24.9.2013 jemina

Yöpöydällä, tai: Stacked – A 32DD Reports from the Front

Stacked päätyi yöpöydälleni ihan vain siitä yksinkertaisesta syystä, että se on kirja rinnoista – ja aivan erityisesti suurista rinnoista. Kirjailija Susan Seligson kertoo itse olevansa isorintainen, kokoa 32DDD (eli eurooppalainen 70F, tulkkaa kätevä Bra Size Converter), ja kirja onkin omaelämäkerrallisia vivahteita sisältävä katsaus rintojen ja niiden koon merkitykseen kulttuurissamme.

Stacked ei kuitenkaan, valitettavasti, ole ihan niin yhteiskunnallinen kuin olisin sen toivonut olevan. Syvän ja tutkivan näkökulman sijaan kirja toiminee jonkinlaisena yleiskatsauksen siihen, miten rintoihin suhtaudutaan ja millaisissa yhteyksissä. Kolmetoista lukua piipahtavat kiinnostavissa aiheissa ja paikoissa: oman osionsa saavat niin täydellisten rintaliivien etsiminen (jokainen isorintainen tietää touhun olevan täyttä tuskaa), suurimmista rinnoista kilpailevat aikuisviihdetähdet, rintojen suurennus- ja pienennysleikkaukset, rintoihin keskittyvät pornolehdet (joilla on sellaisia kertakaikkisen epäeroottisia nimiä kuin Juggs) kuin myös Topfreedom-liike, joka ajaa naisille oikeutta oleskella julkisella paikalla ilman yläosaa siinä missä miehetkin. Mutta vaikka kertomukset ovat informatiivisia ja hauskoja, esittelevät ne ilmiöitä sen sijaan että analysoisivat niitä. Syvemmällekin olisi sopinut sukeltaa.

Pientä pintapuolisuutta enemmän minua häiritsi kuitenkin kirjailijan itsensä överi läsnäolo tekstissä. Seligson pyrkii kuljettamaan suhtautumistaan omaan rintamukseensa jonkinlaisena punaisena lankana läpi koko teoksen, mutta päätyy lähinnä tuppautumaan lukijan ja tekstin väliin, huutelemaan siitä miten hänen rintansa ovat niin kovin suuret ja herättävät niin kovin paljon huomiota. Hetkittäin mieleni teki kivahtaa, että joo joo, mutta ota nyt ne tissisi pois tältä sivulta, minä yritän tässä lukea tätä kirjoittamaasi, kiinnostavaa tekstiä! En myöskään ole ärtymykseni kanssa yksin, vaan jopa The New York Timesin arviossa vinoiltiin sille miten Seligson puristelee jatkuvasti rintojaan ja miettii sellaisia henkevyyksiä kuin “For the zillionth time I marvel at how these sacks of flesh can be the objects of such deep, persistent longing.” Moinen on ensialkuun ihan hauskaa… Kunnes sitten kolmannenkymmenennen vastaavan huomautuksen kohdalla tajuaa, että apua – sehän on tosissaan!

Totta puhuakseni olin joka tapauksessa valmis antamaan kirjalle hyväksyvän ”ihan kiva”-leiman, ihan vain siksi että se on ainoa koskaan kohtaamani kirja rinnoista. Mutta sitten Seligson viettää viimeisen luvun kuvaillen rintoja koskevia keskustelujaan transvestiittien ja transsukupuolisten ihmisten kanssa ja heittää muutaman niin karsean transfobisen ja cis-seksistisen kommentin, että oksat pois! Esimerkiksi (biologisesti miehenä syntyneen) Dawn Marien esiteltyä ylpeänä tekorintansa, Seligson kyseenalaistaa tämän naiseudun todella tökerösti: “But my breasts -all women’s breasts- amount to so much more than traffic stoppers and marital aids. I have never nursed a child, but unlike Dawn Marie’s state-of-the-art prosthetic boobs and Bonnie’s sturdy silicone implants, my breasts were designed to nourish and nurture. Part of me will always relate to them that way. Expendable as they might be, women’s breasts are inextricably woven into the mystery of what it is to be and feel feminine. — [I]t takes far more than boobs and a flowing nightgown to feel the way real women feel”.

Se siitä sitten siis. Moisen mahalaskun jälkeen kirjaa ei riittänyt pelastamaan enää mitään ja kokonaisarvosanaksi jäi korkeintaan kohtalainen kutonen. Stackedin kunniaksi on kuitenkin sanottava, että se sai minut pohtimaan rintoja uudella tavalla. En ole koskaan todella miettinyt rintojen asemaa noin kulttuurisesti, mutta nyt lukisin siitä mielelläni lisää. Pikaisella haulla en kuitenkaan onnistunut löytämään mitään muuta kuin Florence Williamsin kirjoittaman Breasts-kirjan. Se menee ehdottomasti lukulistalleni, mutta olettaisin että aihetta on käsitelty laajemminkin. Siispä käännyn nyt teidän puoleenne: