Arki alkoi Espanjassa
Työt alkoi tämän viikon alussa, ja uutta omaksuttavaa on hirmuiset määrät. Meillä on pitkä koulutus ja ihanat kouluttajat, joten en yhtään epäile, ettenkö oppisi nopeasti 🙂 Teen töitä suomalaisessa työyhteisössä. Olo toimistolla on ollut kotoisa, koska olen kuukauden ajan kodin ulkopuolella joutunut tulemaan toimeen ainoastaan espanjan ja englannin kielillä.
Töiden alettua myös viralliset asiat lähti rullaamaan vauhdilla. Nyt minulla vihdoin on espanjalainen henkilötunnus (NIE) ja oleskelulupa. Ensi viikolla saan loputkin asiat kuntoon. Näitä ovat mm. omalääkäri terveysasemalta, kaupungin asukkaaksi rekisteröityminen ja verotusasiat. Mieli on helpottunut, koska kuten olen aiemmin kertonutkin, ilman NIE-numeroa täällä ei pysty tekemään minkäänlaisia sopimuksia. Nyt meillä on kotivakuutus, minulla pankkitili ym. aika välttämättömät asiat.
Täällä joulua odotetaan jopa enemmän kuin Suomessa. Kaupat ovat täynnä jouluaiheista krääsää, ja kaikkien isojen katujen yllä jouluvaloja. Minulla on vielä ihan kesäfiilis. Ei tunnu yhtään siltä, että talvi on jo kulman takana. Eipä se ihme ole kun päivälämpötilat ovat edelleen +20-25 paikkeilla, ja öisinkin on lämmintä. Myös pimeä tulee paljon myöhemmin kuin Suomessa. Tähän aikaan vuodesta olen ollut aina väsynyt, enkä ole halunnut olla ulkona. Tämä ihana ilmasto tekee hyvää, sillä nyt olo on virkeä aamusta iltaan, ja rakastan ulkoilla. Kävelen päivän aikana ehkä enemmän mitä kävelin Suomessa viikossa. Olen niin iloinen, että me ollaan täällä, ja nyt on päivissä se kaivattu rytmikin taas töiden myötä 🙂


