Sinkkuseksiä, tai: Kateellista panettaa

Tänään olen miettinyt seksiä, ja tarkemmin sanottuna sinkkuseksiä. Siis sitä, mitä nykyään tursuaa aivan joka tuutista, avaa sitten telkkarin, kirjan tai lehden. Stoori on aina sama: sinkut klubbailevat, sinkuilla on villiä! Sinkut naiskentelevat ympäriinsä, kaikki on tosi coolia ja jännää! Yleisö huokailee ihastuneena. Parisuhteelliset kadehtivat.

Vai onko näin? No, kuten terävät lukijat ovat saattaneet palstani nimestä päätellä – kellä on ja kellä ei… Valitettavasti tämä taitaa olla taas yksi niistä tapauksista, joissa todellisuus on tarua tylsempää.

Aihe on ollut mielessä, sillä luin juuri molemmat edellisessä postauksessa mainitut kirjat loppuun. Ne eivät eroa toisistaan kovin paljon, kuten eivät geneeriset genrekirjat yleensäkään. Suurimpana erona kirjoissa on kertoja. Sleeping Around -kirjoittaja on Lontooseen muuttava amerikkalainen seksikolumnisti ja aikamoinen glamourgaselli. The Girl with a One-Track Mind -kirjan kertoja puolestaan on ihan tavallinen brittimimmi – mitä nyt vähän tavallista kiimaisempi sellainen. Mutta samaistuttava, tavallinen nainen. Sellainen, jolla on tissit ja perse, mutta joka ei jää kotiin itkemään kurvejaan vaan lähtee iloisesti sekstaamaan.

Hienoa sinkkuseksikirjoissa on se, että ne kertovat naisista jotka harrastavat jotakuinkin sellaista seksiä kuin haluavat, silloin kuin haluavat, ihan missä haluavat. Naisen seksuaalisuuden asteittainen, yhä jatkuva vapautuminen kun on luonnollisesti pirun hieno asia. Kyllä meidänkin tarpeistamme on tarpeen puhua! Kuten esimerkiksi siitä, että joskus tekee vain mieli panoa, ilman että tahtoo naimisiin tai edes rakkautta. Ja että se on ihan ookoo.

Toisaalta tämä genre on muodostanutut sinkkuelämästä valheellisen illuusion, ja pian alamme kuvitella kaikkien sinkkujen käyvän treffeillä ja paneskelevan pitkin maita ja mantuja. Ja kun oma sinkkuelämä ei sitten olekaan samanlaista, tuntee sitä olonsa omituiseksi. Yleensä seksiä ei saa, piste. Jos sitä yllättäen saakin, on se tarpeeksi eksoottista, estotonta? Pitäisikö heittää pöksyt nurkkaan yökerhon vessassa? Kun kerran kaikki muutkin? Eikö niin?

Joskus mietin, vapauttavatko nämä kirjat ja sarjat naiset harrastamaan juuri sellaista seksiä kuin haluavat, vai luovatko ne vain uusia paineita? Näyttäkääpä minulle pari-kolmekymppinen sinkkunainen, joka ei välillä tunne kalvavaa tarvetta olla olla seksuaalisesti villi ja vapaa, villimpi ja vapaampi kuin onkaan. Kun kerran kaikki muutkin!

Kun seksiin törmää joka paikassa, sitä tuntee jäävänsä paljosta paitsi silloin kun omassa makuuhuoneessa on kaikkea muuta kuin vilinää ja vilskettä. Ja ennen kaikkea olo on taas kuin teininä, silloin kun kaikilla muilla oli jo rinnat ja ne olivat pussanneet poikia: Dear Eki, oonks mä normaali?!! Epävarmuus ja tarve vastata odotuksiin eivät tunnu poistuvan iän myötä. Muotti, johon itseämme koetamme väkipakolla tunkea, vain muuttuu. Olen siis sinkku, mutta aika pirun vähän tässä elämässä on glamouria. Seksiä melkein sitäkin vähemmän. Auta, Eki!

Mutta ehkä tosiaan pohdin näitä asioita vain siksi, että viimeiset viikot minua on panettanut jatkuvasti. Taidan siis olla vain kateellinen! Ei ole ensimmäinen kerta kun mietin, että olisipa elämä kuten telkkarissa, niissä kirjoissa, missä vain!

Tällä hetkellä käynnissä ei ole edes yhtään fuckbuddy-viritelmää, ja eksääkin päätin olla enää raahaamatta sänkyyni. Pari vuotta eron jälkeen sitä tulikin harrastettua, kunnes muutama kuukausi sitten vihdoin päätin, että tälle on tultava stoppi. Ja sen jälkeen vällyjen välissä onkin ollut viileämpää.

Päivän polttavin kysymys onkin: mitä tehdä, kun on tarpeita, mutta ei ketään niitä täyttämään? Ei sitä oikein tahtoisi mennä ja jotakuta ihan tuntematontakaan laittaa.

Tai pitäisikö sittenkin?

Vai olenko ainoastaan lukenut liikaa sinkkuseksikirjallisuutta?

Onneksi on sentään vielä kaksi omaa, tervettä kättä.

 

Kuva: allposters.com