Taputusten paikka?

Olen itsestäni ylpeä. Niin valtavan ylpeä, että tekisi mieli rutistaa itseäni!

Aamusta heräsin ja ensimmäisten asioiden joukossa soitin omalle terveysasemalleni,
sain soittoajan lääkärilleni huomiseksi! Aluksi olin jättämässä vain soittopyyntöä,
kunnes toimistovirkailija huomasi huomisen vapaan soittoajan ja päädyin ottamaan sen.
Huomenna sitten uusi yritys lääkärin kanssa. Nyt kun minäkin olen rauhoittunut
ja saanut selvitettyä selkeämmäksi mitä oikein haluan sanoa.
Lisäksi olen päättänyt ottaa kovat otteet käyttöön, jos ei nyt ala tapahtumaan
vaan minut oltaisiin taas jättämässä tyhjän päälle.
10 vuoden odotus sekä 5 vuoden työkyvyttömyys saa päätöksen nyt.

Sen lisäksi olen antanut iltselleni luvan olla vihainen ja suuttunut, kun siihen on syytä ollut.
Olen jotenkin aika ollut huono olemaan vihainen.
Joko olen sitä ehkä kaksi sekuntia tai tyylillä lopun ikäni.
Sen lisäksi olen välillä huono sanomaan suoraan asiat juuri silloin kun pitäisi,
ja päinvastoin. Missä olen huomannut nyt myöskin suuria muutoksia!
Olen oppinut pitämään suutani kiinni kuunnellessani ihmisiä,
mutta sanomaan jos koen minua kohdeltavan ”kaltoin”
eli olen oppinut vaatimaan parempaa kohtelua itselleni sekä myöskin oppinut antamaan sitä muille.

 

TAPTAPTAP siis minulle!

 

******

Päivän positiivisuuspilkku:
Sain viimein aikaiseksi laittaa vanhoja vaatteita jotakin myyntiin,
ehkäpä saisi niillä kasvatettua kirppisrahastoa! :)

 

 

eviela voisi juoda pitkästä aikaa aamuteetä ja kuittaa