Lounas viisaan ystävän kanssa ja vibat nimeltä intuitio
Nam nam. Kasvisravintolan ruoka oli hyvää, vaan seura sitäkin parempaa. Ja viisaampaa. Pohdimme tilannettani työttömänä, ja työnhausta keskustellessamme me pääsimme mielenkiintoiseen aiheeseen: intuitioon. Olemme varmasti jokainen tehneet huonoja valintoja elämämme aikana. Yleensä kuitenkin ennen valintaa on jossain vaiheessa tullut fiilis, jota ei voi tarkemmin selittää. Nämä vibat saivat meidän keskustelussa nimen intuitio.
Jätin eilen hakemuksen työpaikkaan, jota en varmaan oikeasti edes halua. Syy, miksi hain on yksinkertainen: pääasiallisesti toimettomana tilanne ahdistaa, yhteiskunta tuntuu huokuvan painostusta tehdä edes jotain. Onnekseni minulla tuskin on vaaraa saada tuo hakemani työpaikka, mutta jotenkin harmittaa heidänkin aikansa vieminen. Nainen, jolle soitin ennen hakemukseni jättämistä oli kovin ystävällinen, ja minulle tuli tarve yrittää kovasti. Näin suuresti vaivaa työhakemukseni eteen ja samalla viilasin myös CV:täni hienommaksi. Jos asiaa tarkastelee esimerkiksi äitini silmin, voi huomata vain hyviä asioita: kyseessä olisi joustava osa-aikatyö, suhteellisen hyvällä palkalla. Voisin siis esimerkiksi tehdä oheen tarjottuja sijaisuuksia niin halutessani. Työ olisi jopa toistaiseksi voimassa -sopimuksella. Työssä pääsisin käyttämään sellaisia ominaisuuksia, joista on hyötyä myöhemmin ja tekemään työtehtäviä, joista pidän. Olen tehnyt aikaisemmin vastaavaa työtä, mutta vain lyhyen kevään verran ennen yliopisto-opintojani. Mutta joku mättää.
Tuli vain olo, että työpaikan vastaanottaminen olisi virhe. Koska soitin työpaikkaan ennen hakemukseni jättämistä, tuli heti paikalla jotenkin läheisempi suhde ko. firmaan, ja pelottavalla tavalla olo siitä, että he tosiaan aikovat harkita minua vakavasti. Etenkin, kun menin kirjoittamaan hakemuksen loppuun säälittävän, kaunopuheisen vetoomuksen nuorten vastavalmistuneiden huomioimisesta työnhaussa… Noh, kuulen työpaikasta onneksi jo pian, sillä lupasivat ilmoitella ensi viikon alussa kaikille hakeneille. Tämä kertoo siitä, että heille ei varmastikaan suurella voluumilla ole niitä hakemuksia tullut (= parantaa mahdollisuuksiani entistä enemmän).
Olen tehnyt aikaisemminkin pahoista viboista huolimatta ratkaisuja, jotka toden totta ovat myöhemmin osoittautuneet huonoiksi. Tällainen oli esimerkiksi eräs asuntoni. Olin muuttamassa pois kämppisasunnosta, ja sain edullisen asunnon alueelta, joka on mukavan ja rauhallisen puutaloalueen vieressä. Kerrostalo, jossa asunto oli, oli hyvin rauhallinen ja minulla oli ensimmäistä (ja toistaiseksi ainoaa!) kertaa parveke ihanalla mäntymetsänäkymällä. Palvelut lähellä, keskustaankin vain pari kilometriä. Asunto oli jopa osin kalustettu edesmenneen asukkaan tavaroilla, joten säästyin isoilta hankinnoilta köyhänä opiskelijana. En kuitenkaan vain viihtynyt. Näin asunnossa yöpyessäni usein painajaisia, pelkäsin siellä ja viimein minun oli irtisanottava asunto ½ vuoden asumisen jälkeen ja tuotettava pettymys vuokranantajalle, joka oli nimenomaan toivonut pitkäaikaista vuokralaista. Tällaisia ratkaisuja on muitakin, ja yleensä ne ovat syntyneet pakkoratkaisuina, tilanteen puristamina tuotoksina.
Vaan kuinka sitä oppisi luottamaan siihen, että appiukkoni sanoin elämä kantaa? Jos haaveilen saavuttavani hyvän, itseä tyydyttävän elämän, siihen tuskin kuuluu osaksi työ jota inhoan. Siihen tuskin kuuluu muutkaan ratkaisut, joita teen pahoista viboista huolimatta. Siihen taitaa kuulua vain ne asiat, joista nautin ja joista en aina ehkä niin nauti, mutta joista vähintään 100% varmuudella voin olla ylpeä ja taata niiden hyödyllisyyden myöhemmin. Ainakaan siihen ei kuulu pelottavat mummoasunnot mäntymetsässä eikä pakkoratkaisut.
Onko muilla kokemuksia vahvoista intuitiivista tuntemuksista?