Kaamos masennus
Mulla on kaamosmasennus. Depressio-lääkityksenä toimii Pirkan suklaamurot ja netflixin Modern Family. En ole oma itteni ollenkaan tai sitten yksin asuminen tuo esille itselleni täysin uusia puolia minusta. Olen myös ymmärtänyt hiljattain sen aikuiselämän oikean ajatuksen sinkkuudesta, se on aika perseestä. Ennen oli jees olla sinkku: äiti teki ruokaa, kavereiden kanssa hauskan pitoa ilman taloudellista vastuuta. Enää en jaksa syödä, koska kokkaaminen on tylsää. Ei ole rahaa pitää hauskaa, haluaisin spoonailla peiton alla.
Kaamosmasennukseni piirteisiin kuuluu kotona nyhjöttäminen. Ennen olin aina menossa, oli pakko tehdä jotain, mitä vaan, mikä saattoi olla hauskaa. Nyt en todellakaan jaksa nautiskella alkoholia, hillua kaupungilla tai valvoa myöhään, jollei ole jotain super erikoista. Olin aina menossa jonnekkin ja mukana kaikessa, koska pelkäsin missaavani jotain ikimuistoista ja hauskaa jos jäisin kotiin. Nyt ei jaksa kiinnostaa, en missaa mitään paitsi korkeintaan pari jaksoa Modernia Perhettä, jos olen myöhään ulkona.
Kuuntelen surullista musiikkia ja ahdistun töistä ja koulusta. Tuntuu, että päiväni pyörivät bussissa, koulunpenkillä ja kassan takana – jokainen päivä on liian samanlainen edellisen kanssa. Tätäkö se arki sitten oikeasti on? Iltaisin syön suklaamuroja, käyn suihkussa ja valmistaudun seuraavaan koulu/työpäivään. Katson niin monta jaksoa kuin kerkeän, ennen kuin on liian vähän aikaa nukkua.
Ei miehiä missään. Ei ketään, jota ehkä oikeasti kiinnostaisi. Sama naama joka sivulla, tuoden huonon mielen, kun massenukseni kourissa tajuan, ettei homma tule ikinä etenemään yhtään mihinkään. Kaikki on tosi harmaata jotenkin. En osaa kuvailla, mutta ei ole voimia oikeen mihinkään ponnisteluihin. Mun ystävä järjesti mulle sokkotreffit, jotka on ensi perjantaina. En tiedä kenen kanssa, mutta ei jaksa nekään oikeen hetkauttaa. Olen menossa, mutta ei jännitä. En jaksa miettiä mitä laitan päälle tai mistä puhun. Ihan sama mitä tehdään. Mulla on teoria tähän innostuksen puutteeseen treffien suhteen: vaikka en tiedä kuka siellä on vastassa, tiedän jonkun, kuka ei ole – ja se harmittaa.
