Kaupunkilomasta palautuminen ottaa aikansa!
Terveiset Tsekeistä! Aivan mahtava viikko takana: ohjelmaa oli runsaasti ja kaikki sujui kutakuinkin hyvin. Nyt kaipaisin viikon verran aikaa palautua siitä kaikesta jännittävästä, uudesta ja mielenkiintoisesta, jota Prahan reissuumme mahtui.
Palasimme Suomeen Norwegianin lennolla maanantaina kello 00.15 ja kotona omaan tyynyyn painoin pään kolmelta, koska eräs ystävävä viitsi vaivautua hakemaan minut, matkaseurani ja matkalaukkumme kentältä keskellä yötä. Olin onneksi jo kaukaa viisas ja otin töistä lomaa myös tiistaiksi, joten ehdin purkaa laukun, pyykätä, käydä kaupassa, laittaa loppuviikon ruuat ja hakea kissan hoidosta. Ja hitusen levätäkin. Tänään sitten hyvillä mielin töihin kellon soidessa kukonlaulun aikaan.
Kun on viettänyt aktiivisen kaupunkiloman, jossa ohjelmaa on aamusta iltaan ja kilometrejä taittuu jalkaisin lukemattomia joka päivä, olisi hyvä ennen arkeen palaamista viettää hetki jos toinenkin tekemättä ja ajattelematta mitään. Näin arki alkaa kivuttomammin. Samalla voi sulatella kaikkia niitä upeita kokemuksia, joita loman aikana tuli vastaan. Niin minä tein eilen, kun kertasin muutamaankin otteeseen reissun tapahtumia tuttaville. Palaan myös lähipäivien aikana ihanan Prahan nähtävyyksiin ja matkan aikana sattuneisiin kommelluksiin.
Saavuimme Prahaan keskiviikkoiltanan paikallista aikaa noin kahdeksan maissa. Jo vaclav Halavin lentokentällä oli havaittavissa muuallakin Prahassa eteen tullut erinomaisen hyvä joukkoliikenne opasteineen.
Oikealle bussipysäkille ei ollut vaikea löytää ja junaliput sai pysäkin automaatista. 90 minuuttia voimassa oleva vaihtolippu maksoi 32 korunaa eli runsaan euron. Bussi tuli miltei heti ja sillä pääsi nadrad Veleslavin -pysäkille, josta väkijoukkoa seuraamalla päätyi helposti metrotunneliin. Samalla lipulla sai matkustaa metron vihreällä linjalla A kaupungin keskustaan, jossa onnistuimme, etukäteisvalmisteluista huolimatta, tekemään pienen harhakierroksen ennen oman Central-hotellimme löytymistä.
Kerta oli reissun ensimmäinen, muttei todellakaan viimeinen, kun kiersimme ylimääräisen korttelin tai kaksi, koska Prahan keskustan kapeat kadut kulkevat kaikkiin mahdollisiin ilmansuuntiin kaartuen. Osa kaduista muuttui välillä pikkuruisiksi kujiksi tai porttikongeiksi kulkien välillä jopa rakennusten läpi. Omaan mielestäni erinomaisen suuntavaiston, mutta välillä tuntui, että siitä ei ollut mitään apua! Onneksi korttelit olivat melko pieniä ja opasteet melko hyviä, joten pikkuruiset ylimääräiset kaartelut ja kiertelyt eivät matkan tekoa varsinaisesti haitanneet.
Torstai-päivän huikeasta eläintarhakokemuksesta sekä olutkylvystä kerron seuraavassa postauksessa!