Tukholma on musafanin ykköskohde
Vaikka olen käynyt kymmenissä eri maissa, kahdella mantereelle ja lähtenyt matkalle aina tilaisuuden tullen, en ole koskaan astunut jalallani Ruotsiin. Pian tämäkin asia muuttuu, enkä voi käyttää tätä enää En ole koskaan -pelissä. Olen siis kyllä lukuisia kertoja kulkenut laivalla Ruotsiin, mutta koskaan en ole käynyt maissa. Tilanne korjataan jo tänä viikonloppuna, kun olen lähdössä tuhlaamaan punaisten laivojen alekupongin päivä Tukholmassa -risteilylle.
Viikkari vesillä.
Nyt onkin oiva aika matkustaa länsinaapuriin, kun koko kansa on onnesta soikeana uuden prinssin vuoksi. Tätä onnea on tosin tainnut kestää viimeiset kolme tai neljä vuotta, kun kuningasparin jälkeisille on siunaantunut lapsia kuin sieniä sateella. Tukholman suosituimpiin nähtävyyksiin kuuluvatkin Vanhassakaupungissa sijaitseva Kuninkaanlinna sekä kuningasperheen asuntona toimiva Unescon maailmanperintökohde Drottningholm, jonka upea puutarha-alue ei taida vielä näin kevätkaudella olla parhaimmillaan.
Muutama viikko sitten varatun matkan suurimmat jännitysmomentit kohdistuvat siihen, muistanko ottaa alekupongin mukaan matkalle ja siihen, onnistuuko paikallisten kanssa kommunikointi ruosteisella ruotsin kielellä. Tällä viikolla onneksi pääsin virkistämään muistiani töissä lukemalla HBL:n artikkelia; loppuviimeksi tarkistin yksityiskohdat vielä Google Translaterin englannin käännöksestä. Yllättävän hyvänä passiivinen sanavarasto on pysynyt, täytyy myöntää!
Keväinen Tukholma on hehkeä, mutta kaipaa hieman lämpöä ja valoa, kuten Suomikin.
Kuuden tunnin maissa oleskelun aikana matkamme tarkoitus on käydä pällistelemässä paikkoja Vanhassakaupungissa ja löytyy kohtuuhintainen, mutta ei-turistirysämäinen ruokapaikka. Edellä mainitun kaltaisen ruokamestan löytäminen Gamlastanista tuntuu olevan kiven alla, mutta kelvolliset paperit on etukäteisarvion mukaan saanut ainakin Under Kastangen -niminen rafla, joka tosiaan sijaitsee kastanjapuiden katveessa ja ruoka on kuuleman mukaan melkoisen hyvää ja sopivanhintaista.
Jos aikaa olisi enemmän pistäytyisimme takuuvarmasti muutama vuosi sitten avatussa ABBA-museossa, jonka sisäänpääsyn olisi voinut ostaa jo laivaa varatessa. 23 euron hintaan sisältyy interaktiivinen matka maailman kuuluisimman ruotsalaisbändin historiaan ja tarinaan. Museo sijaitsee ruotsalaiselle populaarimusiikille omistetun Swedish Music Hall of Famen tiloissa Djurgårdenissa. Joku kerta on kyllä vielä aivan pakko päästä poikkeamaan tuolla, ehkä ensi kerralla siis!
Tukholmassa järjestetään Euroviisut muutaman viikon päästä, sillä Måns Zelmerlöv vei voiton viime vuonna Itävallassa. Tapahtuma on varmasti upea spektaakkeli, sillä kokemusta viisujen järjestämisestä Ruotsilla on vaikka muille jakaa. Toivottavasti viisupöhinä on jo alkanut, sillä olisi hienoa päästä vähän maistelemaan tulevien musaskabojen fiilistä (vaikken viisufani myönnäkään olevani). Ensi viikolla sitten kerron, millaisia tunetemuksia ja fiboja Tukholma jätti ensikertalaiseen!