Miten estää kinaaminen kotitöistä?

Pariskunta, joka merkkaa kotityöt minuutilleen Exceliin. Join eilen aamukahvia seurassani aamuvirkku taapero ja mielenkiintoinen Hesarin tähtijuttu. Haastateltu pariskunta oli ryhtynyt laskemaan kotitöihin kuluvan ajan, jotta molemmat tekisivät niitä tasapuolisesti. Epätasainen jakautuminenhan johtaa helposti riitelyyn, ja riitely kotitöistä taas tutkitusti vie liitot eron partaalle.

Suomessa kotityöt kasautuvat naisille eivätkä miehet edes tajua sitä, Hesari julistaa jutun otsikossa. Tilastoja on kaivettu esimerkiksi Eurosatilta vuodelta 2016. Niiden mukaan täysi-ikäisistä suomalaisnaisista 86 prosenttia tekee päivittäin ruokaa tai kotitöitä, kun miesten osuus jää 57 prosenttiin. Myös THL tutki tänä vuonna, että kokonaisvastuu kotitöistä on useammin naisella.

Excel-pariskunnalla on toisin. Heillä ylös kirjaaminen ei rajoitu edes pyykkäämisiin ja imurointeihin ja sun muihin, vaan mukana on myös ”metatyö”. Kun itse törmäsin tähän nykytermiin aikanaan, ajattelin, että no nyt! Viimein on keksitty kiteytys sille puuhailulle, jota mitä teen meidän perheessä miestäni enemmän ja olen hänelle koittanut selittää. Metatyö voi olla vaikka viikon ohjelman suunnittelua, yhteydenpitoa sukulaisiin tai to do listan -ylläpitoa. ”Minua ei haittaa järjestää meille kivaa ohjelmaa, mutta haluan siitä pojoja”, Excel-vaimo kommentoi jutussa. Olen muutaman kerran samaistunut.

Onhan se nyt ihan eri asia kiskoa hiukset viemärikaivosta kuin silittää kauluspaitaa.

Moneen muuhun pariskunnan juttuun en sitten samaistukaan. Ensinnäkin me siipan kanssa olemme luonteeltamme niin Non-Excel, että päätä alkaa särkeä pelkästä ajatuksesta pitää kirjaa kotitöistä. Muut saavat kyllä tehdä vapaasti tilastoja ja taulukkoja!

Mietin myös, voiko tasapuolisuutta mitata vain ajassa. Onhan se nyt ihan eri asia kiskoa hiukset viemärikaivosta kuin silittää kauluspaitaa. Osa hommista on likaisempia, fyysisesti rankempia ja vaikeampia kuin toiset. Ihan pari päivää sitten havahduin siihen, että mieheni on aina se, joka kokoaa rattaat ja työntää ne auton peräluukuun.  Myös pimeässä ja sateessa. Jolloin voi kolauttaa samalla vaikka otsansa luukkuun ja saada komean haavan ja kuhmun. (Tämä on tositarina. Tietysti meillä oli myös seuraavana päivänä perhekuvaus studiolla…selvittiin, kiitos meikkivoiteen.)

Toisilla myös kestää sama homma kauemmin kuin toisilla. Ei hitaampi silloin tee enemmän. Voi tosin olla niin, että hitaampi panostaa parempaan laatuun. Ja luulen, että siinä onkin yksi pääsyy tappeluun kotitöistä. Nainen (tai mies) käy järjestelemässä koristetyynyt kokojen ja värien mukaiseen harmoniaan sängyn päällä, kun toinen osapuoli on heittänyt ne sinne vähän sinne päin. Tunnustan, että meidän kotona on saattanut joskus käydä näin.😊 Usein toivoisin, että meillä olisi siistimpää – mutta en aina jaksaisi yksin tavoitella toivomaani laatua. Vuosien kuluessa olen kuitenkin kallistunut sille kannalle, että joko lasken rimaa tai tavoittelen laatua yksin. Koska mitä se hyödyttää yrittää muuttaa toisen siisteysstandardeja. Kaikilla ne ovat erilaiset ja oikeastaan on oikeuskin olla.

Tasapuolisuutta ei siis olekaan niin yksinkertaista mitata – mutta tarvitseeko edes yrittää? Tarvitseeko parisuhteessa ylipäätään kaikki mennä tasan? Huomaan miettineeni sitä viime aikoina, vaikka olenkin esimerkiksi ollut tarkempi reilusta ajankäytöstä. Miehen ei tarvitse maksaa ruuasta enemmän koska hän syö enemmän. Tasapuolisuuden loputon jano johtaa itsekkääseen, minä-minä-parisuhteeseen. Mihin jää palveleva asenne tai toisen edun ajatteleminen? Sehän on kuitenkin onnellisen parisuhteen yksi rakennuspalikoista.

Välillä nykyään tuntuu, että arki on pelkkää ruuanlaittoa ja syöttötuolin hankaamista puhtaaksi, mutta samalla meistä on tullut tehokkaampia.

Töihin ja kouluihin kuuluvat mittaamiset, pisteytykset ja suorittaminen. Parisuhde ei ole kilpailu toista vastaan, tai vertailua siitä kumpi tekee enemmän ja paremmin. Eikä epäonnistumisista kannattaisi antaa rangaistuksia. Siksi onkin vaikea samaistua Excel-parin neuvoon silloin, kun kumppani luistaa tasa-arvoisesta työnjaosta. ”Jos tilanne jatkuu ilman että toinen skarppaa, eikä esimerkiksi ruokaa tule pöytään, siitä pitää tulla seurauksia. Toinen voi esimerkiksi laittaa ruokaa vain itselleen tai pestä omat pyykit.”

Ja jos lusmuilu ja epätasapuolisuus kuitenkin jatkuu, mikä on parin ratkaisu? Tai ainakin naisen, miehellä on muuten vain yksi kommentti koko jutussa… ”Olisin huolissani, jos tilanne olisi tiedossa, mutta toisen reaktio on, ettei välitä. Silloin ainut vaihtoehto on kai etsiä toinen kumppani.” Ainut vaihtoehto. Jos mies tai nainen jättää toisen harteille liikaa kotihommia eikä kuuntele toisen tarpeita tässä asiassa, niin ei muuta kuin eropapereita kirjoittamaan ja uutta matoa koukkuun. Tämä oli surullinen loppukaneetti Hesarin jutulle. Ja surullista, jos sitoutuminen hautautuu pyykkivuorten alle tai hukkuu tiskiveden mukana.

Tasapuolisuuden loputon jano johtaa itsekkääseen, minä-minä-parisuhteeseen. Mihin jää palveleva asenne tai toisen edun ajatteleminen?

Sitä en kuitenkaan kiellä, etteikö meilläkin olisi siivouksesta räyhätty yhteiselon aikana. Lapsen myötä se räyhääminen on kuitenkin vähentynyt – ei lisääntynyt. Välillä tuntuu, että arki on pelkkää ruuanlaittoa ja syöttötuolin hankaamista puhtaaksi, mutta samalla meistä on tullut tehokkaampia. On ollut pakko muuttua ahkerammaksi, aikuisemmaksi. Jos ei siis halua alkaa sulkea kaihtimia, ettei ulospäin näkyisi missä pellossa me tyttöämme pidämme. Kotiäitiys on myös saanut itseni tarttumaan kotitöihin, joista luistin ennen lähes aina, kuten tiskeihin. Mutuni sanoo, että olemmekin nyt aika tasaväkisiä kotihommissa. Ja aistimme toistemme fiilistä ja väsymyksen tilaa päivän mukaan: kyllä sen huomaa, kun toinen on kipeämmin levon tarpeessa.

Kotityöt voi muuten hoitaa erilaisten mallien mukaan. Julia Thurenin ja Raisa Mattilan Lapsiperheen parisuhdekirjassa luetellaan kolme mallia ja meillä taitaa olla käytössä näiden sekasikiö:

1. Kotona olon mukaan

Lyhyesti: Se joka on enemmän kotona, tekee enemmän kotitöitä. Tämä koskee erityisesti siis lapsiperheitä, aikaa jolloin toinen hoitaa lasta tai lapsia kotona ja toinen käy töissä.

2. Hommien mukaan

Tässä mallissa molemmilla on säännöllisiä viikoittaisia hommia, eli toisen kotihommat eivät rajoitu vain harvinaisempiin, kertaluontoisiin tehtäviin.

3. Mieltymysten mukaan

Hommat jaetaan sen mukaan, mistä kukakin tykkää (tai mikä on itselle vähemmän inhokki) ja mikä luontaisesti sujuu helposti.

Jos olet parisuhteessa, onko teillä joku näistä malleista käytössä vai sovellatteko useampaa? Entä pidättekö kirjaa kotitöistä ja kuinka paljon niihin kuluu aikaa? Kuinka tärkeää teille on se, että niitä tehdään tasapuolisesti?

Saa tulla laittamaan kommenttia ja ajatuksia vaikka instaan, josta löydyn @noinviikonmutsi

P.S. Muistakaa myös kiittää toisianne kotihommien tekemisestä! Se motivoi jatkamaan samaan malliin ja tekemään niitä välillä toisen puolesta.