Jokin aika sitten blogin lukija esitti minulle kysymyksen siitä, mitä tehdä kun miespuolinen kumppani ei ole avoin keskustelulle feminismistä ja tuntuu olevan sokea monille sukupuolittuneille epäkohdille yhteiskunnassa. Kysymys on sen verran kinkkinen, että päätin värvätä itselleni apujoukkoja – siis sekä kumppanini että teidät, arvon lukijat! Alkuperäinen kysymys löytyy tästä alta, ja sen jälkeen meidän vastauksenne. Koska monta päätä ajattelee aina yhtä paremmin, toivottavasti mahdollisimman monet teistä osallistuvat keskusteluun kommenteissa ja jakavat omat kokemuksensa ja ajatuksensa aiheesta.

Dear Jemina, apua!

Oon täältä ennenkin apua pyytänyt ja saanut, joten testataan taas josko muut viisaat naiset osais mua neuvoa. Nimittäin miten saisin käytyä rakkaan miehen kanssa keskustelua feminismistä ilman että keskustelu menee eipäs-juupas-sä-oot-väärässä-en-kuuntele-sua-väittelyksi?

Oon aika varma (tai ainakin toivon) että mies on ihan yhtä feministi kuin minäkin, mutta vaan tosi sokea tietyille jutuille (esim palkkaerot, työelämän rakenteet, valkoisen miehen etuoikeudet) eikä asiasta puhuttaessa päästä puusta pitkään kun se JUMALAUTA alkaa inttämään vastaan eikä kuuntele 😀 (Tai siltä musta ainakin tuntuu).

Miten te muut torppaatte Bluestockingin Feministibingostakin tutut one lainerit (lähinnä miksi tasa-arvon nimi on feminismi, kyllä miehetkin) jotta saisitte keskustelun itse asiaan? Mulla menee hermot, joten keskustelu tyssää aika hyvin jo siihen. Mutta se ei saisi tyssätä, koska en halua tajuta vuosien päästä olevani suhteessa konservatiivisen meninisti setämiehen kanssa (tää silleen huumorilla, mutta ihan pienellä pelonsekaisella äänellä sanottuna) 😀

Jemina: Pahoin pelkään, että tyhjentäviä tapoja sulkea one linereita hokevan tyypin suuta ei ole. Parisuhteessa paras tapa lähestyä asiaa on mielestäni yksinkertaisesti se, että otat vakavasti puheeksi sen miten miehen asenne ja vastaustapa sinua häiritsevät. Tätä kannattaa myös kokeilla sellaisena hetkenä, jolloin vänkäystä aiheesta ei ole vielä syntynyt, jotta tästä keskustelun puutteesta voisi pyrkiä keskustelemaan tavallaan itse feminismistä erillisenä aiheena.

Hyvä tapa sanallistaa asia voisi olla sen toteaminen, mitä mielestäsi näissä tilanteissa tapahtuu ja miltä se sinusta tuntuu. Replat voisivat mennä esimerkiksi jotenkin näin: Haluaisin keskustella sun kanssa yhdestä jutusta. Aina kun tulee puhe feminismistä, musta tuntuu, että torppaat keskusteluyritykset heti alkuunsa. Se tuntuu inhottavalta, ja koska aihe on mulle tärkeä, haluaisin että voisimme puhua siitä kunnolla. Halutessasi voisit myös mainita tarkkoja esimerkkejä faktoista, joita mies ei tunnu tunnistavan, kuten vaikka nuo mainitsemasi palkkaerot. Tällaisen vakavan keskustelunaloituksen tulisi mielestäni toimia toiselle merkkinä siitä, että nyt suljetaan oma suu ja kuunnellaan kumppania hetken ajan.

Jos olet jo tehnyt näin, tai kun teet näin, miehen reaktio kertoo uskoakseni aika paljon siitä, kuinka paljon tältä voi odottaa. Jos tämä on valmis kuuntelemaan ja oppimaan tajutessaan aiheen tärkeyden, silloin toivoa on. Jos tyyppi kuitenkin jatkaa vänkäämistä ja on vielä myöhemminkin haluton kuuntelemaan ja keskustelemaan, sitä pitäisin pienenä varoitusmerkkinä. Kenenkään ei tarvitse tietää kaikkea valmiiksi, eikä meistä täydellinen ole kukaan. Omien etuoikeuksien tunnistaminen ja tunnustaminen (johtuivat ne sitten vaikka sukupuolesta, etnisestä taustasta, iästä tai mistä tahansa) voi olla todella pitkä ja usein myös vaikea prosessi, ja pieni alkuvastustelu lienee siihen suht luonteva reaktio. Jos kyseessä kuitenkin on toistuva kaava, jossa kumppani ei kykene suhtautumaan sinuun ja aiheeseen vakavasti edes sen tärkeyttä korostettuasi, alkaisin todennäköisesti pohtimaan muutoksen todennäköisyyttä – ettet tosiaan vain jokin päivä havaitse viettäneesi aikaa meninistin kanssa.

Ja jottei tämä menisi ihan negistelyksi, alla mielipiteellään keskusteluun kontribuoi myös Hyvä Mies™, jolla on ehkä vähän omakohtaisempi ja rakentavampi näkökulma asiaan.

Hyvä Mies™: Koko etuoikeuskeskustelu on minullekin aika uusi, sillä törmäsin konseptiin feminismikeskusteluissa vasta joitakin vuosia sitten. Aluksi en ihan tajunnut sitä ja usein olinkin tosi puolustuskannalla. Se on käsittääkseni aika tavallista. Sitä ajattelee olevansa yleisesti ottaen hyvä ihminen, joka on tasa-arvon ja muiden hyvien asioiden puolella. Kun joku sitten alkaa selittää etuoikeuksista ja siitä, että saatat olla ikäänkuin pahisten puolella vain siksi, että olet esimerkiksi mies, sitä saattaa automaattisesti reagoida vastustelemalla. Ajatteluketju menee silloin jotenkin näin: Kumppanini puhuu asioista, jotka saavat minut tuntemaan oloni kusipäiseksi, mutta mielestäni en ole kusipää vaan kiva kaveri, ja niinpä kumppanini täytyy olla väärässä tämän aiheen suhteen.

On mahdollista, että mies ajattelee juuri näin, ja siksi pitää vaikeana edes myöntää, ettei hän välttämättä toimikaan tasa-arvon eteen. Ihmisten täytyy kuitenkin oppia erottamaan toisistaan se, että he pitävät itseään hyvänä tyyppinä ja se, että he voivat olla tietyn ryhmän edustajina tosi etuoikeutettuja. Jos hän oikeasti tahtoo tasa-arvoa, pitäisi hänen treenata keskustelemista ja kuuntelemista. Se voi olla vaikeaa: koska hän on mies, hän on todennäköisesti tottunut siihen, että kaikki pitävät hänen sanomisiaan kiinnostavina. On kuitenkin tärkeää opetella kuuntelemaan enemmän, uskoa ihmisiä heidän kertoessaan kokemuksistaan ja etsiä tapoja olla heidän liittolaisensa. Itse olen viime vuosina pyrkinyt parhaani mukaan tekemään juuri näin.

Yksi konkreettinen keino voisi olla tarjota miehelle feminismiä koskevaa luettavaa. Kirjat ja pamfletit antavat ajattelemisen aihetta, eikä lukiessa synny samanlaista tunnetta hyökkäyksen kohteena olemisesta kuin juteltaessa joskus saattaa syntyä. Miesten kirjoitukset feminismistä voisivat tarjota hänelle tutulta tuntuvia näkökulmia, mutta muista tarjota myös naisten ja sukupuolivähemmistöjen kirjoittamaa materiaalia, ettei hän ala ottaa feminismiä vakavasti ainoastaan muiden miesten puhuessa siitä. Toinen neuvoni olisi toisinaan yrittää päättää keskustelu sen kiristyessä ja aloittaa se myöhemmin uudelleen: kinaamisen sijaan voi joskus olla hyvä antaa toiselle aikaa ajatella asiaa ja palata siihen myöhemmin.

On tottakai myös mahdollista, että miestä ei oikeasti kiinnosta feminismi. Jos haluat muuttaa kaappiseksistin, se vaatii aikaa ja vaivaa. Sen täytyy kuitenkin olla molemminpuolista: homma ei voi mennä niin, että sinä yksin yrität opettaa häntä. Paljon riippuu siitä, miten paljon sinä olet halukas panostamaan asiaan. Feministinä sinun pitää määritellä ne rajat, joiden yli et ole valmis menemään: käytös jota et hyväksy, ja esimerkiksi se, kuinka paljon olet valmis valistamaan aikuista ihmistä. Olen itse kiitollinen siitä, että niin monet ovat vaivautuneet opettamaan minulle lisää feminismistä, mutta kuten sanottu, kyseessä tulee olla ns. two-way street – myös toisen osapuolen tulee olla valmis osallistumaan ja halukas oppimaan lisää.

Onko teillä kokemusta feminismikeskustelun torppaavista tyypeistä? Miten te lähestyisitte aihetta? Laittakaa vinkit jakoon kommenteissa!

Jos aihe kiinnostaa, jatka lukemista:meidän kaikkien pitäisi todellakin olla feministejäsay it with a gif: Feministimiehen suustaLukijan kysymys: Etäsuhteesta avoin suhde?