Yllä oleva otsikko ei liity juttuun tai elämääni sen kummemmin kuin että kyseinen biisi on soinut päässäni ja koneellani koko päivän. Mutta mitä väliä, ihan sama, eletään nuoresti, villisti ja vapaasti.

Sitten päivääni. Menneeseen viikkon, jonka olen elänyt yksin, yksin uudessa asunnossa ilman kameraani, siskoani tai sohvasurffareita. Olen kuitenkin kävellyt pitkin kauniita katuja, käynyt hinnakkaassa second hand myymälässä, nähnyt kouluni vanhan generaattorihallin muuntautuneena galleriaksi ja maalannut merenrantaa ja nostureita auringonlaskuun asti. 

Muutaman päivän yksinelon jälkeen alan valmistautua taas paluuseen pääkaupunkiseudulle ja miettiä, mitä sitä kuuluisi laitta päälle Boston baletin jatkoille. 

Helsingistä tiedän ainakin ottavani mukaan kamerani, ehkä jalustan, tuskin kuitenkaan kotikutoisia studiotarvikkeita. Pyörä helpottaisi myös liikkumista, sillä pyörällä pääsisin uusille aavoille maisemille valokuvaamaan, ikuistamaan hetkiä, valoja ja värejä, vaikka maalauksen opettaja olikin sitä mieltä, että kameroita mihinkään maisemien ikuistamiseen tarvita. Riittä, että mukana on pelit ja pensselit.

Mutta mitä väliä, ihan sama, eletään nuoresti, villisti ja vapaasti.