Kipua kipua

Kipu on outo ilmiö. Fyysistä, henkistä, niin kovaa henkistä, että se muuttuu myös fyysiseksi.

Nyt aamuyön viimeisessä bussissa mua sattuu niin paljon, että olo on turta. Harmittaa, vituttaa, sattuu ja masentaa. Mutta ei itketä. Ei tunnu edes hirveästi mitään näistä tuntemuksista. Olen tyhjä. Olen lopussa ja olen valmis. En tiedä mitä voisin tehdä, itkeminen ei auta, eikä ole mitään mistä haluaisin jollekkin puhua.

Tanssilattian keskellä Tavastialla oli helpompi peittää kipu, särkyminen ja viha hymyyn ja outoihin tanssin kaltaisiin liikehdintöihin. Nyt yksin bussissa voin rauhassa olla pilalla.  Ei tarvitse pilottella keneltäkään, mitään. Ei nyt, mutta huomenna taas näytän hampaani pinnistellyn teennäisen hymyn muodossa. 

Jos kerron, itkettää. Jos kerron, hävettää. Jos paljastan, olen avoin uusille kivuile. Käperryn siis kotona peittooni, siihen untuvaiseen, sekä siihen tunteettomaan turtaan peittoon, jonka mukaan mikään ei ole niin tosi huonosti.

Oikeastaan kaikki on aika tosi päin vittua.

 

 

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *