(HUOM! tässä tekstissä nainen-termiä käytetään kuvaamaan cis-naista (valkoista), koska POC/transnaisen asema yhteiskunnassa on valtavasti syrjitympi kuin cis-naisen ja tarvitsisi oman kirjoituksen, johon en pysty tuomaan henkilökohtaista kokemustietoa.)
Kuinka olla seksikäs ilman, että menettää uskottavuuttaan ammatillisesti tai tulee seksuaalisesti ahdistelluksi? Kysyi eräs seuraajani taannoin.
Tämän kysymyksen esittämisen tarve itsessään jo kertoo enemmän kuin luulisi. Naisen seksuaalisuutta on kontrolloitu ei vaan vuosisatoja vaan tuhansia vuosia. Me olemme itseasiassa naisen seksuaalisuuden historiassa vasta alussa. Seksuaalirikoslaki ja ehkäisyn keksiminen 1900-puolivälissä vasta mahdollisti naisen seksuaalisen autonomian syntymisen. Samoihin aikoihin parani naisen taloudellinen vapaus länsimaissa. Naisen seksuaalinen autonomia kulkee käsi kädessä taloudellisen itsenäisyyden ja tasa-arvon kanssa.
Ennen tätä naisen seksuaalisuus on ollut olemassa vain miestä varten. Vasta #metoo:n jälkeen itsekin huomasin kuinka ristiriitaisessa maailmassa olin elänyt; koin olevani seksuaalinen, mutta jos toin sitä esiin, se tarkoitti, että mies saa seksualisoida minua? Fuck no. Vaikka laki on muuttanut maailmaa paremmaksi, valtarakenteet elävät edelleen keskuudessamme aiheuttaen naisille ristiriitaisia odotuksia: Ole fiksu, mutta älä uhkaa miestä. Ole seksuaalinen, mutta älä tee seksillä rahaa. Ole seksikäs, mutta älä niin paljon, että mies kiihottuisi. Kaikki, mitä nainen saa olla, on edelleen miehen sanelemaa. Se, millaisena seksikkyys nähdään, on miehen katsettava palvelevaa (male-gaze): Älä ole lihava, liian valkoinen, liian tumma, liian laiha, roikkutissinen. Ole juuri sopivasti kurvikas juuri oikeista paikoista. HUOH!
Nainen siis omistaa samaan aikaan ensimmäistä kertaa ikinä sekä seksuaalisen että taloudellisen itsenäisyytensä (nimellisesti). Nämä asiat ovat yksikseenkin jo vaikeita, puhumattakaan samanaikaisesta rakenteiden ja asenteiden rikkomisesta. En siis yhtään ihmettele, että naisella on nyky-yhteiskunnassa vaikeaa navigoida ammatillisen uskottavuuden ja oman seksuaalisen ilmaisunsa kanssa.
Meidät mielleniaalimimmitkin on kasvatettu suurelta osin tähän samaan muottiin joitain poikkeuksia lukuun ottamatta. Ystävienkin kesken yksi puhutuin aihe on seksuaalisuus ja aiheuttamat odotukset, normit ja asenteet. Kuinka istua siis muottiin, jossa nainen on joko fiksu ja siveellinen tai tyhmä ja seksikäs?
Totuus on, että me rikomme rakenteita ja asenteita, ennakkoluuloja olemalla juuri sellaisia kun olemme. Olen itse kokenut, että oman seksuaalisen itsenäisyyden omaksuminen ja sen ”takaisin ottaminen” on vapauttanut minussa äärettömästi potentiaalia ja energiaa – rohkeutta ottaa tilaa ja havitella valtaa.
kuva: @janettemirjamophotography
Kolikon kääntöpuoli on kuitenkin se, että edelleen on ihmisiä, jotka ajattelevat, että fiksun/professionaalin naisen tulee olla ”miesmäinen”, jähmeä eikä seksikäs. Edelleen on rikollisia, jotka ajattelevat, että vähäpukeisuus oikeuttaa miehen seksuaalisesti ahdistelemaan tai raiskaamaan naisen. Eli pelko siitä, otetaanko sinut vakavasti tai ahdistellaanko seksuaalisesti, jos pukeudut seksikkäästi, on täysin oikeutettua. Onneksi asenteet ja lakijärjestelmä muuttuu tätä naista alistavaa järjestelmää vastaan pikkuhiljaa.
Minulta on muutaman vuoden ajan kyselty, kuinka olen niin rohkea twerk- ja voguing harrastuksineni, kehoni ja seksuaalisen ilmaisun kanssa vaikka olen ekonomisti. On minulle myös sanottu, että minun on valittava joko twerk tai ura ekonomistina. Tämä saa aina hyvät naurut aikaan, kun muistelen tapausta. Sen, että toteuttaa itseään täysiä, ei pitäisi olla rohkeaa vaan minimi elinehto. Olen päättänyt, että en tingi missään – hakeudun sitä ammattia kohti, jossa haluan olla olemalla minä enkä yhtään vähempää. Jos tatuointini tai hiukseni väri häiritsee työnantajaa, en sinne edes halua töihin. Toki minua jännittää se päivä, kun joku rohkeammista kuvistani päätyy twitteriin ja saan haukut ja uskottavuuttani ammatissani kyseenalaistetaan. Toisaalta naisasiantuntijana mediassa saa joka tapauksessa paskaa niskaan niin, miksi ei samalla eläisi omaa totuutta ja pitäisi hauskaa?
Urani alkuvaiheessa vielä 24-vuotiaana en uskaltanut ottaa tatuointeja tai värjätä hiuksiani pinkiksi, koska pelkäsin, että se heikentää uramahdollisuuksiani. Nyt jälkikäteen voin jopa ajatella, että se on edistänyt uraani – kun tekee niin kuin itselle tuntuu parhaalta ja elää omaa totuutta, se lisää itseluottamusta ja vapauttaa rohkeutta tehdä niitä isoja liikkeitä. En ole ekonomistina hillityin, mutta en ole luonteeltanikaan (not made to be subtle-viittaus :o). Puolisolleni joskus valitin sitä, että pilaanko mahdollisuuteni olla pääministeri kun julkaisen seksikkäitä kuvia itsestäni. Hän sanoi, että, jos pääsen pääministeriksi, olen siellä juuri siksi, että olen oma itseni, enkä siksi, että yritän olla jotain, mitä en ole. <3
Ekonomisti-Anni ei ole kauhean kaukana twerkki/ ballroom luscious bawdy-Annistakaan – sama energia ja röyhkeys näkyy töissäkin. Mitä enemmän saa kokemusta, huomaa, että olemme kaikki, myös asiantuntijatöissä, erilaisia. Se, että uskallamme tuoda esille omaa energiaa, arvomaailmaa ja persoonaa ulkonäkö-, harrastus- ja ihmissuhdevalinnoissa, tekee maailmasta paremman paikan ja itselle parhaimman olon.
Mua vähän aikaa sitten pyydettiin kertomaan, miksi mä alotin tän ”Not made to be subtle”- yhteisön. Tää lähti mun instasta. Oon pitänyt mimmien voimaantumissessioita lukioissa, tein yhen videon Youtubeen samalla nimellä ja nyt alotin blogin. Suunnitteilla on vielä paljon muuta kaikkea jännää eli stay tuned! Tässä mun tarina. Tai osa siitä.
Not made to be subtle on ollu mun mantra/slogan jo pitkään. Mulle se kuvastaa sitä, että mua ei oo tarkotettu tähän maailmaan kutistuakseni muiden asettamiin odotuksiin tai raameihin ja käyttäytyäkseni niin kuin valkoinen patriarkaatti mun odottaa käyttäytyvän. Naisille asetetaan jo lapsesta asti erilaisia odotuksia kuin pojille. Jossain vaiheessa leikki loppuu, aletaan mittailemaan tissejä ja jenkkakahvoja sen sijaan, että keskityttäisi olemaan niitä upeita itsejämme kaikkine epätaydellisyyksinemme – keskityttäisi mielummin maailman parantamiseen, syövän ja köyhyyden lopettamiseen. Tytön malli on niin syvässä yhteiskunnan normeissa, että muutosta ei varmaankaan tapahdu vielä seuraavankaan sukupolven aikana, mutta toivottavasti ja milleniaalien lapsista kasvaa enemmän sukupuolineutraaleja ja tasa-arvotietoisia.
Mä oon aina kokenut etten sovi siihen tyttömäisen tytön muottiin. Oon ollu räväkkä, kovaääninen ja johtaja-tyyppiä jo ala-asteella. Mua myös kiusattiin ja haukuttiin läskiks, roikkutissiks, laatikkoperseeks ja huoraksi ala-ja yläasteella. Myöhemmin kohtasin kiusaajan ja kysyin, miksi hän kiusaa mua. Syynä oli se, että olen niin kovaääninen. LOL.
En nuorena pelännyt muiden mielipiteitä ja seurasin omaa vaistoa ja hakeuduin haastaviin paikkoihin (olin esim vapaaehtoisena Euroopan nuorten parlamentissa 16-vuotiaana). Tiesin, että mussa on potentiaalia vaikka mihin, mutta koin samalla ettei mua hyväksytä tällasena kuin oon. Oon lisäksi erityisherkkä (termi, jota vihaan) ja se on aiheuttanut haasteita sekä perheessä että nuoruuden ystävyyssuhteissa.
Haasteet itsenä olemisessa ilmenivät ensimmäisessä oman alan työpaikassa. Pidin työtehtävistä, työilmapiiristä, lähes kaikesta työssä. Olin 22-vuotias. Koin jo alussa, että saadakseni arvostusta miespainotteisessa tiimissä minun tuli hyväksyä seksistiset vitsit ja olla ok ahdistelevien vihjailujen kanssa. Ei kestänyt kauaa ennen kuin ymmärsin, että menestyäkseni pestissä minun tulee niellä kaikki tunteeni ja olla aiheuttamatta draamaa etten vain saisi ”draamakuningattaren” tai ”vaikean feministin” leimaa. Olin myös oppinut jostain, että feministit ovat vain laiskoja valittajia ja oikea johtajanainen ei katso sukupuolta vaan tekee työnsä hyvin mutisematta. Näin myös tein. Välitin urastani.
Valmistuttuani päädyin konsulttialalle ja sieltä lopulta lähdettyäni tajusin, etten enää koskaan aio työpaikan kustannuksella pienentää itseäni tai olla vaatimatta oikeuksia silläkin uhalla, että sedät pahoittavat mielensä ja saan ”vaikean feministin” leiman. Huomasin pian seuraavassa työpaikassani, että tämä taistelu vaatii älyttömästi voimaa ja kestävyyttä.
Menin Euroopan keskuspankkiin (EKP) töihin ja aioin olla täysin oma itseni. Minulla oli pinkki tukka, välillä oranssi, koska värjäsin sitä viikottain, vaaleanpunaiset housut, olin kovaääninen, istuin womanspreading-asennossa kokouksissa ja harrastin TWERKKIÄ! Ei kestänyt kauaa kun minusta tuli ”the twerking woman”. Ystäväni kertoivat EKP:ssä järjestämistäni twerkkikursseista ja pian kollegani tulivat juttelemaan minulle ja kertoivat kuulleensa jostain twerkkaavasta pinkkitukkaisesta ekonomistimimmistä. That was me!
Voi sitä ennakkoluulojen määrää. Se duuni, jota tein asenteiden murtamiseksi vaati joka päivä ponnisteluja (vaatii edelleen). Esimieheni olivat ok twerkin kanssa, osa mieskollegoista sanoivat minua pornoammattilaiseksi, mutta pahin kommentti tuli naispuoliselta kollegalta samalta osastolta. Keskustellessamme naisen asemasta ja odotuksista miesvaltaisella alalla hän sanoi minulle, että minun on valittava twerkkaus tai taloustiede: ”You know you will never be a credible economist if you twerk.” Tämän kommentin jälkeen tajusin, että tämä. Tämän takia Not made to be subtle-yhteisön täytyy syntyä. Nyt on jo 2019, mutta naisilla on edelleen odotukset siitä mallista, joihin heidän täytyy mukautua tullakseen otetuksi tosissaan.
Ymmärrän hyvin miksi naiset alistuvat ahdisteluun ja syrjintään. On paljon helpompi olla järjestelmässä mukana kuin taistella rakenteita vastaan, koska todennäköisyys on, että kukaan ei kuuntele tai usko sinua. Miesvaltaisella alalla feminiinejä piirteitä kuten herkkyyttä (sukupuolioletus) edelleenkin vähätellään ja johtoasemaan pääsemiseksi on paine muuttua kovaksi (maskuliinisemmaksi). Mua surettaa katsoa briljantteja naisjohtajia, jotka ovat kovimpia tekijöitä, joita tiedän, mutta heistä paistaa pelko. Pelko siitä, että he eivät riitä. Naisjohtajat/asiantuntijat mukautuvat helposti raameihin, jotka palvelevat miesten odotuksia ja mukavuuksia. Tulevaisuudessa haaveeni on, että jokainen naispuolinen pomo saa olla just se kuin on pelkäämättä sitä, että saa ärsyttävän feministin leiman tai joutuu pelkäämään oman uskottavuutensa puolesta.
Minä ja minä
Tuun kirjottelemaan tänne siitä, kuinka sä voit olla just sinä täydellä potentiaalilla, olit sitten ujo, sosiaalinen, herkkä tai kovis. Jos sulla on kyssäreitä, ajatuksia, toiveita, mitä vaan niin laita kommenttia alas tai droppaa DM instassa!
———————————————————————————————————————————————————————-
The twerking economist
A little while ago I was asked to tell why I started ”Not made to be subtle”. This started with my Instagram account, I have held empowerment sessions in high schools for girls, I made a video of Youtube in the same name on feminist economics and now I started the blog. There is still plenty to come, stay tuned! Anyway, here’s my story. Or a part of it.
Not made to be subtle has been my mantra / slogan for a long time. To me, it reflects the fact that I am is not meant for this world to be shrunk into the expectations set by others (patriarchy). Women are given different expectations in their childhood to boys. At some point, the games end, we begin to measure boobs and love handles instead of focusing on being our stunning selves with all our imperfections. This girl’s model is so deep in the norms of society that change will probably not happen even in the next generation, but hopefully more and more gender-neutral and gender conscious people will grow from the Z-generation children. I have always experienced that I do not fit into the girly girl’s model. I’m a kind of a lot. I was a loud speaker and a leader type already in elementary school. Mua was also bullied, I was called names in lower and upper secondary. Later, I encountered the bully and I asked why he teases me and the reason was the fact that I’m so loud. LOL.
Already at a young age, I did not fear the opinions of others and followed my own instincts and sought to challenging places (for example, I was a volunteer at the European Youth Parliament at the age of 16). I knew there was a potential in me to so much, but at the same time I felt that it was not accepted as myself. In addition, I am hypersensitive (the term I hate) and it has posed challenges both in my family and in friendships. Challenges to maintain being myself appeared in my first job in my own field. I liked the job, the working atmosphere, almost everything at work. I was 22 years old. I felt that in order to be appreciated in a male-dominated team, I had to accept sexist jokes and be okay with harassment. It didn’t take long before I realized that to be successful, I had to swallow all my feelings and not cause any drama; I would just get the name of a ”drama queen” or a ”difficult feminist”. I had also learned that the feminists are just lazy complainants, and a true leader doesn’t “see sex”, but only does their job well. That’s what I did.
I also tried consulting. After leaving that job, I said to myself I was never going to diminish myself at the expense of a job or not to claim rights, even with the risk that I might get a ”difficult feminist” label. I soon noticed in my next job that this fight requires stamina and strength.
I went to work for the European Central Bank (ECB) and had decided I was going to be completely myself. I had pink hair, sometimes orange, because I colored it weekly, pink pants, I was loud, seated in a “womanspread” position in meetings and I was a TWERKER! It didn’t take long for me to become the ’the twerking woman’. My friends told people about my twerk courses at the ECB, and soon my colleagues came to talk to me and told me they heard about some twerking pink-haired economist. That was me!
The number of prejudices, though… The work that I did to break the attitudes consumed me emotionally. I leave some of the stories for later. My superiors were ok with me twerking and even encouraged to it. Some male colleagues said I was a porn professional, but my worst comment came from a female colleague. When we talked about a woman’s position and expectations in a male-dominated field, she said to me that I had to choose twerking or economics: ”If you twerk, you will never be takes seriously as an economist.” That’s why the Not made to be subtle community HAD to be born. It is already 2019, but women still have expectations of the model they have to adapt to be taken seriously.
I understand why women have been submitted to harassment and discrimination. It is much easier to be involved in the system than to fight against structures, because the probability is that nobody listens or believes you. In a masculine field, feminine traits such as sensitivity are still being downgraded and in order to gain leadership, there is pressure to become tougher (more manly). I am saddened looking at brilliant female leaders who are the baddest I know, but they are scared of fear. Fear of not being enough. I have not seen this fear in male leaders. Female managers / experts easily adapt to behaviour that serve men’s expectations and comfort. In the future, my dream is that every female boss can be themselves without being afraid of getting an “annoying feminist” label or being afraid of losing their credibility.
If you have question marks, thoughts, hopes, what just put a comment down or drop a DM on instagram!
