Kaikessa tuntuu oleavan nykyään sääntöjä. Tai ehkä niitä on ollu aina, mut oon nyt vasta käsittäny et ne tosiaan on ihan oikeita ja olemassa olevia sääntöjä, kirjottamattomia sellasia, ikään ku normeja. Yleisiä malleja, jotka määrittelee meidän käyttäytymistä. Ja nyt puhun pää asiassa suhdekoukeroihin ja ihmisten väliseen kanssakäymiseen liittyvistä säännöistä, jotka mua enimmäkseen ärsyttää mut joita jollain ihmeen tavalla ymmärrän ja huomaan välillä toivovani, että muut noudattais niitä – vaikka välillä en mitenkään haluais itse niiden mukaan toimia.

1. Viestittelyyn liittyvät säännöt. Nää raivostuttaa mua suoraan sanottuna ihan helvetisti. Miks ihan random juttelluun pitää olla olemassa sääntöjä? Ja joo, niitä todellakin on, ei ehkä suoranaisesti sääntöjä, mutta toiminta malleja joiden mukaan odotamme muiden toimiva. Hyvä esimerkki: Jos se laitto viimeks ekan viestin – mun on laitettava nyt. MIKSI? Miksei voi vaan laittaa viestiä jos tuntuu siltä, että on asiaa/tylsää/haluais jutella. Se laittaa kumpi halajaa tai kummasta nyt ensimmäiseks sattuu tuntumaan siltä. Toisaalta, ymmärrän ja tietyllä tavalla odotan muiden noudattavan tota ”normia”, koska siten saan ikään kuin varmuuden, että se toinenkin haluaa jutella mulle, enkä vaan yksin spämmää sitä mun paskilla läpillä ja filosofisilla pohdinnoilla. Mut mua ärsyttää, jopa se, että ite elän tän mallin alla vaikka ymmärän sen, ois niin paljon helpompaa ja stressittömämpää elää ilman näitä ”estoja”.

2. Ei voi sanoa rakastavansa toista, ennen kun on vakavassa suhteessa kyseisen henkilön kanssa. Joo makes sense, koska rakkaus on helvetin iso tunne ja sana – ainakin mun suuhun. Ja ite ainakin koen sen, jotenkin liian aikaseks sanoa tunnetta rakkaudeksi, jos ei oo eläny toisen kanssa niin, että tuntee sen ihmisen kaikkine vikoineen ja vammoineen. Kuitenkin ihmisellä on oikeus tunteisiinsa, ja esimerkkinä jos nyt sanoisin rakastavani jotain poikaa, niin voihan se olla, että oikeesti tykkään siitä niin paljon, että ”tykkääminen/ihastuminen” kuulostaa liian pieneltä sen tunteen kuvaamiseen. Ja tunteet on hetkellisiä, ne on mitä on just siinä hetkessä, ja jos just nyt tuntuu, että rakastaa – niin kuka sitä kieltämään? Rakkauden tunnustus voi tarkoittaa muutakin kun sitä, että rakastaa sitä ihmistä koko sen olemuksen puolesta – voi rakastaa toisen hymyä, naurua, puhetapaa, vitsejä tai koko ihmisen yleistä läsnäoloa, eli seuraa. Mä ainakin koen rakastavani joidenkin ihmisten seuraa, enkö siis rakasta myös heitä? Määritelkää mulle eka rakkaus, ennenkun kiellätte mua tunnustamasta rakkauttani.

3.Sääntöjä, jotka liittyy deittailuun. Näitä on ihan liikaa. Sänkyyn vasta kolmansilla treffeillä. Ei saa vaikuttaa viestittelyssä liian innokkaalta. Treffien jälkeen pitää odottaa kolme päivää ennen seuraavaa viestiä/soittoa. Kaikki periaattessa liittyy siihen, ettei tunteita saa näyttää, eikä olla liian innokas. Pitää olla vaikeasti tavoteltava ja cool. Eikö kukaan voi kiinnostua musta, jos näytän, että olen kiinnostunut? Olen itse niin intopinkeenä aina hyvistä treffeistä tai kivasta juttuseurasta, etten yksinkertasesti malta olla näyttämättä kiinnostustani – laitan siis viestiä ja tykkään jatkuvasti kiinnostuksen kohteeni uusista kuvista instagramissa ja hakeudun samoihin paikkoihin hänen kanssaan. Tunteiden viemää! Olenko aitouteni ja liiallisen innokkuuteni takia edelleen vapaalla jalalla? Eikö kiinnostus herätä kiinnostusta? Ehkä ei, mikä on kyllä ihan perseestä. Mä en ainakaan voi ittelleni mitään, enkä halua pelailla mitään suhde pelejä näiden sääntöjen varjossa niin, että kikkailen itseni toisten sydämiin. Onko väärin olettaa, että joku voisi kiinnostua minusta juuri sellaisena innokkaana ihastujana kuin olen?

Fuck.