Peloista pahin

Lapsena pelkäsin sängyn alla asuvia mörköjä, ikkunaverhon raosta loistavaa katulamppua ja Pet Shop Boysin musiikkivideota It`s a sin.

Pienenä koululaisena isot, äänekkäät pojat olivat pelottavia. Isompana koululaisena pelotti, ettei olekaan samanlainen kuin muut ja että onkin samanlainen, kuin muut.

Kun olin yhdeksännellä luokalla, luokkatoverini tapettiin kotimatkallaan. Surmapaikalle näkyivät hänen kotinsa keittiön valot. Surmaaja oli seurannut ystävääni useamman päivän ja tiesi hänen aikataulunsa tarkkaan. Sen jälkeen pelotti pitkään liikkua yksin iltaisin. Ei se mukavaa ole vieläkään.

Pahin ja toistuvin painajaiseni on sellainen, jossa ajan auton järveen. Takapenkki on täynnä lapsia, emmekä pääse ulos, vaan hukumme kaikki.

Sisareni sai lapsen puolisen vuotta sitten (Kuvassa. Maailman söpöin vauva, tädin täysin puolueeton mielipide) Synnytys kesti ja kesti, ainakin se tuntui siltä. Ehkä aika hidastui ja minuutit tuntuivat tunneilta. Silloin pelkäsin, että siskolle tai vauvalle on tapahtunut jotakin, kaikki ei menekään hyvin.

Peloista pahimpia ovat sellaiset, joille ei voi tehdä mitään. Möröt voi häätää yövalon avulla, kaupungilla ei ole pakko hillua yksin, musiikkivideota ei tarvitse katsella.

Kun läheinen sairastuu vakavasti, olo on aika kädetön. Toiminta on keino hillitä ja poistaa pelkoa. Kun ei voi tehdä mitään, mitä silloin voi tehdä? Tunnen paljon vanhempia, joilla on vakavasti sairas lapsi. On ihailtavaa, että menettämisenpelon kanssa pystyy elämään. Silti se on läsnä, aina.

 Opiskeluaikana olimme koulutusvaelluksella Saariselällä, oli sydäntalvi pakkasta reilu kolmekymmentä ja eksyimme aivan totaalisesti. Lopulta päätimme kaivaa lumikuopan yöksi ja katsoa karttaa uudelleen aamulla. Itse tilanteessa ei pelottanut, sitä vain toimi, pelko tuli vasta seuraavana päivänä, kun olimme taas kartalla ja matkalla oikeaan suuntaan. Töissä olen muutaman kerran ollut mukana elvytystilanteessa, ne eivät ole perustyötämme, joten tilanteet ovat aina yllättäviä, silti toimintatapa tulee jostakin selkäytimen uumenista. Ensin toimii ja vasta jälkeenpäin miettii, mitä tuli tehtyä.

Pelko voi toimia myös käynnistävänä voimana, moottorina ja polttoaineena. Kun tekee jotakin, mikä pelottaa, on jälkeenpäin aivan loistava fiilis. Olen pitkään haaveillut laskuvarjohypystä, toistaiseksi en ole uskaltanut, mutta ehkä vielä jonakin päivänä.

Rakastuminen ja parisuhdekin voi pelottaa. On aika hurjaa avata itseään toiselle ihmiselle, koska täytyy uskaltaa luottaa täysin.

Minulla on edessä uusi elämänvaihe, uusi työpaikka. Se on pelottavaa, koska luulen etten enää osaa enkä muista mitään, jännittävää, niinkuin uudet asiat usein ovat ja aivan järjettömän siistiä. Niiiin kivaa.