Kuinka me tapasimme? (tai: luvattu postaus)
Lupasin jo jokin aika sitten Cougarin blogin puolella minulle kommentoineelle kirjoittavani tarinan siitä, miten päädyin istumaan jumppa-/lenkkitrikoissa katsomaan elokuvaa sohvalle, jonka jaan yhdessä mieheni kanssa. Kuten siellä jo mainitsinkin, tie tähän oli melkoisen kuoppainen. Ensimmäistä kertaa tarina tulee esiin koko komeudessaan, mitään silottelematta tai pois jättämättä.
Ennen nykyistä suhdettani kiinnostuin aina vääränlaisista ihmisistä. Jotkut syyt olivat aivan tavanomaisia: elimme eri elämäntilanteissa tai homma ei vain natsannut. Suurimmaksi osaksi kuitenkin epäonnistumisen takana oli heikkouteni renttuihin tai muuten jännittävän (ja ehkä vaarallisenkin) olosiin ihmisiin, niin miehiin kuin naisiinkin. Helposti kyllästyvänä ihmisenä jännitys sopi minulle ja piti mielenkiintoani yllä, sillä koskaan ei voinut tietää mitä seuraavaksi tapahtuisi. Lisäksi omasin silloin myös todella huonon itsetunnon, joten nautin siitä huomiosta minkä sain heiltä (ja sitä yleensä sai paljon tämän tyyppisiltä ihmisiltä). Aikanani kyllästyin heihinkin ja jatkoin eteenpäin samaa rataa kunnes tapasin edellisen kumppanini. Sen suhteen aikana menetin itsetuntoni viimeisetkin rippeet ja olin liian manipuloitavissa lähtemäänkään. Jos otin asian edes puheeksi, sain kuulla vain uhkailuja siitä kuinka kumppanini tekisi itselleen ties ja mitä jos minä nyt lähtisin. Soppa oli jo siinä tilassa, etten osannut ajatella asiaa enää edes järkevästi. Koin vain olevani itsekäs, jos lähtisin ja jättäisin hänet yksin. Minä siis jäin, muiden ihmisten sanoista huolimatta. Kaikki huomasivat, miten huonosti voin siinä suhteessa. Noin kahden vuoden kohdalla olin kuitenkin niin murtunut, että yritin pakotietä suhteesta kahdestikin tavalla, mistä en ole ylpeä: pettämällä. Ei, sekään ei toiminut vaan hän antoi minulle molempien kertojen jälkeen vain uuden mahdollisuuden.
Vähän pettämisieni jälkeen minä sain kuitenkin kerättyä itseni. Tavalliseen tapaan riitelimme ja minä lähdin silloisen parhaan ystäväni luoke yöksi. Itkin taas niitä samoja asioita, joita kenenkään ei kuuluisi itkeä suhteensa aikana edes yhtä ainutta kertaa. En muista mitä ystäväni minulle silloin sanoi, mutta tällä kertaa tajusin etten en voi minkään uhkauksen takia enää jäädä tähän. Pienellä taktikoinnilla sain kuin sainkin erottua hänestä jopa niin, että hänkin suostui siihen puheeni jälkeen mukisematta.
Typerinä sovimme jäävämme vielä saman katon alle, vaikka se tarkoittikin lähinnä sitä, ettemme tapaisi toisiamme. Se kuitenkin lietsoi hänessä edelleen eloon sitä mustasukkaisuutta ja omistushaluisuutta kuin mitä meidän suhteen aikanakin esiintyi. Toki, koska emme tosiaan juuri saman katon alle osuneet, sain mennä ja tulla kuten halusinkin, mutta väkisinkin osui aikoja, jolloin olimme siellä yhtä aikaa ja minä aloitin tosiaan sinkkuelämäilyni kutakuinkin heti eropäätöksestä. Nautin vapaudesta enkä tarkoita nyt mitään seksiseikkauluja. Lisäksi sain miettiä rauhassa sitä, miten jatkan siitä eteenpäin. Vaikka tarkoitukseni olikin pysytellä jonkin aikaa sinkkuna päätin jo silloin, että suhteisiini saisi tulla iso muutos.
Tuli sellainen ”kiitti, mulle riitti” -olo.
Asiat kuitenkin muuttuivat toukokuun seitsemäntenä päivänä, lauantaina. Menin silloisen ystäväni syntymäpäiväjuhlille nauttimaan kaikesta: uusista ihmisistä, kauniista säästä sekä juhlatunnelmasta. Tosin juhlat eivät olleet ihan sitä mitä odotin, sää oli toki kaunis, mutta siihen se nautinto jäikin ja juhlatunnelmasta ollut tietoakaan. Koska ihan oikeasti, kuka kutsuu juhliinsa vastaeronneen parin molemmat puoliskot? Tunnelma oli niin vaivaannuttavaa, että sitä olisi voinut veitsellä leikata. Istuimme kaikki pöydässä, toisiamme katsellen ja huutaen silmillämme apua, kunnes pöydän päässä istuva mies päätti tunkea suunsa täyteen suolatikkuja (kutsuttakoot häntä tästä eteenpäin Suolatikkumieheksi). Kaikki vähän hörähtivät. En tiedä johtuiko se latteasta juhlatunnelmasta, mutta pidin häntä vähän hassuna. En kuitenkaan kiinnittänyt Suolatikkumieheen sen enempiä huomiota, sillä hän näytti aivan liian viralliselle ja hienosti pukeutuneelle omaan makuuni. Sen sijaan heitin hymyn toiselle pöydän ei-vasta-eronneelle-sinkkumiehelle, mikä osoittautui kohtalokkaaksi virheeksi illan jatkuessa (kutsuttakoon häntä tästä eteenpäin Hymymieheksi).
Päädyimme baariin koko poppoo, ihan vain sankaria ilahduttaaksemme. Baarissa minulle selvisi Hymymiehen olevan ystäväni ihastus (köhköh), joten en jatkanut hymystä eteenpäin vaan sen sijaan usutin häntä ystäväni pakeille. Hymymies kuitenkin osoittautui todella takertuvaksi yksilöksi, joka ei ymmärtänyt millään etten ole kiinnostunut. Tajusin Hymymiestä häädellessäni langenneeni taas samaan kaavaan ja päätin tehdä muutoksen. Kun häätämisyrityksiltäni vain ehdin, päätin katsoa baarin tarjontaa silmin millä en ole aiemmin katsonut. Kiinnitin tarkoituksen mukaisesti huomioita niihin, joihin en normaalisti kiinnittäisi. Kaikki tuntuivat kuitenkin tylsille. Sitten muistin Suolatikkumiehen, hänhän oli ihan hassu. Seurasin häntä jonkin aikaa katseellani sekä keskustelin hänen kanssaan. Hän tarjosi minulle (sekä synttärisankarillekin) juomia aina välillä täysin pyytämättä ja päätin antaa tälle mahdollisuuden. Suolatikkumiehestä kun näki heti, että hän olisi jotain aivan erilaista kuin ne kaikki aiemmat ja onnistui silti herättämään mielenkiintoni pienen tutustumisen jälkeen. Päätin ottaa selvää tästä Suolatikkumiehestä ja lyhykäisyydessään voin sanoa kaikkien keinojen olleen sallittuja. Suolatikku mies ei kuitenkaan herättänyt minuun huomiota ja itselläkin kului aikaa että energiaa häätäessäni Hymymiestä kimpustani. Sitä häätöä sain tehdä melkein omalle kotiovelle saakka, voin sanoa että olipa vaivaannuttavin tunnin kotimatka, kun kävelimme yhdessä minä, ystäväni sekä Hymymies melkein koko matkan.
Suolatikkumiehen kanssa ei siis syntynyt mitään enkä suonut hänelle ajatustakaan tämän jälkeen. Mielenkiintoni lopahti, kun hän ei vastannut yrityksilleni, joten annoin asian olla ja suuntasin katseeni eteenpäin. Viikko juhlien jälkeen eksyin kuitenkin taas baariin samaisen ystäväni kanssa ja aikanaan kaipasimme sinne seuraa. Itse en tuntenut ketään, kuka olisi paikalle päässyt eikä ystävällänikään tullut ketään mieleen. Ennen kuin ehdin edes miettiä sanomisiani, heitin ilmoille: ”Mites se Suolatikkumies?”. Ystäväni innostui, että joo kutsutaan hänet ja hänhän tuli. Hän ei osoittanut minuun sen suurempaa huomioita kuin perusystävällisyyden, mutta jotenkin sillä hetkellä päätin jatkaa siitä mihin viime kerralla jäin. Minähän tunnetusti olen itsepäinen luonne. Illan edetessä Suolatikkumies ei kuitenkaan vastannut yrityksiini vieläkään, joten päätin antaa asian olla sekä avata silmäni muulle tarjonnalle ajatuksella, että tänään ei mennä kotiin yöksi (urpona lähdin liikenteeseen ilman yöpaikkaa ja viikon takainen tunnin kotimatkakävely teki tehtävänsä nivelilleni, joten yöpaikan metsästys tuli tehtyä sitten baarissa: tätäkin kaduin myöhemmin). Huomasinkin erään miehen kiinnostuneen minusta, mutta jokin sai minut arkailemaan. Siihen tunteeseen olisi pitänyt luottaa. Vänkkäsin hänelle vastaan, kunnes kävin Suolatikkumiehen kanssa tupakalla. Kysyin häneltä, mitä minun tulisi tehdä (testimielessä, ehkä) ja hänen mielestään minun pitäisi suoda sille miehelle tanssi. Sen jälkeen se olikin menoa, päädyin tanssimiehen luo yöksi ja se oli suuri virhe: 1) Mies ei ollut huolehtinut ehkäisystä eikä itseltäkään löytynyt kumeja näin vasta eronneena (tyhmää kyllä, siis minultakin) 2) Yritin tehdä miehelle selväksi, että ei kumia – ei seksiä, mutta hän ei uskonut ja sain kuunnella jankkausta miltei läpi yön enkä saanut siis edes nukutuksi 3) Olin idiootti, nuori ja tyhmä eli suostuin lopulta kumittomaan seksiin väsymyksissäni (mikä oli kaiken lisäksi ehkä elämäni huonointa jopa, ei se pitkä kalu auta jos sitä ei osaa käyttää) 4) Sain selitellä asiaa exälleni siinä yöllä, kun hän pommitti viesteillä ja soitteli, kunnes sepitin jotakin syytä yölliselle poissaololleni.
No, oli sillä moccamaster sentään. Eikä onneksi siitä reissusta jäänyt matkamuistoakaan ja otin tästä kerrasta kyllä opikseni.
Aamulla herättyäni huonoilta yöuniltani miehen luota, päätin laittaa Suolatikkumiehelle viestiä (olin kysynyt puhelinnumeroa sen varalta, jos tarvitsisin baariseuraa). Tein pyynnön rehellisesti kaverimielessä sillä totesin ettei häntä kiinnosta, mutta voisin kuitenkin saada hänestä itselleni ystävän, olihan hän kuitenkin todella mukavan oloinen jäppinen. Ehdotin hänelle kahveja ja hän suostui. Sovimme tapaamisen seuraavalle tiistaille leffateatterin kahviossa. Kuitenkin ennen tapaamista minussa heräsi halu tsekata, voisiko tästä kehkeytyä jotakin jännempää: ystäviähän minulla riitti jo ja jokin hänessä kiehtoi. Ensimmäistä kertaa sain silloisen parhaan ystävänikin suun ammolleen kertoessani, että hänet olen päättänyt iskeä (vastaavaa ei ole ennen käynyt, joko isken heti ja nappaa jos nappaa tai sitten minut isketään, mutten sen enempiä tosiaan pohdiskele vaan menen intuition mukaan). Eikä aikaakaan tämän sanomisen jälkeen, kun Suolatikkumies jo soittikin minulle. Hän oli katsomassa Suomen MM-ottelua ystävänsä luona ja väittelimme siitä, oliko peli jännä vai tylsä. Puhelu sai myös viihdearvoa Suolatikkumiehen oltua kännissä soittaessaan. Minua vain nauratti.
Sitten koitti The Tiistai. Muistan kahviossa olosta lähinnä sen, että siellä oli pahaa kahvia. Saimme pitkin hampain juotua kuitenkin kahvimme, mutta viihdyimme yhdessä emmekä halunneet vielä lähteä omille teillemme. Paha kahvi ei napannut, joten Suolatikkumies tuli käymään kanssani eräässä liikkeessä, josta kävin ostamassa itselleni muistaakseni sormuksen. Tai sitten jotain aivan muuta. Sen jälkeen menimme nauttimaan hyvästä säästä ulos, kun Suolatikkumies ehdotti yhtäkkiä, että tulisin hänen luokseen kokkaamaan (mainitsin siis pitäväni ruoanlaitosta juuri ennen ehdotusta). Muitta mutkitta minä suostuin ja kävelimme kaupan kautta hänen luokseen. Tietenkin sitten epäonnistuin juuri tämän kerran kokkauksissani, mutta kohteliaisuudesta hän söi miltei kaiken. Minä en. Ruoan jälkeen hän keitti jälkkärikahvit ja ehdotti kahvia juodessamme, että katsoisimme vielä leffan. Silloin tajusin, että hänhän taitaa olla kiinnostunut minusta. Leffan aikana taktisesti hakeuduin hänen kainaloonsa (teko)syyllä, että leffan enemmän tai vähemmän sekainen transu pelotti minua. Suolatikkumies tajusi varmasti tämän olleen tekosyy (no älä v*tussa), mutta otti minut kainaloonsa ilomielin. Leffa loppui ja hän keitti meille lisää kahvia. Ilta meni kohti yötä ja eikä aikaakaan kun ilmoitin viimeisen bussin meille juuri menneen. Väitin tätä tietysti vahingoksi, mutta voin kertoa sen olleen tahallinen myöhästyminen. Eikä se mieskään tästä valittanut.
Mies kantoi minut sänkyynsä ja antoi minulle hyvänyön suukon. Sille tielle myös jäin ja voitte kuvitella sen draaman exäni kanssa, kun hänelle selvisi etten olekaan öitä kotona vaan jossakin ihan muualla. Piakkoin muutinkin pois minun ja exäni asunnosta, sillä kummasti tuo exäkuvio ei oikein auttanut uutta suhdettani (joka suhteeksi muuttui pitkän keskustelun jälkeen syntymäpäivänäni 24. toukokuuta, pitkä keskustelu siksi ettei kumpikaan halunnut asettaa liikoja odotuksia vaan lähinnä seurustelun aloittaminen oli sopimus ettei muita käydä paneskelemassa). Nyt minulla ja Suolatikkumiehellä on yhteisiä vuosia takana noin abouttirallaa 3,5 vaikkei kukaan, edes minä, olisi alkuun ajatellut meistä paria. Päivääkään en ole katunut.
Ps. Olisin itse kaivannut ekalla yökyläilyllä muutakin kuin suukkoa ja pelkäsin jo hetken, ettei Suolatikkumies haluakaan minua (huom: hänellä oli vähän pelimiehen mainetta eli oletin ettei tämä osa-alue olisi ongelma). Syyksi jälkikäteen selvisi, että häntä jännitti ja pelkäsi tuhoavansa alkavan juttumme hyppäämällä heti kanssani sänkyyn kuten hän normaalisti tekisi.
Pps. Suolatikkumies luuli kahvien olevan yhtä kuin treffit. Voi sitä pettymyksen määrää, kun aikanaan hänelle selvisi etten ollutkaan kysynyt häntä treffeille!
(kuvat täältä, täältä, täältä, täältä ja täältä)