Tsekkaa tämä: Masters of Sex
Uusimmassa Imagessa oli artikkeli HBO:n uudesta sarjasta Masters of Sex, joka kertoo seksitutkijapari Masters ja Johnsonista. Kiinnostukseni heräsi välittömästi, sillä nimet olivat tuttuja – Masters ja Johnson olivat nimittäin eräänlaisia seksitutkimuksen pioneereja, joiden työhön olen törmännyt useissa seksuaalisuutta käsittelevissä kirjoissa. Seksitutkimuksen käytännön tasolle vieneet Masters ja Johnson tutkivat aivan erityisesti naisen seksuaalisuutta täysin ennenkuulumattomalla tavalla. Kuten Johnsonia näyttelevä Lizzy Caplan (Mean Girls-leffan ihana Janis!) Imagen jutussa sanoo:
“[Johnson] ja Masters antoivat [naisille] seksuaalisen identiteetin, oikeuden orgasmeihimme ja opettivat meitä ymmärtämään seksuaalisuuttamme ja vartaloamme paremmin. He aloittivat seksin vallankumouksen.”
Pakkohan sarja siis oli tsekata.
Tuomioni ensimmäisen jakson perusteella: ei paskempaa, ei todellakaan! Puvustus ja lavastus muistuttavat Mad Men-sarjaa (d’oh, sijoittuuhan Masters of Sex 50-luvulle), joten katselukokemus on ehdottoman esteettinen. Musiikkikin oli ihanaa, vanhaa swingiä, joka sai tahtomaan sarjan soundtrackin välittömästi kuunteluun ja omien syysiltojeni taustalle. Hirveästi en tietysti itse sarjasta ja sen sisällöstä osaa vielä sanoa – saattaahan hyvinkin olla, että se jossakin vaiheessa lankeaa vaikkapa silkkaan ihmissuhdedraamaan ja arvostamani historiallinen ja totuudellinen aspekti unohtuu. Etenkin kun otetaan huomioon, että parin mediaseksikkään elämäntyön lisäksi myös heidän henkilökohtainen elämänsä antaa loistavaa matskua telkkarisarjalle: kollegoina aloittanut pari nimittäin harrasti seksiä keskenään tieteen nimissä. (Hmm…) He menivät myöhemmin myös naimisiin, mutta ilmeisesti varsin ongelmallinen suhde päättyi parinkymmenen avioliittovuoden jälleen.
Mutta oli miten oli: tähänastisen perusteella Masters of Sex vaikuttaa hyvältä. Jo ensimmäisessä jaksossa näytettiin monia mielenkiintoisia juttuja, kuten esimerkiksi tutkijaparin kehittelemä lasinen dildo, jonka avulla he saattoivat tutkia mitä naisten kehossa kiihottumisen ja laukeamisen aikana tapahtuu. Sarjasta sai myös jonkinlaisen käsityksen siitä miten naisten seksuaalisuuteen suhtauduttiin 50-luvulla: se ei, virallisen mielipiteen mukaan, käytännöllisesti katsoen ollut olemassa. Esimerkiksi se, miten karsealla tavalla Virginia Johnsonin seksuaalisesti varsin vapautunutta hahmoa sarjassa kohdellaan tämän perusnaisen seksuaalimuotista poikkeamisen vuoksi, kertoo tylyä tarinaa. (En todellakaan väitä, että asiat olisivat tällä vuosikymmenellä täydellisesti… Mutta olen kyllä hyvin kiitollinen tässä välissä tapahtuneesta edistyksestä ja siitä, että minun ei tarvitse olla nainen 50-luvulla.) Jakso sai minut miettimään sitä miten vahvoja naisten onkaan täytynyt tuolloin olla uskaltaakseen tutkia seksiä tai ottaa osaa Mastersin ja Johnsonin tekemiin kokeisiin. Ja sitten piti tehdä pari hurraahuutoa siinä sohvalla istuen, näiden uranuurtajanaisten kunniaksi!
Aion siis ehdottomasti katsoa myös seuraavan jakson. Sillä jos ei muuta, ainakin sarjalle tulee ehdottomasti antaa tunnustusta siitä että se tuo esiin Mastersin ja Johsonin kaltaisia pioneereja. On todella harmillista miten harvat tietävät heistä mitään, etenkin kun ottaa huomioon miten valtava oli heidän työnsä vaikutus siihen mitä me nykyään seksuaalisuudesta tiedämme ja miten sitä toteutamme.
Lisää näistä kontroversiaalisista henkilöistä voi lukea muun muassa Wikipediasta, ja aiemmmin tänä vuonna kuolleen Virginia Johnsonin elämästä esimerkiksi New York Postin artikkelista The real woman behind ’Masters of Sex’. Tarkempi kuvaus sarjan ensimmäisestä jaksosta, spoilereineen kaikkineen, löytyy muun muassa The Guardianin tekstistä Masters of Sex: the best sex on television.
Masters of Sex HBONordicilla.