Onnellinen
Jaanaba referoi Juoksija-lehden juttua onnellisuudesta. Aivan loistava postaus.
Olen jonkin aikaa todennut itsenikin olevan oikein onnellinen. Ja nyt kun sain vahvistusta jutusta, niin täytyyhän se kuuluttaa koko maailmalle. 🙂
Voisin sanoa olevani onnellisimmillani juurikin tuossa kuvassa. 🙂 Harrastamassa liikuntaa, haastamassa itseäni ja onnistumassa tavoitteissani, hyvässä seurassa mieheni kanssa, kauniissa ympäristössä, kiitollisena terveydestä ja mahdollisuudesta päästä toiselle paikkakunnalle Flow-parkiin.
Listasta puuttu vielä muutama kohta, jotka eivät kuvasta näy:
- Takana on juhannus läheisten kanssa
- Autan mielelläni ihmisiä ja tuonakin viikonloppuna tuli koutsattua serkkuani ja tehtyä ruokaa porukalle
- Takana oli melkoinen jousto aikatauluissa, että vierailut, kiipeilyt ja matkat saatiin soviteltua. Asioilla on tapana järjestyä.
- Näen tulevaisuuteni todella positiivisena ja usein ajattelenkin, että ilolla ja halulla pääsee synkimmänkin päivän yli. Samana iltana ajoin nimittäin kolarin, mutta se ei hidastanut vauhtia, asiat piti vaan sumplia.
On ihanaa olla onnellinen! 😀
Kuva (c) Sami Laakkonen