Yöpöydällä, tai: No Kidding – Women Writers on Bypassing Parenthood
No Kidding – Women Writers on Bypassing Parenthood on esseekokoelma, jossa 37 naiskirjoittajaa kertoo elämästä ilman äitiyttä sen osana. Jotkut heistä ovat päätyneet lapsettomuuteen tietoisesti ja lukuisista erilaisista syistä, kun taas joidenkin kirjoittajien kohdalla elämä ei vain ole sattunut menemään kuten suunniteltu. Yhteistä heille kaikille on kuitenkin se, etteivät he koe jääneensä mistään paitsi tai olevansa jotenkin huonompia valintansa vuoksi. Nainen ei ole nainen vain lapsia saadakseen, eikä identiteetti riipu lisääntymisestä.
Kirjan kirjoittajat ovat suurimmaksi osaksi yhdysvaltalaisia koomikkoja, joista ainakaan minulle tuttuja nimiä ei ollut kuin muutama. Se ei kuitenkaan menoa haitannut, vaan tekstit pärjäävät mainiosti ihan omillaan. Ne ovat kaikki hauskoja, osa surullisia siinä samalla, ja oikein osuvia jokainen. Lapsetta jäämisen monet puolet pääsevät esseissä näkyviin ja kirja todistaa, ettei näitä ei-kenenkään-äitejä voi ahtaa mihinkään yhteen tiettyyn malliin. Ja kaikkein vähiten sellaiseen surkean ja katkeran, yksinäisen eukon malliin jossa heidänkaltaisensa usein tavataan nähdä. Ehei – jokaisella kirjaan kirjoittaneella naisella on elämässään sisältöä niin että sitä melkein pursuaa yli! Äitiyden väliinjättäminen ei siis ole aiheuttanut valtavia vajeita eikä peruuttamattomia traumoja, ja lapsetta jäävät voivat -järkytys sentään!- olla täysin onnellisia.
Naisia määritellään yhä edelleen lähinnä parisuhteen ja äitiyden kautta, ja olenkin todella onnellinen että tällainen esseekokoelma on julkaistu. Nämä erilaiset näkökulmat ovat tarpeellinen lisä keskusteluun, ja vain nämä äänet kuuluviin saattamalla voimme muuttaa käsitystä siitä miten naisten “kuuluu” elämänsä elää. Kuten Jeanne Dorsey kirjoittaa naisista, jotka päättävät olla hankkimatta lapsia: “In the ideal world, she will be at peace with this choice, and her identity as a woman remains complete. In the real world the stigma of being a childless woman is part of the collective unconscious.”
Riemukseni kirjassa käsiteltiin myös sitä ajatusta, että lapsetta jääviä ei sitten tulevaisuudessa kukaan tule vanhainkotiin katsomaan. Olen kuullut tämän “argumentin” todella usein keskustellessani lastenhankkimattomuustoiveistani jonkun kanssa – ja se raivostuttaa minua joka kerta aivan suunnattomasti. Parikin eri kirjoittajaa huomauttaakin esseissään tarpeellisesti, että myös moni sellainen ihminen, jolla on lapsia, jää vierailutta vanhainkodissa ollessaan. Ja sehän on ihan totta. Mahdollisia syitä voi olla monia (sydämettömiä lapsia ei yksinkertaisesti kiinnosta, tai he asuvat muualla, tai ehkä välit ovat menneet poikki jo vuosia sitten), mutta totuus on yksinkertaisesti tämä: lasten saaminen ei ole automaattinen suoja yksinäisiä vanhuusvuosia vastaan. Aionkin muistuttaa ihmisiä tästä tosiasiasta aina jonkun ilmoittaessa minulle, että tulen sitten istumaan yksin vaipoissani vuodeosastolla.
Ja jos vielä senkin jälkeen jaksavat vängätä asiasta, lainaan toista esseistiä, Jennifer Perdigeriä: “Thankfully I quickly arrived to the conclusion that built-in nursing home guests are not a good enough reason to have children.”
Suosittelen kirjaa kaikille niille, jotka eivät tahdo lapsia – ja lisäksi kaikille niille, jotka kyllä tahtovat, mutta jotka haluavat myös ymmärtää paremmin kanssasisartensa erilaista päätöstä.
Henriette Mantel (ed.): No Kidding – Women Writers on Bypassing Parenthood. Seal Press 2013. 248s.
Kirja saatu arvostelukappaleena kustantamolta.
Psst! Yöpöydällä-sarjassa aiemmin ilmestyneitä:
The Score – The Science of the Male Sex Drive
Girl With a One Track Mind & Sleeping Around