Tehtaan varjossa, Toivo Pekkanen

Ihmisten jakautuminen yhteiskunnallisesti ei rajoitu ainoastaan niihin kolmeen neljään pääluokkaan, jotka toisilleen vihamielisinä ja vastakkaisina esiintyvät vaaleissa ja valtiopäivillä. Kukin luokka jakautuu vielä lukemattomiin eri kerrostumiin, sillä ihmisten keskuudessa on asian laita kerta kaikkiaan niin, että toiset ovat aina ylempänä ja etevämpiä kuin toiset tai ainakin ovat olevinaan. Puhe tasa-arvoisuudesta on vain unelma, sillä eriarvoisuus kuuluu itse inhimilliseen luontoon. Tietenkin on hirveän epähumaania puhua näin, mutta se ei mitenkään tee tyhjäksi sitä tosiasiaa, että heti, kun joku meistä saa tuntipalkkansa nostetuksi kymmeneen markkaan, ei hän enää tunne mitään tarvetta kunnioittaa naapuriaan, joka yhä edelleenkin tekee työnsä viidellä markalla. Tietysti on aina olemassa idealisteja, jotka yrittävät todistaa päinvastaista, ei ainoastaan puheissaan, vaan myös elämällään, mutta heidän lukumääränsä vähäisyys todistaa, miten toivottomia heidän ponnistuksensa ovat.

Ajatuksiani teoksesta ja lyhyt kuvaus juonesta

Luin Toivo Pekkasen romaanin Tehtaan varjossa (1932)  yhdeltä istumalta. En ehkä kutsuisi juonta mukaansatempaavaksi, mutta kirjoitustapa sekä kuvaukset ihmisluonnosta ja yhteiskunnasta tekivät minuun vaikutuksen. Olenkin sijoittanut alkuun yhden sitaatin, jota pidin osuvana ja harmillisesti edelleen ja varmaan ikuisesti ajankohtaisena.

Teos edustaa realismin tyylisuuntaa ja sen huomaa turhia kaunistelemattomasta kirjoitustavasta. Pekkanen käsittelee hienovaraisesti yhteiskunnallisia epäkohtia sisällissodan jälkeisessä Suomessa. Tuolloin nälkä ja köyhyys olivat osa enemmistön jokapäiväistä elämää.

Perspektiivi syntyy alhaalta ylöspäin, sillä päähenkilö Samuel Oino on yhteiskunnalliselta asemaltaan työläinen. Kirjan alkupuolella avataan myös luokkien sisäisiä kerrostumia ja käy ilmi, että Oinot ovat osa kaikkein köyhintä kerrostumaa työläisten luokassa. Vähitellen he kuitenkin kipuavat näitä kerrostumien välisiä tikapuita ylöspäin työläisten luokan sisällä.

Kirjassa keskitytään Samuel Oinon elämään hänen ottaessaan paikan perheen päänä ja elättäjänä isänsä kuoltua. Hän tuntee varsinkin nuorena olonsa ulkopuoliseksi yhteiskunnassa, osin rahattomuuden ja osin sosiaalisen kömpelyyden takia. Samuel tukeutuukin usein mielikuvitusmaailmaansa tai uppoutuu kirjoihin oppiakseen uutta, ja ymmärtääkseen ympäröivää maailmaa paremmin.

Kirja etenee kronologisesti ja sen lopussa on ajallisesti päästy New Yorkin pörssiromahdukseen ja sen aiheuttamaan lamaan. Tässä välissä käydään läpi Samuelin nuoruutta, ensimmäiset ystävät, ensimmäiset naissuhteet, äidin kuolema ja lopulta sisarusten lentäminen pois pesästä. Lopussa Samuelista on todella tullut mies ja ensimmäistä kertaa kirjan alun jälkeen hän on vastuussa vain itsestään.

Jos sinua kiinnostaa sisällissodan jälkeinen Suomi ja ajan aatteet, niin suosittelisin kirjaa sinulle. Et löydä kirjasta sydäntä pakahduttavaa romantiikkaa, mutta sitä riipaisevan todenmukaista kuvailua köyhän työläisperheen arjesta kylläkin löytyy.