ajattelin tänään Trendit

Seksiä haluaville naisille käy aina huonosti

Trigger warning: raiskaus

Seksiä harrastavaa naista pyritään edelleen rankaisemaan seksuaalisuudestaan. Tämä totuus muistui mieleeni taas tänään, kun mietin kirjailija Laura Gustafssonia ja tämän uutta autofiktiivistä romaania, kehoja ja rakkautta ja epätoivoa käsittelevää Pohjaa. Omakohtaisen ja seksistäkin kertovan kirjan kohdalla negatiivinen julkisuus lienee lähes väistämätöntä, niin omituinen ilmestys seksiä harrastava ja siitä häpeilemättä puhuva nainen monien mielestä edelleen on. Tällä kerralla tuo julkisuus lähti kuitenkin yllättävän huonoon suuntaan ja yllättävän nopeasti, kun Ilta-Sanomat kirjoitti Gustafssonin toisaalle antaman haastattelun perusteella oman kohujuttunsa, jonka aiheena on Gustafssonin seksikumppaneiden määrä. IS:n juttu on lyhyt, mutta siinä on pielessä suunnilleen kaikki aina otsikosta (kuvassa alla) alkaen. Eniten minut pysäytti kuitenkin lause, jossa Gustafssonin seksikumppaneiden määrä rinnastetaan tämän kokemaan raiskaukseen: ”25 ikävuoteen mennessä Gustafssonilla oli ollut yli 50 miestä. Hänet oli myös raiskattu kerran.”

lauragustafsson.png

Kuva: Laura Gustafssonin Facebook-sivu

 

Kuten Gustafsson kommentoi omalla Facebook-sivullaan, on aika uskomatonta, että se, että nainen on harrastanut seksiä, on edelleen uutinen. IS:n jutun koko perusasetelma on siis jo kertakaikkisen vinoutunut. Tämän lisäksi jutussa on aivan erityisen ongelmallista se tapa, jolla siinä yhdistetään vapaaehtoinen seksin harrastaminen ja seksuaalinen väkivalta. Otsikko ja tuo lainaamani lause yhdessä tekevät jutun rivien välistä loistavan viestin aika selväksi: että ehkä se oli ihan oma vika. Jos Gustafsson olisi vain ristinyt jalkansa eikä koskaan lähtenyt kenenkään matkaan, mitään kamalaa ei olisi tapahtunut.

Tässä palataan jälleen kerran #lääppijä-keissinkin yhteydessä niin selvästi esiin tulleeseen seksuaalisen naisen stigmaan: käsitykseen, jonka mukaan se, että nainen on toteuttanut seksuaalisuuttaan jollakin haluamallaan tavalla, ilman että se tapahtuu miehen pyynnöstä tai painostuksesta tai miehen mieliksi, tekisi naisesta vapaata riistaa. Ihan kuin seksin harrastaminen tarkoittaisi, että nainen jotenkin automaattisesti luopuisi itsemääräämisoikeudestaan, oikeudestaan fyysiseen koskemattomuuteen, ihmisarvostaan.

Lienee sanomattakin selvää – tai pitäisi olla sanomattakin selvää – että tämä on kammottavaa, väärin, perseestä, siis täysin kieroutunut tapa katsoa maailmaa ja suhtautua naisten seksuaalisuuteen. Se, että nainen harrastaa seksiä monien ihmisten kanssa, ei tarkoita sitä, että raiskaus olisi vain ajan kysymys. Seksikumppaneiden määrä ei kerro mistään mitään, sillä ei pitäisi olla mitään väliä, ja siitä pitäisi niin halutessaan voida puhua ilman että se johtaa kohuotsikoihin ja slutshamingiin. Ainakaan kumppaniluvusta ei voi johtaa jonkinlaista matemaattista kaavaa raiskauksen todennäköisyyteen tai siihen, että seksiä harrastava nainen olisi jotenkin aiheuttanut raiskauksen omalla toiminnallaan.

Ylipäänsä raiskauksen mainitseminen tällä IS:n jutun tavalla, kuin ohimennen, sivuuttaa myös täysin sen, että kyseessä on aina valtavan traumaattinen kokemus. Raiskauksesta puhuminen samassa yhteydessä Gustafssonin vapaaehtoisesti harrastaman seksin kanssa on suuri vääryys. Siinä vedetään mutkia suoriksi ja yhdistetään asioita, joilla ei ole mitään tekemistä keskenään; ollaan välittämättä traumasta, sukupuolittuneesta seksuaalisesta väkivallasta, kaksinaismoralismista ja siitä, mitä tällainen viestittää kaikille niille tytöille ja naisille, jotka haluavat harrastaa seksiä ja nauttia siitä, koska piru vie heilläkin on siihen oikeus.

Iltapulun jutun kirjoittaja ei välttämättä tietoisesti ajatellut asiaa näin ja tieten tahtoen edistänyt raiskauskulttuuria, mutta jutun viesti kuitenkin tekee niin. Siinä tehdyt tekstuaaliset valinnat toistavat kulttuurissamme edelleen vallitsevaa kivikautista käsitystä, sitä mitä tytöille teinivuosista asti toitotetaan: Jos pukeudut lyhyeen hameeseen, saatat tulla raiskatuksi. Jos flirttailet, saatat tulla raiskatuksi. Jos haluat seksiä, saatat tulla raiskatuksi. Jos poistut kotoasi, jos kehtaat olla olemassa, jos sitä tai tätä, saatat tulla raiskatuksi. Ja se on todennäköisesti oma vikasi.

Raiskauksesta syyllistetään edelleen uhreja. Seksuaalisen naisen mukana kulkee aina varjona uhka seksuaalisen väkivallan uhriksi joutumisesta, koska meille kerrotaan, että näiden kahden asian välillä on yhteys. Tiivistettynä Iltapulun viesti Laura Gustafssonille ja yhteiskunnan viesti kaikille naisille kuuluu siis näin: Olisit vain pysytellyt kotona neljän seinän sisällä ja odottanut, odottanut jotakin, miestä, avioliittoa, ehkä jumalaa. Silloin mitään ei olisi tapahtunut.

Minä siihen: voi vittu mitä paskaa nyt taas.

Jutusta tuli mieleeni Gustafssonin kirjoittama näytelmä Kikasta, tuosta avoimesti seksuaalisuudella leikitelleestä laulajasta, jonka tissejä kyllä haluttiin tiirailla, mutta jota myös ylenkatsottiin. Kikka oli yleisölle kulutustavaraa, josta saatiin kiksejä, mutta jota samalla halveksuttiin juuri näiden samojen kiksien antamisen vuoksi. Monella tavalla Kikka kertookin tästä keissistä ja kulttuuristamme kaiken oleellisen. Naisen halutaan olevan seksikäs tavalla, josta on muille hupia ja hyötyä, mutta omaehtoinen seksuaalisuuden toteuttaminen sen sijaan ei ole koskaan ok. Vanha paradoksi pätee yhä: naisen tulee näyttää haluttavalta, mutta haluta hänen ei kannata. Sillä haluaville naisille käy aina huonosti.

 

Jos aihe kiinnostaa, jatka lukemista:#lääppijä: seksuaalisen naisen stigmakun seksuaalinen tuplastandardi tappaamiksi naisen pitäisi hävetä hänestä salaa kuvattua seksivideota?

 

seuraa blogia myös Facebookissa ja Bloglovinissa.

Suhteet Seksi Uutiset ja yhteiskunta