Seksibloggaajan potkut, tai: Tunnistettavuudesta
Hesarissa oli vastikään juttu Cityn saitilla seksiblogia pitävästä Melissa Mäntylästä. Kyseessä taitaa olla yksi ensimmäisiä, kotimaista seksibloggaajaa käsitteleviä juttuja, joihin olen törmännyt. Ulkomailla seksibloggaajista on kirjoitettu jo pidempään ja runsaasti – onkohan ilmiö vähitellen yleistymässä Suomessakin?
Toivon, että on. Yleistymisen myötä seksibloggaamisesta kun tulee toivottavasti samalla myös hyväksyttävämpää. Ja edistystä tällä saralla kaivataan selvästi yhä, sillä Mäntylä kertoo Hesarin jutussa menettäneensä työpaikkansa bloginsa takia. Se on mielestäni aika surullista – että vielä näin vuonna 2013 joku voi menettää duuninsa siksi, että tunnustaa omaavansa seksielämän ja kehtaa puhua siitä suoraan.
Tämä sai minut miettimään Lilyssäkin viime aikoina käytyä keskustelua siitä, onko omalla nimellä ja naamalla bloggaaminen parempaa kuin vaikkapa nimimerkin käyttö. Monet tuntuvat pitävän anonyymiyttä huonona vaihtoehtona, mutta Mäntylän tarina näyttää, että on yhä syitä siihen miksi jotkut tahtovat kirjoittaa nimettöminä.
Kyseessä on aihe, jota olen miettinyt paljon. Itse en bloggaa tunnistettavana, mutta syynä tähän ei suinkaan ole se, että pelkäisin duunini puolesta. Sen sijaan jossakin takaraivossani kolkuttaa ajatus siitä, että oman kasvokuvani alla kirjoittaessani saattaisin alkaa itsesensuroida. En tiedä kävisikö näin, mutta en tahdo ottaa riskiä. Sillä mitä tekee seksibloggaajalla, joka alkaa pohtia kehtaako tietyistä asioista kirjoittaa?
Seksistä avoimesti puhuminen on yhä vaikeaa ja hävettävää monelle. Seksibloggaajan homma onkin mielestäni kirjoittaa aiheesta suoraan ja siten, että se herättää ajatuksia ja keskustelua. Itse päätin varmistaa kykyni tähän olemalla liittämättä kuvaani, koko nimeäni ja sosiaaliturvatunnustani tekstien oheen. En myöskään ole ainoa, joka kokee tietyn anonyymiyden vapauttavan keskusteluun: kaikkein henkilökohtaisimmat ja avoimimmat kommentit teksteihini jätetään aina nimimerkkien takaa, yleensä ilman kuvia tai muita tunnisteita.
Mäntylän tapa blogata ei ole omani, enkä kirjoittaisi samalla tavalla kuin hän, oli tekstin vieressä sitten kuvani tai ei. Siitä huolimatta olemme ehdottomasti samalla asialla. Hesarin jutun ingressi kuvaa Mäntylää näin: Mäntylä haluaa julistaa nuorille naisille seksin ilosanomaa, sillä heidän seksuaalinen itsetuntonsa on heikentynyt ja orgasminsa vähentyneet. Myös minä haluan omalta osaltani rohkaista nuoria naisia (tai naisia ylipäänsä, ja miksei myös kaikkia muita ihmisiä) ajattelemaan seksiä rohkeammin ja suhtautumaan siihen avoimemmin.
Toivonkin, että seksiblogit ovat yksi tapa saada tämä muutos aikaan. Toivon myös, että aiheesta kirjoittaminen nopeuttaa sen päivän saapumista, jolloin seksi vihdoin on ihan tavallinen asia. Sellainen, josta kirjoittaessaan ei tarvitse enää pelätä duuninsa puolesta tai miettiä, että kehtaanko, saako näin sanoa.
Mitä mieltä te olette tunnistettavuudesta/tunnistamattomuudesta blogeissa? Entä kun kyseessä on seksibloggaaja?
Kuva: denverpsychotherapy.com