Matkailua se kotimaan matkailukin on

Talvi ei kyllä ole ihmisen aikaa!

Toisaalta, ei tästä säästä nyt oikein tiedä, onko tämä talvea vai ei. Tavallisesti selviän talvesta joko A) matkustamalla edes hetkeksi jonnekin lämpimä(mpä)än pakoon kylmyyttä ja pimeyttä tai B) odottamalla ja intoilemalla keväälle suunniteltua reissua. Tämä vuosi on nyt vähän poikkeuksellinen, koska määräaikainen työsuhteeni on kohta puoliin loppumassa ja uudet kuviot eivät ole vielä lukkoon lyötyjä. Loppukevääksi suunnitteille oleva Kroatin matka saa siis vielä odottaa aikaansa; työkuviot pitää ensin saada kohdalleen ja vasta sitten voi varata loman. Niinhän sitä sanotaan, että työ ennen huvia…

Tällaisissa maisemissa kului viime vuoden tammikuu.

Onneksi matkustaa voi ilman pidempiäkin lomia! Olen nimittäin viikonlopuksi menossa ”yön yli” -matkalle Hämeenlinnaan, tuohon kasvukäytävän varrella sijaitsevaan kulttuurikaupunkiin. Ystäväni suosituksesta menen katsomaan äitini, suuren teatterin ystävän, kanssa Hämeenlinnan teatterissa pyörivää Kalle Aaltonen -musikaalia. Vauhdikas ja hersyvä esitys on kuuleman mukaan katsomisen arvoinen ja samalla pääsemme viettämään äiti-tytär-laatuaikaa sekä nauttimaan hotellin mukavista sängyistä sekä tietenkin aamupalasta.

Olen useasti matkustanut äitini kanssa ulkomaillakin ja hänen valintakriteerinsä majoituspaikan suhteen kiteytyvät aamiaisen ympärille: ”Se vasta tuntuu lomalta, kun saa astua valmiiseen aamiaispöytään.” Tavallaan olen hänen kanssaan samaa mieltä, mutta budjettimatkailijana saatan välillä valita aamupalattoman edullisen hotellin hyvällä paikalla huonosijaintisen ja aamupalallisen hotellin sijaan. Mutta tottahan se on, että hyvä hotelliaamiainen on kuin taivas. Ja seuraavaa ruokailua ei toden totta tarvitse miettiä ennen iltapäivää.

Marraskuinen aamupala Prahassa. Oi nam!