Joulukuun inspiraatio

 

***

Runokurssi jäi joulutauolle, mutta saimme toki harjoituksia tehtäväksi loman aikana. Ja hauskoja harjoituksia ovatkin, nimittäin tehtäväksi saimme lukea lyriikkaa (opemme Lealiisa taisi vinkata huomiota nykylyriikan suunnille mutta muukin lyriikka sopii myös), käydä läpi kaikki syksyn aikana kirjoitetut tekstit (kirjoitimme useiden runoharjoitusten ja kotitehtävien lisäksi myös paljon raakamateriaalia pidä käsi liikkeessä -menetelmää hyödyntäen) ja viimeisenä muttei suinkaan vähäisimpänä, viedä itsemme taiteilijatreffeille

Näin välihuomiona mainittakoon et kyl maar on mukavaa, kun tähän kirjoitusjutskaan liittyy niin paljon treffejä: on kirjoittajatreffejä ja on taiteilijatreffejä ja ja...

Taiteilijatreffien konsepti esitellään Julia Cameronin kirjassa Kultasuoni: Matka luovuuden sydämeen (1999). (Alkuperäisteos The Vein of Gold ilmestyi englanniksi vuonna 1996.) Taiteilijatreffit on Cameronin mukaan aamusivujen lisäksi yksi taiteilijan perustyökaluista. Se on esimerkiksi viikottain järjestetty "yksinäisyyden" aika eli aika, jonka vietät itseäsi varten ja itsesi kanssa. Lähdet siis treffeille oman itsesi kanssa tarkoituksenasi tehdä tai nähdä jotain kiinnostavaa, saada inspiraatio; uusia ajatuksia ja ideoita, kokea uusia kokemuksia. Eli toisin sanoen tarkoituksenasi on ruokkia mielikuvitustasi. Taiteilijatreffit voivat olla mitä tahansa; jotain erityisempää kuten teatterissa tai baletissa käynti tai jotain arkisempaa kuten kahvilassa kirjan lukeminen ja/tai kirjoittaminen. Itse olen tietämättäni harrastanut taiteilijatreffejä jo useita vuosia, tosin itse kutsun toimintaa nimellä haahuilu. 

 

 

Ja ai että, haahuilu on kyllä parasta mitä yksin voi tehdä! Haahuillessani lähden usein vain kävelemään jonnekin laukussani kirja, kirjoitusvihko, kyniä ja rahaa kahvikupilliseen tai viinilasilliseen. Parhaita ulkohaahuilukohteita ovat puistot, pienet metsiköt ja vieraammat kaupunginosat. Parhaita sisähaahuilukohteita ovat kirjakaupat, antikvariaatit, vanhojen tavaroiden myymälät, kirpputorit, kahvilat ja hämyisät, nuhjuiset kuppilat.

Summa summarum, haahuilussa ei taiteilijatreffeissä on tarkoitus viettää aikaa itsensä kanssa ja nimenomaan itsensä kanssa. Cameronin sanoin (Kultasuoni, 37): "et ole tavoittelemassa muiden ajatuksia ja seuraa. Sinä olet tavoittelemassa oman sielusi ajatuksia ja seuraa". 

Tosin, joskus haahuillessa voi käydä niinkin onnekkaasti, että törmää sattumalta toiseen haahuilijaan ja voi jatkaa haahuilua yhdessä.

 

 

"Be alone. Eat alone, take yourself on dates, sleep alone. In the midst of this you will learn about yourself. You will grow, you will figure out what inspires you, you will curate your own dreams, your own beliefs, your own stunning clarity, and when you do meet the person who makes your soul dance, you will be sure of it, because you are sure of yourself."

- Bianca Sparacino

 

"For what it's worth: it's never too late or, in my case, too early to be whoever you want to be. There's no time limit. You can change or stay the same, there are no rules for this thing. We can make the best or the worst of it. I hope you make the best of it. And I hope you see things that startle you. I hope you feel things you never felt before. I hope you meet people with a different point of view. I hope you live a life you're proud of. If you find that you're not, I hope you have the courage to start all over again."

- Eric Roth

 

"Before you find your soul mate, you must first discover your soul."

- Charles F. Glassman

 

 

"Be poetic. 

If you find the way the light falls through your window and onto your bedroom wall pretty,

write about it.

Call it soft and golden

as sunlit honey.

If it makes you glad to be alive then it's not silly.

You look for the beauty of things,

be proud of that.

Say the heavy rain is kissing you.

Write about the glow of the moon, the dancing of flowers.

Make your world magical.

Collect your metaphors and treasure them."

- anonymous

 

"Näe itsesi taiteilijana!"

- Lealiisa Kivikari

 

Ps. Päivitän tätä blogia nykyään lähinnä öisin, joten sweet dreams everybody! :X

 

***

Teksti: Saila Lyytinen

Kuvat (järjestyksessä):

Fingerporin sarjis löytyy Googlen kuvahausta hakusanalla 'treffit'

https://fi.pinterest.com/explore/best-quotes-about-life/

https://shop.nordstrom.com/s/kate-spade-new-york-escape-the-ordinary-journal/3587428

https://www.pinterest.co.uk/lava_360/black-and-white-photography/

 

 

 

 

 

 

 

Kommentoi