Mies vaietkoon neuvolassa

Istumme mieheni kanssa noin kahdenkymmenen muun parin kanssa neuvolan synnytysvalmennuksessa. Tilaisuuden vetäjä pyytää kaikkia esittelemään itsensä. Ensimmäinen tuleva äiti esittelee myös miehensä. Mies ei avaa suutaan. Kierros etenee, ja sama koominen kaava alkaa toistua. Odotellessamme vuoroamme mieheni kuiskaa korvaani, että mitä jos hän esittelisikin meidät ja minä olisin hiljaa. Pokka ei kuitenkaan riitä poikkeamaan koodista. Olisi pitänyt riittää. Kierros loppuu, eikä yksikään mies ole ollut äänessä. Mutta nyt olemmekin siinä maailmassa, jossa ei vallitse patriarkaatti vaan matriarkaatti.

Sillä väitän, että se kulttuuri, joka alkaa neuvoloista, jatkuu kouluun, vanhempainiltoihin ja arviointikeskusteluihin. Äidin tehtävä on vastata lapsesta yhteiskunnalle.

Miksi isät eivät näy eivätkä kuulu neuvolassa? Se johtuu ainakin meistä äideistä. Neuvolakäynneille emme pyydä isää mukaan tai järjestä käyntiaikaa ajankohtaan, jolloin isän ei tarvitsisi uhrata työtunteja.

Toisaalta, moniko isä ehdottaa, että hän haluaisi tulla mukaan? Tai peräti ehdottaa hoitavansa käynnin äidin puolesta? Vaikka onhan se myös niin, että monissa perheissä saatetaan ajatella, että kotona päivisin olevan äidin on yksinkertaista hoitaa neuvolakäynnit eikä koeta tarpeelliseksi molempien vanhempien läsnäoloa. Näin ainakin on meillä.

Jos isä kuitenkin haluaisi mennä neuvolaan, käyntikokemukset eivät välttämättä saa häntä tuntemaan itseään tervetulleeksi. Saattaa kuulla ihmettelyä, että missäs se äiti on, jos ilmestyy paikalle yksin vauvan kanssa. Tai yhteisillä käynneillä jää ulkopuolelle, kun työntekijä tuntuu puhuvan vain äidille. (Sivupolku: raskausajan ultrissakin on  ulkopuolisuuden riski. Kerran ultrassa miestäni ei edes tervehditty eikä katsottu silmiin käynnin aikana. Minähän se potilas vain olin!)

Kun tulemme äideiksi, ei muututa samassa rytäkässä äideiksi miehillemme.

Isien poissaoloon neuvoloissa on myös viimein havahduttu. Yle uutisoi alkuvuodesta, että parituhatta ammattilaista koulutetaan kohtamaan isät paremmin perheille suunnatuissa palveluissa. Hyvä! Sillä väitän, että se kulttuuri, joka alkaa neuvoloista, jatkuu kouluun, vanhempainiltoihin ja arviointikeskusteluihin. Opettajien ympäröimänä tiedän, että niissä käy huomattavasti enemmän hamekansaa. Äidistä tulee siis päävastuullinen ulospäin, lasta hoitavien ja kasvattavien toimijoiden kanssa. Äidin tehtävä on vastata lapsesta yhteiskunnalle.

Äidistä voi tulla kuin huomaamatta päävastuullinen myös kotona. Ja isästä ulkopuolinen. Se lähtee siitä, kun hän siirtyy patjalle nukkumaan. Koska äiti kantaa lasta yhdeksän kuukautta ja äitiyslomalla huolehtii ajallisesti enemmän lapsesta, lapsi yleensä kiinnittyy ensimmäisinä kuukausina vahvemmin äitiin. Se ei kuitenkaan tarkoita, että isän merkitys olisi jotenkin vähäisempi, tai että isät eivät osaisi ja pystyisi yhtä hyvin hoitamaan lasta kuin äiti.

Naureskelemme myös nykyään, että meidän isistä on kuoriutunut lattepappa. Ja lattepappoja tämä maa kaipaa enemmän.

Isille pitäisikin antaa enemmän tilaa hoitaa ja olla lapsen kanssa ilman, että äiti on jatkuvasti kurkkimassa olkapään takaa, miten sujuu. Jos mies esimerkiksi pukee vauvalle toisiinsa sopimattomat bodyn ja housut, tai antaa syödä kirjan kulmat, mitä sitten. (Yritän hokea tätä itselleni :D) Kun tulemme äideiksi, ei muututa samassa rytäkässä äideiksi miehillemme!

Itse olen nyt kesällä, kun mieheni on ollut pitkään lomalla, antanut hänelle tarkoituksella enemmän tilaa huolehtia tytöstämme ja viettää hänen kanssaan aikaa. Hän taas on myös ottanut tilaa ja ollut tietoisesti enemmän läsnä. Onkin ollut mahtava huomata, miten meidän tytöstä on kuoriutunut isin tyttö! Nykyään saattaa hyvin käydä niin, että seurankaipuussaan pikkuinen ei ryömikään äidin jalkaan kiinni vaan isän.

Naureskelemme myös nykyään, että meidän isistä on tullut lattepappa. Ja lattepappoja tämä maa kaipaa enemmän. Niitä isiä, jotka menevät vauvan kanssa kahvilaan, tai ylipäätään viettävät aikaa ihmisten ilmoilla ilman äitiä. Tarvitsemme isiä, jotka murtavat sitä kulttuuria, että vain äiti käy neuvoloissa, kerhoissa, harrastamassa tai shoppailemassa vauvan kanssa. Se ei ole vain meidän naisten etuoikeus, tai velvollisuus.

P.S. Kaikille isille (ja muillekin) lukusuositukseksi kolmiosainen sarja yksinhuoltaja Antti Pasasen ja Paavo-pojan seikkailuista. Ensimmäinen osa on Yösyöttö, mistä on myös tehty elokuva. Itkin ja nauroin.

Instasta blogini tili löytyy: @noinviikonmutsi