Ajoitus on tärkein, ihmissuhteissakin
Ihmissuhteissa on tärkeää synkkauksen lisäksi ajoitus. Se, että milloin tapaatte ja ystävystytte/tutustutte. Itselläni moni mennyt ihmissuhde kukostaisi, jos ne olisivat alkaneet myöhemmin. Esimerkiksi eräs ihmissuhde, joka on ollut varmasti elämäni tärkeimpiä. Tutustuimme toisiimme jo teineinä, mutta todella hyviä ystäviä meistä tuli vasta pari vuotta myöhemmin minun muutettua samalle paikkakunnalle hänen kanssaan. Meistä tuli kuin paita ja peppu (mistähän tämäkin nimitys tullut?), jaoimme lopulta kutakuinkin kaiken yhdessä. Aikanaan suhteemme kuitenkin kääntyi itseään ja meitä vastaan: olimme olleet niin läheisiä monta vuotta ja molemmat vaiheessa omassa elämässään, että eteenpäin pääseminen muuttui hankalaksi meille molemmille. Sitten kun niin tapahtuikin, oli toisen hankala nähdä sitä totuttuaan siihen ihmiseen tietynlaisena. Koska olimme jotenkin äärettömän läheisiä ja vielä niin nuoria, oli muutoksen näkeminen toisessa jotenkin erityisen hankalaa. Me molemmat kuitenkin muutuimme, mutta suhteemme jarrutti asiaa niin tilanne pääsi lopulta räjähtämään käsiin. Korjausyrityksistä huolimatta oli tilanne päässyt jo liian pitkälle. En tiedä, olisiko tilanteen pelastanut, jos olisimme yrittäneet tehdä jotakin heti alamäen alkaessa. Ehkä, ehkä ei.
Jos olisimme tavanneet myöhemmin, hieman aikuisimpina, uskoisin tilanteen olevan eri. Vaikka olemmekin eri ihmisiä kuin tutustuessamme uskoisin, että meillä olisi synkannut hyvin. Erona vain se, että olisimme osanneet olla ja hoitaa suhdettamme oikein sekä lähtöpohja olisi kaiken kaikkiaan terveempi. Lisäksi meille olisi tuskin tullut samanlaista riippuvuussuhdetta kuin mikä lopulta välillemme syntyi. Tämän suhteen kohdalla harmittaa kyllä, miten hommat meni, mutta muistelen kyllä lämmöllä yhteisiä aikojamme. Olisi ollut mahtavaa tavata tämä ihminen myöhemmin, mutta ehkä kaiken oli tarkoitus tapahtua näin?
(kuva täältä)
