Kuka vaikuttaa eniten valintoihisi?

Ketä ja mitä uskon? Tätä kysymystä olen mietiskellyt – oikeastaan koko sinä aikana, kun olen ollut äiti. Se kysymys liittyy tässä elämänvaiheessa siihen, miten hoidan tyttöäni ja miten hänet tulisi kasvattaa. Mutta saman kysymyksen voi kysyä kuka tahansa, ja lopulta se koskettaa koko elämämme suuntaa. Ketä ja mitä uskoa, kun niin monesta lähteestä meihin pyritään vaikuttamaan ja niin moni kilpailee huomiostamme. Kenen neuvoja kuunnella? Ketkä ohjaavat päätöksiäni? Ketä haluan seurata?

Olen välillä ollut kuin solmuun mennyt lankakerä lapsen hoitamisen kanssa, kun aiheesta on tulvinut erilaisia ja ristiriitaisiakin ohjeita ja ajatuksia. Meitä vanhempia ovat ohjailemassa anopit, neuvolantädit, bloggarit, tutkimukset, omat äidit ja isät, kasvatusoppaat, kaverit, puolisot, keskustelupalstat – ja jopa ventovieraat vanhukset!

Muistan kerran, kun joku mummo kaupungilla huolestuneena tuli luuraamaan itkevää tyttöäni vaunuissa, koitti hänen poskeaan ja voivotteli: ”Ei kai pienellä vain ole kylmä, kun niin itkee.” Olin niin hölmistynyt koko tilanteesta, että en ehtinyt sanoa mitään, kun se jo oli ohi. Ja ei, kylmyyttään lapsi ei itkenyt, vaan protestoi makuutusta vaunuissa.

Onko parempi seurata uusinta tietoa ja trendejä vai nojata kokemukseen ja vanhaan viisauteen? Siinäpä kinkkinen valinta. Tai sitten valitsee vähän molempia. Seuratessa vaikkapa somekeskusteluja huomaa, että neuvoloiden ohjeistuksia usein vähätellään. Tädeillähän on vanhentunutta tietoa ja vanhentuneet ajattelumallit. Tai omien vanhempien neuvot ärsyttävät, koska se, että näin on ennenkin tehty, ei tarkoita, että nyt pitäisi tehdä samoin.

Haluanko seurata ja kuunnella nimenomaan näitä ihmisiä?

Itse olen kuitenkin kallistunut sille kannalle, että kokeneita kannattaa kuunnella. Eivät suositukset voi olla vain tätien hatuista heitettyjä, vaan vuosien aikana toimiviksi havaittuja. Luotan myös esimerkiksi äitini neuvoihin herkemmin kuin johonkin tutkimukseen, joka tulee vastaan netissä. Ehkä siihen vaikuttaa myös se, millainen suhde on omiin vanhempiin ja millaiset muistot ovat omasta kasvattamisesta. Onko paljon asioita, mitkä lapsena olisi halunnut menevän toisin tai nyt aikuisena tajuaa, että olisi pitänyt mennä. Minä en koe pahasti kieroon kasvaneeni 🙂

Mutta ei sitä lasta pelkällä mutullakaan hoideta ja kasvateta. Nykyään politiikkaa myöten tunnutaan tekevän päätöksiä tunnepohjalta eikä faktoihin perustuen. Kyllä tutkimuksia ja asiantuntijoidenkin neuvoja kannattaa ja pitää seurata. En silti ajattele, että esimerkiksi jonkun WHO:n sana olisi laki. Imetykseen liittyen WHO suosittelee, että täysimetystä jatketaan 4-6-kuukautta ja ylipäätään imetystä kaksi vuotta. En kuitenkaan lähtisi WHO-korttia heiluttaen paheksumaan toisenlaisia ratkaisuja. Joskus voi myös miettiä suositusten taustoja. Maailmanlaajuisiin imetyssuosituksiin esimerkiksi vaikuttavat kehitysmaat, joissa osassa vauvat lyhyellä imetyksellä ovat aliravitsemuksen tai pilaantuneen veden aiheuttamien tautien vaarassa. Maalaisjärki sanoo, että Suomessa tällaista huolta ei ole.

Seura tekee myös kaltaisekseen, äitiydessäkin. Kaveripiirissäni on ollut vauvabuumi oikeaan aikaan, sillä olen saanut nauttia paljon toisten äitien sympatiasta, neuvoista ja vertaistuesta. Ja kun mietin, ketä uskon, aika paljon uskon kaveriäitejä. Se miten muilla tehdään, vaikuttaa siihen, miten meilläkin tehdään. Entä johtuuko se joskus siitä, että on paine olla erottumatta joukosta? Ei yleensä johdu, mutta niinkin voisi olla. Siksi äitien seura, ja kaikki seura elämässä, kannattaakin valita hyvällä maulla.

Luotan myös esimerkiksi äitini neuvoihin herkemmin kuin johonkin tutkimukseen, joka tulee vastaan netissä. Ehkä siihen vaikuttaa myös se, millainen suhde on omiin vanhempiin ja millaiset muistot ovat omasta kasvattamisesta.

Ketä ja mitä siis seuraat? Olit sitten äiti, isä, sinkku, parisuhteessa. Ketkä ovat vaikuttaneet eniten elämääsi, entä ketkä vaikuttavat nyt? Perhe, opettaja, terapeutti, joki suuri ajattelija tai kirja? Sitä on mielenkiintoista pohtia, miten mielipiteemme ja valintamme ovat syntyneet ja syntyvät. Ja kun löytää vastauksen, voi kysyä itseltään: haluanko seurata ja kuunnella nimenomaan näitä ihmisiä? Tuovatko he parhaat puoleni esiin? Kannustavatko he? Entä inspiroivatko esimerkillään? Venyttävätkö sopivasti? Tukevat heikkoina hetkinä?

Jos päättää irrottautua joidenkin ihmisten vaikutuspiiristä, voi olla, etteivät he haluakaan päästää irti. Jos päättää tehdä erilaisia ratkaisuja, voi joutua laittamaan kampoihin niille kaikkein lähimmillekin. Mutta sen mitä rehellisesti olemme, pitäisi merkitä meille enemmän kuin muiden käsitykset meistä.

Viime aikoina olen itse pohtinut sitä, että haluaisin vähemmän kriittisyyttä lähelleni. Sellaisia ihmisiä, jotka aina ensimmäisenä kaivavat asioista esiin negatiiviset puolet. Se lietsoo omaa negatiivisuuttani. Haluaisin osata keskittyä valoisaan elämässäni. Enkä vähiten äitiydessä ja palleroiseni hoitamisessa. Koska hän jos kuka tuo valoa sydämeeni!

Toivottelen antoisia pohdintoja kysymysten äärellä! Ja iloa syksyn kaikissa väreissä 😊

Instasta löydyn @noinviikonmutsi