Syömään!

1. Näytät anorektikolta.

2. Olet niin laiha, että saat minut voimaan pahoin.

3. Syö hampurilainen.

4. Näytät hammastikulta.

5. Olet varmasti liian hoikka imettääksesi.

6. Syötkö koskaan mitään?

7. On varmaan hienoa olla noin hoikka.

8. Onko sinulla syömishäiriö?

9. Näyttäisit varmasti paljon paremmalta, jos saisit vähän lihaa luittesi ympärille

10. Elät liian terveellistä elämää.

11. Miten voit olla epävarma kun olet noin pieni?

12. Tarvitsetko apua?

13. Todellisella naisella on kurvikas vartalo.

14. Tietysti sinulla on kylmä, kun kehossasi ei ole rasvaa.

15. Olet kuin poika.

(Lähde: Huffington Post)

Olen kuullut ylläolevista kommenteista lähes jokaisen. Kyllä, olen hoikka. Kyllä, olen hento. Mutta en ole kuuro. Enkä tyhmä.

On kummallista, että ylipainoisten ihmisten painoa ei saa kommentoida millään lailla, mutta hoikan ulkonäköä saa, ja mitä kummallisimmin kommentein.

Minulla ei ole syömishäiriötä. En ole anorektikko, enkä bulimikko, en myöskään mitään siltä väliltä. Minä olen vain minä.

Monesti kuulee, että stressi lihottaa. En usko. Koska omalla kohdallani käy tasan päinvastoin. Mitä kovempi stressi, sitä varmemmin paino laskee.

Elämässäni on ollut kohtia, jolloin stöminen on ollut täysin ylivoimaista. Esimerkiksi reilu vuosi sitten, kun lapsi kuoli, meni pitkään, ennenkuin ruoka tuli edes mieleen. Myöhemmin olen ymmärtänyt, että syömättömyys oli minun keinoni surra. Koska millekkään suurelle romahdukselle ei ollut tilaa, käänsin suun sisäänpäin, itseäni vastaan. Syömisen ja ruuasta nauttimisen opettelu on vieläkin vähän kesken, mutta parempaan suuntaan menossa.

No mutta, takaisin asiaan.

Mikä siinä on, että laihalle saa huomautella jatkuvasti siitä, kuinka laiha hän on. Välillä jopa täysin tuntemattomat ihmiset kokevat asiakseen tulla kauhistelemaan, että ”Sustahan näkyy läpi” tai ”Voita ja kermaa vaan, kyllä se siitä” Ei se siitä. Ihan niinkuin kaikki ylipainoiset eivät laihdu, kaikki laihat eivät liho. Piste.

Joskus esimerkiksi juhlissa olen kuullut kommentteja ”En mäkään ota enempää, kun säkin syöt noin vähän” Mikset ota? Ei se, että joku syö enemmän, kuin minä, haittaa minua millään lailla. Vai onko kyse siitä, että muille tulee hoikan ihmisen seurassa vaivaantunut olo? Tarve tarkkailla ja puolustella omaa syömistään? Syökää ihan rauhassa.

Nyt alkaa kuulostaa siltä, että halveksin kaikkia, jotka pitävät syömisestä. Ei. Se ei ole totta. Pidän itsekin hyvästä ruuasta, varsinkin jonkun muun laittamasta. Ja kiireettömästä ruokailusta hyvässä seurassa. Haen sitä, että jos vaan keskityttäisiin siihen omaan lautaseen, jooko? Koska harva asia on niin ahdistavaa ja ärsyttävää, kuin se, että joku tarkkailee, kun syöt.

Olen joskus miettinyt, että tatuoin otsaani ”Autistin äiti”, koska erityiseni kanssa olen usein joutunut tilanteisiin, joihin ulkopuoliset ovat hanakasti puuttuneet ilman parempaa tietoa. Sen tatuoinnin alle voisin ottaa tekstin ”Kyllä, syön.” koska olen niin väsynyt, kyllästynyt ja ärsyyntynyt siihen, etten saa rauhassa olla sen kokoinen, kuin olen ja syödä sen verran, kuin syön.

Ei tämä mitään onnea ja auvoa ole. Vaatteet istuvat huonosti, koot loppuvat kesken, vaatteet putoavat päältä.. Ja välillä luut painavat, jos vaikka nukkuu vähän ohuemmalla patjalla. Ja palelee helposti.

Täten haluan julistaa ruokarauhan. Ihan kaikenkokoisille.