Onnellisuus-projekti

Koska nyt olisi kiire,
lähtö tosiaan noin tunnin päästä ja olen vähintäänkin vaiheessa,
on hyvä aika kirjoittaa tänne blogiin!

Eilen opittua:
Joskus pitää vain hyväksyä tosiasioita,
vaikka sitä ei vain haluaisikaan.

Aamulla opittua:
Se kannattaa.

En pureudu tapahtumiin tällä erää sen syvemmin,
mutta neuvo oli mielestäni jakamisen arvoinen.
Hieman surkeuttaa, mutta tosiasioiden hyväksyttyä
olo on kyllä huomattavasti vapaampi.

Tapahtumasta oli myös hyötyä sillä sen johdosta minulla alkoi projekti.
Julistan nyt tästä päivästä, 10.07.2014, alkaneeksi vuoden mittaisen projektin,
jota kutsuttakoon nyt nimellä Onnellisuus -projekti.

 

Projekti pitää siis sisällään seuraavat viisi asiaa:

  • Stressaamisen vähentäminen:
    Vaikka stressitasoni onkin laskenut siitä,
    mitä se on joskus ollut niin petrattavaa tällä saralla vielä on.
    Ja paljon.
  • Turhan pahan mielen potemisen lopettaminen:
    Koen usein pahaa mieltä aivan tyhjästä tai turhanpäiväisistä aisoista
    sekä yleisestikin koen liian herkästi ja joskus liian voimakkaasti pahaa
    mieltä etenkin asioista, mistä ei välttämättä edes tarvitsisi.
  • Toisiin ihmisiin, erityisesti omaan lähipiiriin,
    luottamaan alkaminen:
    Ei lisättävää.
  • Oman hyvinvoinnin lisääminen:
    Rakentaa omalle kropalle sopivaa ruokavaliota eteenpäin
    vähän tiivimpää tahtia kuin tähän mennessä sekä omien
    rajojen puitteissa myös harrastaa sitä liikuntaa monipuolisesti.
    Tähän kohtaan kuuluu myös se henkinen hyvinvointi ja
    sen tietoinen lisääminen sillä se on kuitenkin kaiken a ja o.
  • Vapaus hemmotella itseään:
    Koen pahaa mieltä ostaessani itselleni jotakin
    vaikka se olisikin jotakin mitä tarvitsen.
    Jos mielestäni miehekkeelläni on oikeus hemmotella itseään
    sekä minulla häntä niin pitäisi minullakin olla oikeus
    hemmotella minua itseäni kokematta pahaa mieltä asiasta.

 

Viisi asiaa, joissa minulla on selkeästi petrattavaa
päästäkseni kohti onnellisempaa elämää.
Käytännössä projekti toteutuu niin,
että pyrin tietoisesti tekemään näille asioille muutoksia
varmasti hyvin monin eritavoin seuraavan vuoden aikana,
jonka aikana tietysti projektin tilanne, siitä heränneet tunteet
ja kaikki mahdollinen päivittyy myös tänne blogin puolelle.
Seuraavan vuoden ajan voi olla siis, että projekti tulee olemaan
yllättävänkin keskeinen osa tätä blogia.
Lupaan kuitenkin, että tämä ei tule jäämään ainoaksi sisällöksi missään nimessä.

 

Ps. Nyt on kiire ja poikkeuksellisesti en oikolue tekstiä ennen julkaisua.
Antakaa siis anteeksi mahdolliset virheet/ulkoasumokat,
ne tullaan kyllä korjaamaan myöhemmin!
(Niistä saa infota kommenteissa minulle)

 

 

eviela kuittaa ja lähtee juoksemaan!

 

 

Suhteet Oma elämä Mieli

Lista onnellisuudesta

Lähes koko elämäni on keskittynyt siihen miten miellyttää muita
ja miten olla sellainen ihminen, josta muut pitäisivät.
Lopulta, tuossa noin vuosi sitten, päätin asiaan tulevan muutos.
Niin kävikin: en yrittänyt enää olla muuta kuin minä
muutamia lipsahduksia lukuunottamatta,
joista tosin otinkin kyllä opiksi samalta seisomalta.

Kuitenkin yhden asian olen unohtanut tämän ohella.
Vaikka en enää esitäkään muuta kuin olen
tai luule, että ystävyys vaatii miellyttämistä
niin en ole muistanut pysähtyä miettimään asioita
mitkä tekevät minut onnelliseksi.
Siksi tartunkin nyt Mi Mi Mendinen haasteeseen
ja kirjoitan ihka oman onnellisuus-listani!

 

  • Siivoaminen ja siisti asunto (niin hankalaa kuin silti siivoamisen aloittaminen on)
  • Kauniit ja istuvat alusvaatteet
  • Omalle kropalle sopivat vaatteet
    sekä onnistunut asukokonaisuus
  • Maistuva jäätelö, nams 🙂
  • Liikkuminen ja etenkin sen jälkeinen fiilis siitä, että on oikeasti tehnyt jotakin!
  • Saunominen
  • Grillaaminen
  • Hyvät tv-sarjat ja elokuvat
  • Hyvä ruoka (parempi mieli)
  • Leipominen ja kokkaaminen
  • Kauniit hiukset
  • Rentoutuminen
  • Puhelut ystäväni H:n kanssa
  • Toimiva ihonhoitoarsenaali
  • Oman (ensimmäisen) tatuoinnin suunnittelu yksin
    tai yhdessä erään ystäväni kanssa plus siitä haaveilu
    … kyllä minä sen vielä joskus otan!
  • Mökkeily
  • Omasta asunnosta haaveilu realistisesti ja epärealistisesti
  • Hieronta

… ja niin edelleen

 

Aluksi listan kirjoittaminen tuntui hankalalle,
mutta kun pääsi vauhtiin niin sitähän alkoi keksimään vaikka ja mitä!
Seuraava tavoite onkin varmaan noudattaa sitä listaa
sekä niitä iloa tuovia asioita myös listan ulkopuolelta 😉

Ps. Oli kyllä oivallinen aika listan tekoon,
piristi ikäväksi muuttunutta iltaa/yötä mukavasti!
Ihanaa oli huomata, miten pienistä asioista onni syntyy
sekä miten moni listan kohdista toteutuu jo nyt!

******

Päivän positiivisuuspilkku:
Vaikka eka satsi huonon ohjeen takia epäonnistuikin,
niin projekti ”bataattisipsit” on viimein käynnistynyt!
Huomenna yritys nro 2 seuraavalla ohjeella.

 

 

eviela kuittaa ja vaipuu iltakooman kautta tutimaan

 

 

Suhteet Oma elämä Mieli Höpsöä