Lennon ja lentoyhtiön valitseminen – mitkä kaikki seikat oikein vaikuttavat?

Tässä päivänä eräänä kilahti sähköpostiini lentoyhtiö Norwegianin mainos: taas lennot alkaen 25 euroa suunta. Voi jummijammi! Kahden viikon päässä siintää Prahan reissu, mutta seuraava matka jo kyllä houkuttaisi. Katselin kaihoisasti tarjouksia, sillä jostakin olen saanut päähän pinttymän, että Kööpenhaminaan pitäisi päästä käymänä. Tavallisesti keväisin olen onnistunut järjestämään itselleni ja ystävälleni/äidilleni/siskolleni kaupunkiloman johonkin ihanaan Euroopan kaupunkiin, mutta vielä ei oikein ole sen aika, sillä työkuvioni ovat keväältä vielä niin levällään, että matkan varaaminen näin aikaisin voisi olla typerää. Viime vuonna kevätreissu ajoittui jo tammikuulle, kun motivoin itseäni gradun kirjoittamiseen matkustamalla yksikseni Roomaan.

Legendaarinen ikkunakuva koneesta Alppien yltä Rooman matkalta.

Valitsen lentoliput ensisijaiseti hinnan perusteella, jotta käyttörahaa on sitten paikan päällä enemmän. Toki tarkistan lentokentän sijainnin ja kulkuyhteydet ennen varauksen tekoa. Vaakakupissa painaa myös jonkin verran sekä matkustusaika että lähtö- ja saapumisajat. Olisi kiva kulkea päiväsaikaan, mutta esimerkiksi juuri Prahan matkalta palaamme maanantaina iltamyöhään. Onneksi voin lomailla vielä matkaa seuraavan tiistaipäivänkin, sillä töihin herääminen kello 5.15 ei kuulosta kovin houkuttelevalta vaihtoehdolta, jos on vain muutamaa tuntia aiemmin saapunut kotiin.

Heinä-elokuun vaihteessa olin äitini kanssa tutustumassa aivan ihanaan Puolaan ensimmäistä kertaa. Matkamme kesti vajaa viikon verran, mutta koska lentoaikataulut eivät oikein sopineet omiin lukujärjestyksiimme, lensimme Helsingistä Krakovaan, mutta takaisin tulimme Varsovan Frederic Chopinin kentältä. Vietimme kolme ja puoli päivää Krakovassa ja kaksi ja puoli Varsovassa, junamatka kaupunkien välillä kesti kolmisen tuntia ja junaliput ostin edullisesti etukäteen netistä. Oikein toimiva ratkaisu, kun mukavuudenhaluisina halusimme lentää suoraan Suomeen, vaikka saman hintaluokan lennoissa oli vaihtolento Riian kautta.

Tamperelaisena olen hyvin surullinen, että Pirkkalan lentokentältä lähtevien Ryanairin lentojen valikoima kapenee entisestään. Kakkosterminaali on juuri uusittu ja kuljetukset Tampereen keskustaan ja takaisin toimivat jo nyt kohtalaisesti, mutta suunnitteilla on myös jonkinlainen sukkulalinja (shuttle bus). Omalta kotikentältä reissuun lähteminen on ollut niin vaivatonta ja mukavaa, eikä lentoaikojakaan ole tarvinnut niin tarkasti kytätä kuin Helsingistä lennettäessä. Olen lähtenyt Pirkkalasta lukuisille matkoille: ainakin kahdesti Lontooseen, kerran Budapestiin, Riiaan, Kaunasiin, Brysseliin, Barcelonaan, Bremeniin ja Milanoon. Ainoastaan muutama Ryanairin Tampereelta lähtevistä vakiokohteista on enää käymättä!

Ryanairin lisäksi olen käyttänyt muitakin halpalentoyhtiöitä. Kuten aiemmin taisi jo tulla esille, Norwegianin penkkiä on tullut kulutettua muutamaan otteeseen jo tänäkin vuonna. Lisäksi olen lentänyt myös airBerlinillä Berliiniin ja takaisin. Halpalentöyhtiöistä minulle ei juurikaan ole pahaa sanottavaa: muistaakseni vain yksi lento on ollut myöhässä. Tiedän, että palvelu, penkit, ruoka ja muu eivät ole priimaa verrattuna kalliimpiin yhtiöihin, mutta en sellaista vaadikaan. Varsinkin lyhyillä, muutaman tunnin Euroopan sisäisillä lennoilla ei ole niin justiinsa, kuinka päin matkansa joutuu taittamaan kunhan perille pääsee ja mieluiten ajoissa.

Kaukolentoja ja parempia lentöyhtiöitä en juurikaan ole harrastanut, joten vertailupinta on melko suppea. Lomaillessani vuonna 2011 joulukuussa Thaimaassa halvin edestakainen lento oli suora Finnairin lento. Valitettavasti kone lähti Bangkokista Suomeen reilusti myöhässä ja saimme siitä tiedon vasta ollessamme kello 5 aamuruuhkassa seisovassa taksissa. Aamupalalle olisi siis kuitenkin ollut aikaa. Kurjaa paluulennolla oli myös, että lennon hintaan kuulunut aamupala tarjoiltiin vasta vähän ennen Suomeen saapumista eikä koneesta saanut mitään suolaista syötävää Pringlesejä lukuunottamatta. Olimme käytännössä siis nälissämme lennon kymmenen ensimmäistä tuntia. Ei ollut kovin miellyttävä kokemus, voitte uskoa.

Mannertenvälisen lennon olen tehnyt myös Lontoosta Amerikkaan, lentöyhtiönä oli silloin Lufthansa. Lensin Pohjois-Carolinaan, josta vaihdoin vielä Miamiin menevään koneeseen muutamaksi tunniksi. Odotusajat molempiin suuntiin olivat Pohjois-Carolinan kentällä melko pitkät (kolme ja kuusi tuntia), mutta koska koneissa oli huomattavan paljon tilaa, sain nukuttua erinomaisesti. Menomatkalla loikoilinkin koneen keskiosassa olevalla neljän penkin rivistöllä itsekseni!

Aion jatkossakin käyttää itselleni parhaiten sopivaa lentöyhtiötä ja annan tulevaisuudessa varmasti mahdollisuuden myös Finnairille, vaikkakin viime kerrasta jäi hitusen paha maku suuhun. Nyt vain peukut pystyyn, että lentomme Prahaan ja takaisin ovat ajallaan. :)

Ps. Tämän postauksen julkaisua seuraavana päivänä (13.11.) bongasin Aamulehdestä tällaisen uutisen:

 

Tampereelta Kroatiaan ensi kesänä

Siis aivan pakko käyttää hyödyksi tuo: suorat lennot edullisesti Kroatiaan, joka on mun pitkäaikanen matkahaaveiden kohde. Jo toissa vuonna oli tarkoitus suunnata ihailemaan kimmeltävää Välimerta ja jylhiä vuoria, mutta matkaan tuli valitettavasti mutkia, joten reissu on lykkääntynyt. Ensi kesän matkakohde on nyt niiiiiiin tiedossa!

Kulttuuri Matkat Suosittelen Ajattelin tänään