Yksikkö.

Olen viime viikkoina kokenut valtavaa yksinäisyyttä. Sellaista abstraktia. En koe kuitenkaan konkreettisesti todellakaan olevani aidosti yksinäinen. Minulla on perhe lähellä, paljon ystäviä ja moikattavia puolituttuja. Aika ei edes riitä kaikille niille, joita haluasin mahduttaa aktiiviseen sosiaaliseen verkostooni. 

Kuitenkin, olen yksikkö. 

 

Satojen parisuhteiden keskellä hapuileva yksilö. Perhejuhlissa olen se ”sinkku”. Ystävieni seurassa olen se, jolle järkätään treffejä ja jolle metsästetään miestä baarista. Puolensa siinäkin, mutta näen toisten parisuhteissa, heidän elämäntilanteessaan enemmän kuin omassani.

Ystäväni sanoi tänään: ”Haluan haluta naimisiin”. Hän selitti haluavansa olla tilanteessa, jossa hän on jonkun kanssa, jonka kanssa konkreettisesti haluaa naimisiin. Hän ei sitä ennen voi aidosti haluta naimisiin.

Tarkoittaako tämä, että koska haluan parisuhteeseen, minulla on joku kenen kanssa sitä haluan. Toivon, että ei. Sillä viimeiset pari kuukautta olen itselleni ja ihmisille ympärilläni vakuuttanut sitä, että ihminen josta ajatuksissani hain parisuhdetta (tai jotain sen suuntaista), ei voisi koskaan konkreettisesti enää olla mielestäni kumppanini. Olen sanonut, ettei se koskaan toimisi, enkä enää nää häntä sillä tavalla. En enää usko siihen, että voisimme olla pari ja että en enää ajattele hänestä muuta, kuin sitä samaa kuin muista ystävistäni.

Hänen omat sanansa toivat hänet tajunnassani takaisin lähtöruutuun. Jos haluan, onko se haluttavissa. Onko minulla jo joku ihminen, jonka haluan, jos tunnen haluavanin jonkun.

 

”Now all my feelings and my drinks are a mix”

 

En tiedä mitä tunnen, luulin niin pitkään tietäväni. En tiedä mitä tai kenet haluan, mutta haluan haluta. Ja luulen jo haluavani. Mihin se minut sitten jättää, sitä en tiedä.

voi vittu.

 

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *