Esittely(kö?)

Heipparallaa ihmisolennot.

Olen saanut takaraivooni ymmärryksen, että uuden blogin saatossa on normatiivista kirjoittaa jonkin sortin kuvaus itsestä/blogista/blogin pyrkimyksistä – eli tietyn lainen esittely kenties. Täältä siis pesee!

Olen juuri lain mukaisen aikuisiän saavuttanut nuori naisen alku, joka on täynnä ajatuksia – ajatuksia, joita enemmistö lähipiiristäni ei enää jaksa kuunnella, jonka johdosta siirrän alituisen ajatusteni virran tänne internetin ihmeelliseen maailmaan. En koe kovin olennaiseksi kertoa tässä ”esittelyssä” habituksestani, tyylistäni taikka harrastuksista (muusta blogin kannalta epäolennaisesta henkilökohtaisesta diibadaabasta), sillä blogini tulee pitämään sisällään lähinnä ajatuksia ja teorioita siitä, miten näen, koen ja tunnen sen maailman suhteen, jossa elän. Olennaisuuksia saattaa olla esimerkiksi vakaa yksinäinen ja tasiasesti sinkkuna etenevä parisuhdetilanteeni ja se ikä vaihe, jota elän – nuoruuden ja aikuisuuden välimaasto. Saatan vaikuttaa tekstini perusteella siltä, että tiedän kaikesta kaiken – sillä olenhan nyt niin aikuinen, mutta koen mielipiteideni olevan vahvoja ja vankkoja vain juuri niin kauan, kunnes koen kuulemani perusteet kyllin vahvoina muovamaan näitä skeemoja, joita tänne jakelen.

En usko, että suuret mahtipontiset ja eeppiset esittelyt ovat tarpeen. Kunhan ymmärrätte, että asiat joita tänne kirjoitan ovat minun omia ja henkilökohtaisia mielipiteitäni ja kokemuksiani. Ei millään tavoin yleisesti päteviä ja oikeita normeja. Blogissani ei todennäköisesti tule olemaan minkään laista järjestystä tai logiikkaa, ei kaavaa eikä välttämättä järkeäkään aina – vain satunnaisia ajatuksen juoksuja, jotka tahdon pohtivasti ja kenties melkein esseististi jakaa muulle maailmalle. 

Kehotan myös jakamaan omia mielipiteitänne/kokemuksianne/aatteitanne, sillä haluan ehdottomsti laajentaa ajatusmaailmaani ja ymmärrystäni. Älkää siis peljätkö vaan ollessanne erimieltä antakaa tulla sata lasissa päin kommentti kenttää !!! (mieluiten perustein, koska koen vahvat mielipiteet ja väittämät ilman kelpo argumentteja ja perusteluja erittäin hyvin ärsyttävinä XD)

Toivottavasti avarran näkemyksiänne, vahvistan mielipiteitänne ja kuulostan edes osittain fiksulta ihmiseltä.. Let’s see what it’s gonna be!

Suhteet Oma elämä