Mieheni vei kärpäsen raatoa takapihallemme ja samassa siihen ilmestyi langan laiha kissi maukuen sekä heti meitä puskien. Otimme rassukan sisälle ja mies lähti hakemaan sille ruokaa sekä kissanhiekkaa Valintatalosta. Minä etsin ruokakipon korvikkeita ja annoin kissille pikimmiten vettä. Kissi oli rauhallinen ja kaipasi kovin paijausta, kunnes nälkä voitti kaiken muun ja hölmöläinen jyrsi pahimpaan vatsan tyhjyyteen leipäpakettia (kyllä, sitä muovia eikä leipään suostunut koskemaankaan pienen maistamisen jälkeen). Sillä hetkellä sydämeni vietiin, löysin yhtä urvon tapauksen kuin minäkin! Mies palasi kotia ja kiireellä annoimme kissille ruokaa, kaiken hän söikin todella vikkelään. Kun varmistimme rassukalla olevan kaikki tarpeellinen niin etsimme alueemme löytöeläintalon yhteystiedot ja soitimme tulokkaasta, sopien kissin jäävän meille hoitoon omistajan etsimisen ajaksi.

Kissin ensimmäisiä päiviä meillä.

Veimme pikkuisen eläinlääkärille noin viikon kuluttua, jolloin kissi selvisi leikatuksi kolliksi ja sai ikäarviokseen 7-8vuotta. Todettiin perusterveeksi, mitä nyt hampit tarvitsivat hoitoa. Kissi selvisi koettelemuksesta yllättävän hyvin vaikka käyntiin kuului perustutkimuksen lisäksi takkujen poistoa sekä kynsien leikkuuta. Vaikka rassu vähän käynnin jäljiltä kiukuttelikin, sopeutui se meille todella äkkiä ja päivä päivältä meistä tuli läheisempiä. Etsimme omistajia aktiivisesti, mutta pakkohan se oli silloinkin myöntää ettemme halunneet semmoisen löytyvän. Tirautin itse useampiakin kyyneliä, koska pelkäsin jonkun hakevan pikkuisen pois. Kuten moni teistä tietääkin – meillehän se lopulta jäi. Löysi kissi kyllä oikealle ovelle sillä moni ei niin hyvää kotia olisi hälle tarjonnut kuin me tarjosimme. Annoimme kissille nimen Mötkö, joka löytyy kissan nimipäiväkalenterista hänen ilmestymispäivältään (no siis, nimenhän se sai jo ennen meille jäämistä).

Mötkölle kelpaa vesi vain oman kipponsa ulkopuolelta.
Karhutuoppi ehdotonta kärkikolmikkoa.
 

Samalla viikolla, kun kissistä tuli omamme oli meillä tiedossa myöskin muutto. Mötkö ei ollut siitä moksiskaan vaikka oli päivän ajan lukittuna kylppäriin. Mitä nyt oli huomionkipeä illan ja vähän yötäkin myöten. Uuteen asuntoon se sopeutui yhtä nopeasti kuin edelliseemmekin eli kutakuinkin heti. Taisi jopa tykätä tilan ympärillä kasvettua, sehän tarkoitti uusia piilopaikkoja. Piakkoin muuton jälkeen rassun hampit kuitenkin kipeytyivät entisestään eikä se pystynyt syömään juuri mitään olikohan viikkoon vai peräti kahteen. Löysimme onneksi äkkiä hamppiystävällisen ruoan: tonnikalan (soseutettu ruoka ei tosiaan kelvannut). Nenämme ei siitä kiittänyt, mutta tärkeintä oli kuitenkin kissin hyvinvointi. Yritimme järjestää hamppilääkärille menon mahdollisimman nopeaan, mutta ikävä kyllä oli hieman rahallisia esteitä sillä kyseinen operaatio ei ole mitenkään halpa. Onneksi kissin hamppikivut alkoivat piakkoin hellittämään ja hän pystyi syömään edes hieman laajemmalti. Ihan hyvä – varmasti alkoi rassua kyllästyttämään ainainen tonnikala. Ruokaa saatuaan kissikin taas piristyi ja jatkoi vain piristymistään.

Kissi tutustumassa uuteen parvekkeeseen. Sittemmin parvekkeella olo oli lähinnä v-tutusta siitä,
kun ei pääse verkko-oven toiselle puolelle 😉

Eräänä päivänä tein havainnon putsatessani kissin asiointilootaa, aivan kuin siinä sen jätöksessä olisi ollut pieni määrä limaista kirkasta verta. Pyysin mieheni paikalle ja tulimme tulokseen, että väri johtunee siitä lohesta mitä olimme tarjonneet kissille aiemmin. Tällöin soi kuitenkin ensimmäiset hälytyskellot, että onkohan kaikki hyvin. Elomme jatkui kuitenkin normaalina. Ei mennyt kuitenkaan montaa päivää, kun huomasin lakanassamme miniläntin verta. Samalla hetkellä muistin tahran olevan tuttu ja kaivoin esiin peittoni, josta löytyi sama tahra. Olin ajatellut sen olevan vain joku vanha tahra, mikä ei ollut pesussa lähtenyt. Kutsuin taas miehen paikalle ja näytin tahraa. Eka hän ei uskonut sen olevan kissistä, kunnes muistutin jätöksestä sekä näytin peittoni tahran. Ajattelimme kuitenkin kysen olevan jostakin haavaumasta, olihan kissillä ollut ummetusta ja silloin moiset eivät ole mitenkään harvinaisia. Lisäksi kissi oli todella virkeä ja viime aikoina vain virkistynyt entisestään, emme siis ajatelleet tämän olevan vakavaa. Tällöin soi kuitenkin toiset hälytyskellot, että entä jos…

Viime yönä heräsimme siihen, kun Mötkö kaiveli levottomana asiointilootallaan. Ensin mies nousi ylös katsomaan tilannetta ja jäin itse petiin. Miestä ei kuulunut takaisin, joten nousin ylös itsekin katsomaan onko kaikki okei. Huomasin miehen siivoavan kissan jätöksiä lattialta ja kissan pyörivän levottomana ympäriinsä outoa ääntä pitäen. Hälytyskellot soivat heti kolmannen kerran. Yritin kysellä, että mitä täällä oikein tapahtuu ja miksi jätöksiä on lattialla (kissi oli sisäsiisti heti meille tultuaan ja pellettikokeilun aikana oli tehnyt yhdet kakat muualle kuin lootaan ja häpeili sitäkin jo kokonaisen päivän). Mies ei vastannut vaan seurasi kissin tilannetta. Kissin mentyä takaisin astialle mies selitti, että kissi oli useammin jo käynyt tuloksetta astialla ja muutoin levottomasti pyörinyt sen läheisyydessä. Mötkö sai puserrettua pienen jätöksen astiaan ja rauhottui. Meni samantien lepäilemään. Hälytyskellot soivat tilanteen aikana koko ajan nousevissa määrin ja sanoinkin miehelle, että tsekataanpa tuo tulos. Siellä se oli mitä etsinkin: pieni määrä limaista verta. Totesin soittavani heti aamukahdeksalta lähimmälle eläinlääkärille aikaa. Mieskin totesi, että joo soita, heti kissin nostettuaan ja huomatessaan pikkuisen kissin aristavan mahaansa. Menimme koko perhe nukkumaan, Mötkö välissämme ja paijasimme sitä toivoen sen tulevan siitä hieman paremmalle mielelle. Nukahdimme pian kaikki niille sijoillemme.

Mötkö matkalla eläinlääkärille.

Sain ajan samalle iltapäivälle, mutta jouduin ikäväkseni viemään kissin ensimmäistä kertaa julkisilla lääkärille. Mötkö oli kyllä yllättävän rauhallinen, välillä koetti kaivaa laatikon pohjaa auki, mutta muuten ei ollut moksiskaan mistään. Hän teki bussipysäkillä tuttavuutta myös lähellä asuvien mummojen kanssa, jotka olivat matkalla uimahallille. Voi pojat, miten heidän päivä piristyikään Mötkön näkemisestä ja tuttuun tapaansa hän ei vierastanut heitä yhtään. Bussimatkankin se malttoi olla rauhakseen ja hissukseen eikä bussipysäkiltä ollutkaan enää pitkä matka kävellä eläinlääkärille.

Eläinlääkärillä tuli opittua, ettei Mötkö oikein pidä koirista sillä hän hermostui uudestaan niitä nähdessään. Lisäksi rassu taisi aavistaa, että missä me oikein olemme. Emme joutuneet pitkään odottamaan sisäänpääsyä ja meidät otti vastaan oikein mukava ja asiansa osaava eläinlääkäri. Hän kyseli todella kattavasti kaikesta mahdollisesta, mikä oli hyvä sillä selvisikin kissin käyvän liian usein pissalla. Parin lisäkysymyksen jälkeen epäiltiin kilpirauhasen liikatoimintaa, kuitenkin unohtamatta niitä ikävempiä mahdollisuuksia. Oireet kuitenkin viittasivat liikatoiminnan olevan mahdollinen. Suullinen osuus kun oli hoidettu, niin vuorossa oli itse kissin tutkimus. Lääkäri osasi käsitellä sitä todella hyvin. Kissi aristeli vieläkin mahaansa ja lisäksi löytyi todella ikävästi tulehtunut anaalirauhanen, mikä vuosi mätää ja verta (selitti sen veren). Puhuimme lääkärin kanssa ja tulimme tulokseen, että paisunut anaalirauhanen on tyhjennettävä sekä otettava lisäksi pari verikoetta. Koska anaalirauhanen oli äärettömän kipeä, piti Mötkö rauhoittaa koitoksia varten. Itse istuin aulaan odottamaan kokeiden tuloksia. Kissiä veikattiin tutkimuksen perusteella oletettua vanhemmaksi, muttei pystynyt ikää sen tarkemmin arvioimaan.

Mötkön reaktio koiraan. Hetki ennen totaalista raivoa.

Odotellessani otin kahvimaatista kahvia, minkä sainkin pienen taistelun jälkeen. Menin istumaan sohvalle ja ilmoitin miehelleni voivan olla hyvä, jos pääsisi paikalle kolmeksi (jolloin tulokset arviolta tulisivat). Selitin tilanteen ja mies sanoi yrittävänsä päästä lähtemään ajoissa. Odotusaika tuntui aivan sietämättömälle. Tulokset tulivat kuitenkin jo ennen kuin sain kahvini juotua (reilu puolen tunnin odotuksen jälkeen ja kyllä, olen hidas juomaan kahvia) ja huomasin lääkäristä, etten välttämättä kuule järin kivoja uutisia. ”Valitettavasti minulla on vähän ikäviä uutisia Mötkön munuaisarvoista”, aloitti lääkäri ja tiesin heti mitä tuleman pitää. Olin kuitenkin hiljaa ja kuuntelin mitä lääkärillä oli kerrottavana. Mitä pidemmälle puhe eteni, sitä enemmän sain purra huulta. Onneksi mies olisi kohta täällä.

”Mötkön korkeiden munuaisarvojen ja virtsa-ainemyrkytyksen, anaalirauhaskasvaimen
ja suun sairauden vuoksi päädyttiin heikon ennusteen takia eutanasiaan.”

Mötkö viimeisillä hetkillään ennen eutanasiapiikkiä 🙁

Voinette päätellä, ettei mieli ole tällä hetkellä siis kovin korkealla. Olen kuitenkin onnellinen, ettei rassun tarvitse enää kärsiä. Mutta olen myös aivan järkyttävän vihainen siitä, että se sai kärsiä turhaan viikkoja. Nimittäin ensimmäisen eläinlääkärimme olisi pitänyt huomata samat selkeät merkit terveydentilasta, mitkä tämän päiväinen lääkäri huomasi heti. Kyllä, ne olivat näkyvillä myös silloin muutama viikko takaperin. Aivan järkyttävää toimintaa.

Todella suuret kiitokset annan Hakametsän eläinlääkäriasemalle (Eläinklinikka Hakametsä) mahtavalle henkilökunnalle. Ensimmäiseen eläinlääkäriin todellatodellatodella pahasti pettyneenä totean vielä, etten missään nimessä suosittele kenellekään Hervannan eläinlääkäriasemaa (Hervannan eläinlääkärit). Tämän hetkistä v-tutus käytää on nyt mahdoton mitata.

Mötkö röhnöttämässä onnellisesti.