Melkein unohtunut pääsiäinen

Pääsiäinen meinasi tässä taloudessa unohtua: vasta eilisellä kauppareissulla ostimme mämmimaltaat ja foliovuoat, suklaamunat sain lahjoituksena äetmuorilta ja tänään vasta työkeikan yhteydessä sain ostettua mullat ohralle ja herneelle. Eilisiltana epätoivon iskiessä olin iskenyt jyvät ja herneet jo talouspaperien väliin, mutta homehtumisen vaara on suuri, jollei osaa optimaalista kastelua. En uskonut osaavani.
Onneksi kukkakaupassa myytiin muutakin kuin multaa: ruukkunarsissi kulki mukanani kassahihnalle. Eilinen markettireissukin oli kartoittanut kodin väritys keltaisempaan tulppaanikimpun verran, joten kevättä kuitenkin! Ja ehkä nuo tuosta sunnuntaina tai maanantaina jo jotain vihreää ulos tunkevat, ainakin toivottavasti…

Emme vietä pääsiäistä uskonnollisista syistä, vaan ihan vaan siksi, että silloin saa syödä suklaata 🙂 Tänä vuonna olimme kuitenkin päättäneet, että ostamme suklaamunat vasta alennusmyynneistä, sillä mestari viisiwee on ukkilassa pääsiäisen. Mutta kun kaupat sulkeutuvat pääsiäiseksi (perhana soikoon, KAHDEKSI päiväksi joiden välissä on normi kauppapäivä!) niin iski paniikki: Meillä ei ole mitään pääsiäisjuttua! Ei rahkakaakkua, ei munia, ei sitä tätä tuota… Ei edes pääsiäisruohoa.

Mutta nyt kun katselen tässä tuota tulppaanikimppua ja pöydällä huomista aherrusta odottelevia mämmimaltaita, alkaa pulssi tasaantua. Eihän tässä olekaan hätää. En tiedä miksi tällaiset pakkovapaat aiheuttavat usein suurta painetta suoriutua ja onnistua, vaikka toisella ajattelukerralla se on ihan pään sisällä mitä jaksaa tohottaa ja miksi. Samat jutut joka pyhä, ”ei se ole kunnon pääsiäinen/joulu/juhannus/vappu/, jos ei ole edes suklaamunia/porkkanalaatikkoa/kokkoa/simaajamunkkeja”. 
Jos muuttaisi jonnekin Lapin erämaahan niin saisi elää vaikka jokaisen pyhän viikon myöhässä, jos tuntuisi siltä että siinä menetti jotain kun ei muiden kanssa hulinoinut ja häslännyt. Eikä naapurin supi tuumaisi mitään.