Uuden taipaleen aloitus

Tässä sitä nyt ollaan; ensimmäisen blogipostauksen äärellä. Eli hei sinulle, joka luet tätä, minäkin olen tässä veneessä ensimmäistä kertaa!

Kirjoittaminen on kuulunut suosikkipuuhiini jo miltei kaksi vuosikymmentä, siis niin kauan kuin kynä on pysynyt kädessä. Työkalut ovat hieman alkuajoista muuttuneet, toivottavasti sisältökin. Juuri kuukausi sitten muuttoa tehdessä löysin vanhan ”päiväkirjan” vuodelta 1997. Olin kirjoittanut siihen muistiinpanoja tähän tyyliin:

Maanantai 12.5.1998
Tiistai 13.5.1998
Keskiviikko 14.5.1998
Lauantai 17.5.1998

Valitettavasti kyseinen opus on taas mystisesti kadonnut teille tietymättömille, joten en ikäväkseni saanut tähän laitettua paljon puhuvaa kuvaa salaisesta päivyristäni.

Toivonkin siis, rakas lukija, että tässä tämänhetkisessä interwebsiin lataamassani päiväkirjassa on mielestäsi enemmän sisältöä kuin tuossa yli 15 vuoden takaisessa. Toivon, että jaksat lukea kirjottamani ja kuunnella sanottavani.Toivon, että ilostut, yllätyt, riemastut, kauhistut, saat inspiraatiota, jopa ihastut.

Pitkään haaveena mielessä kutitellut ajatus blogista on jäänyt haaveen tasolle, koska sopivaa teemaa, kantavaa ajatusta, punaista lankaa ei ole tullut mieleeni. Ja kalenterissa ei tietenkään ole ollut aikaa teeman pohdinnalle, sillä olenhan tuumasta toimeen -tyyppi.
Kunnes! Jokunen viikko sitten, aivan odottamatta, päähäni pompahti ajatus blogin ideasta. Kirjoittaisin minulle rakkaasta aiheesta, joka taas on (minulle) ajankohtainen, matkailusta, tietenkin.

Ajankohtaisuus kumpuaa siitä, että seuraava matka on nyt varattuna piristämään synkimpää marraskuuta. Matkaa suunnitellessa olen lueskellut lukuisia blogeja, jotka tihkuvat vinkkejä siitä, kuinka tavoittaa kohdemaan tai -kaupungin autenttisin ilme tai vain, kuinka näppärimmin välttää turistirysät. Ajattelin, että kietoessani blogini matkailun teeman ympärille, voin fiilistellä täällä tulevia reissuja, jakaa tipsejä ja omia kokemuksiani sekä kerrata hauskimpia ja hurjimpia tarinoita aiemmilta reissuiltani.

Hyvä lukija, tervetuloa siis seuraamaan blogia, jossa aina vähintään jo haaveillaan seuraavasta matkasta, useimmiten lentoliput kuitenkin seuraavalle reissulle ovat jo takataskussa polttelemassa.

Mihinkä lähdenkän reissuun marraskuussa? Odotuksistani tulevan reissun suhteen ajattelin kirjoittaa seuraavassa postauksessani. Mahdollisimman pian tosin, koska en malta odottaa, että pääsen fiilistelemään tulevaa pakoa-arjesta-matkaani!

~peiponpoika

ps. Toivottavasti tästä kirjoituksesta välittyy intohimo ja palo kirjoittamiseen, sisällöstä viis. Siis sama palo, joka on ollut kuusi-seitsemänvuotiaalla minulla, joka on onnensa kukkuroilla listannut upouuteen vihkoon päivämääriä Apu-lehden TV-osiosta.
Muuten, uudet vihkot ja muistikirjat ovat edelleen mielestäni noin kolmanneksi paras asia maailmassa.

Ihana syksyinen ruska-aronia

Kulttuuri Matkat Suosittelen