Hei ystävä! 

Ensimmäisen version tästä tekstistä kirjoitin jo viime maaliskuussa, kun vasta suunnittelimme blogin perustamista. Idea tähän tekstiin syntyi, kun poikkesin taannoin Kallion kirjastossa Helsingissä lainaamassa muutamia kirjoja (Kallion kirjasto sijaitsee osoitteessa Viides Linja 11), ja näin siellä pienen korin, jossa oli erilaisia kortteja ja kirjekuoria. Koska olen aina viehättynyt kirjeistä, menin tietysti tarkastelemaan koria lähempää. Korin oheen oli liitetty tiedote, josta kävi ilmi, että kyseessä oli Kirje tuntemattomalle -palvelusta. Koska ymmärsin, että kirjeet olivat esillä siksi, että kuka tahansa voisi siitä sellaisen ottaa mukaansa, nappasin yhden laukkuuni. 

Kotona avasin kirjekuoren suorastaan juhlallisin elkein. Pienen juhlan tuntu johtui siitä, ettei juuri kukaan enää kirjoita kirjeitä, mutta myös siitä ettei minulla ollut hajuakaan kuka kirjeen oli kirjoittanut, oliko hän tyttö vai poika, minkä ikäinen hän oli ja niin edelleen. Kirje oli kirjoitettu sinisellä kuulakärkikynällä siniselle kirjepaperille, ja kirjeen kirjoittaja aloitti kirjeensä kertomalla, ettei ollut koskaan aiemmin kirjoittanut tällaista kirjettä kenellekään. 

Luettuani kirjeen tein tapani mukaisesti pientä tutkimustyötä aiheesta. Selvisi, että Kirje tuntemattomalle-palvelu oli alunperin osa Aika parantaa-verkoston toimintaa, jonka työn keskiössä oli avun ja tuen välitys vaikeissa elämäntilanteissa oleville apua tarvitseville ihmisille. Selvisi myös, Aika parantaa-verkoston Kirje tuntemattomalle-palvelu oli jouduttu tänä vuonna eli vuonna 2017 lopettamaan rahoituksen puutteen vuoksi. Soitin Kallion kirjastoon ja pikaisen puhelun jälkeen tiesin, että vaikka Aika parantaa-verkosto oli lopettanut palvelun, oli Kallion kirjasto päättänyt itsenäisesti jatkaa suosittua ja asiakkailta paljon kiitosta saanutta kirjepalvelua. 

Kirjepalvelusta inspiroituneena päätin itsekin kirjoittaa muutaman kirjeen. Vierailin pienessä kivijalkaliikkeessä ostamassa hieman överiä ruusukuvioista, tuoksuvaa ja sydämenmuotoista kirjepaperia, joka oli pakattu sydämenmuotoiseen pahvirasiaan. Sen jälkeen menin yhteen lempikahviloistani ja tilasin laten. Kuuma kahvi edessäni katselin ikkunan läpi kadulla ohikulkevia ihmisiä ja välillä vilkuilin tiskin takana häärivää nuorta, lippalakkipäistä työntekijää, jolta olen useita kertoja aiemminkin tilannut kahvin, mutta en ole jutellut hänelle sen kummemmin. Hetken mielijohteesta kaivoin laukusta kynän ja överin kirjepaperini ja kirjoitin hänelle kirjeen. En mitään rakkauskirjettä vaan tavallisen, ystävällisen kirjeen. Nuori mies näytti hieman hämmentyneeltä ojentaessani kirjettä hänelle. En tiedä mitä hän siitä ajatteli, hän saattaa pitää minua jonkin sortin kylähulluna, mutta en jaksa siitä välittää sillä parhaassa tapauksessa piristin hänen työpäiväänsä. Joskus kirjoitan kirjeitä itselleni tai sellaisia kirjeitä, joita en koskaan lähetä, mutta joiden kirjoittamisessa on jotain todella puhdistavaa. 

Kirjeitä pitäisi ehdottomasti kirjoittaa enemmän, sillä niiden hitaudessa, konkreettisuudessa, ja siinä että ne on kirjoitettu käsin omalla persoonallisella käsialalla, on jotain arvokasta ja henkilökohtaista. Jotain sellaista, jota nykyaikaisilla pikaviestimillä on mahdotonta saavuttaa. Lisäksi kirjeiden kirjoittaminen antaa hyvän syyn vierailla jossain ihanassa paperi- tai kirjakaupassa ostamassa kaunista paperia ja laadukkaan kynän, joka liukuu hyvin paperilla. 

Mikäli liikut Helsingissä, haastan sinut kirjoittamaan kirjeen tai pari ja viemään ne Kallion kirjastoon Kirje tuntemattomalle -palveluun. Sinun ajatuksillasi ja kokemuksillasi voi olla yllättävän suuri merkitys jollekin toiselle ihmiselle. 

Parhain terveisin, Saila

PS. Minun tuntematon kirjekaverini päätti oman kirjeensä sitaattiin: ”They say searching for love is like searching for yourself. When you find yourself, you find love. Because they are the same.”

Teksti: Saila Lyytinen

Kuvitus: Salla Po