Sattumanvaraiset salituttavuudet.
Tänään sain tehtyä ihan kohtalaisen salitreenin. Aiemmassa postauksessani mainitsinkin, että tänään keskityn alueelle rinta-olkapää-ojentaja. Alkulämmittelynä toimi fysioterapeutin antamat jumppaamiset, joihin aikaa menee reilu 10 minuuttia. Muuten treeni näytti tältä:
- penkkipunnerrus 4 x 12
- vipunostot sivulle 4 x 12
- pystypunnerrus 3 x 12
- vipunostot taa 4 x 12
- ranskalainen punnerrus käsipainoilla 3×12
- dippi 3×10
Ne liikkeet, joissa tein 4 sarjaa, aloitin kevyemmillä painoilla lämmitellen ja hakien tuntumaa ekan sarjan ajan. Loput kolme tein sitten ”normaalisti”. Ihan viimeisenä poljin kuntopyörää noin kymmenisen minuuttia, ja otin mukaan intervalliharjoitustakin: 1,5 min löysää rullailua, 30 sek täysiä ja sykkeet ylös (itsellä nousee sinne 150 tietämille). Tätä toistaen kolme kertaa. En osaa kertoa kummempaa syytä tälle kuin se, että eräässä nimeltämainitsemattomassa kuntoilulehdessä tällaista sykkeennostattelua suositeltiin treenin päätteeksi 🙂 Ajattelin kokeilla!
Treenatessa siellä jäyhien suomalaisten keskellä koin yllätyksen, kun vieressäni heilunut kaveri kesken sarjataukoni kysyi, kuinka treenini on tänään kulkenut. Vastasin, tottakai, ja pari lausetta vaihdoimme kunnes jatkoimme ähellystämme tahollamme. Tämä oli vain yllättävää, sillä aiemmat salikommunikoinnit ovat olleet luokkaa ”Onks sul vielä monta settii jäljellä? / Teeksä vielä tässä? / Voinks siirtää sun juomapulloa?”.
En kokenut tätä minään iskuyrityksenä, ja lyhyestä juttutuokiosta jäi hyvä mieli. Siellähän me molemmat treenaamme, ja kyräilyn sijaan voi hyvin kysyä reilusti kuulumisia vieraammaltakin. Sen sijaan, että ajattelisin ensi kerralla naapurin naureskelevan painomäärilleni tai ontuvalle tekniikalleni, voin ajatella hänenkin olevan vain vaivaantunut ja mahdollisesti pohtivan sopivaa lineä, jota heittää kanssatreenajalle. Tuskin silti itse aion vastaisuudessakaan olla yhtään rohkeampi tai avoimempi puuskutuksieni lomassa 😉
Mites te muut suhtaudutte tällaiseen yllättävään rupatteluun?