Tangle Teezer

Oletkin jo varmaan kuullut sellaisesta kuin Tangle Teezer?
Tangle Teezer -tuotesarja on kerännyt ihailijoita jo melkoisesti
ja itsekin olen hehkutellut sitä ympäriinsä sitä enemmän mitä enemmän
päässyt siihen tutustumaan.

 

Tällä hetkellä minulta löytyvät nämä tuotesarjan tuotteet:

TT.JPG

Tangel Teezer Elite -harja sekä puhelinlankapompuloita kahdessa eri värissä.
Beigen värinen pompula nähnyt jo käyttöä jonkinmoisesti,
joten siksi ei niin muodossaan kuin tuo uusi kirkkaan värinen pompula.

 

Pompulat olleet pisimpään käytössä ja olen huomannut hiusten kunnossa eron
käyttäessäni näitä verrattuna siihen, kun käytin vielä tavallisia ponnareita.
Hiusten katkeilu vähentyi merkittävästi eikä hiukset rasittuneet enää pompulan kohdalta.
Lisäksi sanottava vielä näistä puhelinlankapompuloista,
että suosittelen itse nimenomaisesti näitä Tangle Teezerin moisia enkä halppisversioita:
kestävyydessä aivan mielettömän selkeä ero.
Ostin halpisversioita jokunen aika sitten, kuukaudessa hajosi 2-3 kappaletta.
Tangle Teezerin pimpuloita käyttänyt nyt jo varmaan puolisentoista kuukautta,
ehkä lähemmäs kaksi kuukautta jo, eikä yksikään ole näyttänyt merkkiäkään hajoamisesta.

Harjaan olen taas tutustunut vasta tänään, mutta jo ensikosketuksella huomasin eron entiseen.
Hintaeroa oli vain noin viitisen euroa entiseen harjaani, jota käyttänyt vuosia ennen tätä,
ja voin sanoa että viiden euron lisäsatsaus (ja jos joillekin se tarkoittaa suurempaa summaa:
suosittelen silti todella lämpimästi) oli vähintäänkin fiksuimpia ideoitani vuosiin.
Päädyin ostamaan tämän edellisen sanottua itseään irti ja kadutti oikeastaan,
että se tapahtui vasta nyt. Käyttäessäni harjaa tuntui kuin olisin ollut taivaassa.
Takut selvittyivät ilman repimistä, tuskaa ja hikeä sekä harjan piikit tuntuivat jotenkin
taivaallisen ihanalta päänahkaani vasten. Aivan kuin se hieroisi, kivasti ja hellästi.
Malliltaan tämä Elite on mukavan siro ja muutenkin sopiva kätöseeni,
joten harjaus tuntuu senkin puolesta helpolle ja vaivattomalle.

 

Kiinnostuitko? Painamalla tästä voit tutustua kaikkiin Tangle Teezerin tuotteisiin.

******

Päivän positiivisuuspilkku:
The Sims 2 Ultimate Collection ♥
(missasitko ilmaiskoodin? paina tästä!)

 

 

eviela kuittaa

 

 

kauneus hiukset oma-elama mieli

Sairauslomalta paluu + ilmainen latauskoodi The Sims 2!

Pikkuhiljaa palaillaan taas!
Olen edistynyt että ottanut takapakkia jo aiemmin mainitussa
pehkoprojektissani, jonka tilanne siis yhä edelleen elää
(tällä hetkellä mennään vaiheessa: pehkoni näyttää karmaisevalle, mutta näyttäkööt).
Onnellisuus -projektinikin on ottanut uusia käänteitä,
jotka tosiaan huomasin itsekin vasta jälkikäteen. Sen osalta pieni lepo taisi olla paikallaan.
Lisäksi tehtiin miehekkeen kanssa jonkinnäköistä 5-vuotissuunnitelmaa,
josta ehkä lisää myöhemmin sitten. Sen verran voin spoilata, että olen yli-innoissani tulevasta!
Koska minulle heräsi jotenkin tunne vauvakyselyistä niin voin vastata jo heti: kyse ei ole siitä.

Sairastelulleni ei löytynyt mitään syytä, mutta se alkaa olemaan ohi.
Odotellaan enää vain, että hemoglobiinitaso nousee normaalille tasolleen
niin minäkin olen taas oma (ainakin suht) virkeä itseni!
Muuten kaikki täällä jo ok ja elämä hymyilee!
Mitä nyt olen hieman kiukkuinen hemoglobiinitason aiheuttamasta jatkuvasta väsymyksestä,
mutta se menee onneksi ohi ja luultavasti hyvinkin pian.

******

Päivän positiivisuuspilkku:
Vaikka näyttikin pahasti siltä, että liikunta-aikatauluni tulee kusahtamaan
ja pahasti niin nyt on varmistunut, että aikatauluni tulee pitämään!
Tämä likka valtaa siis lenkkipolkuja taas ensikuussa ja syyskuussa jopa
tanssisalit! Turvallisemmin vermein jopa!

 

 

eviela kuittaa ja uppoutuu Simssien maailmaan 🙂

 

 

Ps. Löytyykö sinulta Origin? Oletko simsfani?
Nyt sinulla mahdollisuus saada The Sims 2 kaikkine lisäosineen ilmaiseksi!
Latauskoodi sekä lisäinfoa löytyy painamalla tästä.

 

 

 

suhteet oma-elama oma-elama terveys