Johtaja on työ

Muistatteko ne Sauli Niinistön kuuden vuoden takaiset vaalimainokset, jotka saivat meidän oikeakielisyyden ystävien otsat ryppyyn? Presidentti on työ. Pöyristyttävää kielivirhettä en sulata vieläkään, mutta ajatuksesta saan kyllä kiinni. Samoin kuin presidenttiys, johtajuus on työ. Johtajuus ei tarkoita röyheää titteliä tai asemaa kukkulan kuninkaana, vaan tiettyä roolia ja tehtävää, jossa toimimiseen tarvitaan tiettyä osaamista ja ammattitaitoa. Ne taidot ovat jokaisen opittavissa, aivan kuten missä tahansa duunissa tarvittavat taidot. Ja tietenkään – sama homma kuin presidentissä tai putkimiehessä – ei ole olemassa mitään absoluuttista hyvän johtajan määritelmää, vaan kyse on aina tilanteesta, tarpeista ja arvioijista.

Olen ammatiltani johtaja, enkä voisi enää kuvitellakaan tekeväni työkseni mitään muuta. Pääosin siksi, että rakastan johtamista, mutta myös siksi, että olisin asiantuntijana tai duunarina aivan paska. Huonon johtamisen sietokynnykseni on pohjalaista rantaniittyäkin matalampi. En pysty katsomaan vierestä, kun kokonaisuutta johdetaan epäammattimaisesti enkä todellakaan malta pitää suutani kiinni, jos näen paremman tavan tehdä. En kestä odottelua ja jahkailua – ettei sitä keksimääni parannusta pannakaan heti toimeen. En siedä, että ihmisten kohtelemista huonosti ja epäoikeudenmukaisesti katsotaan läpi sormien. En osaa keskittyä vain yhteen palaseen, vaan haluan nähdä ja vaikuttaa koko kakkuun. Ja jollen pääse sitä tekemään, minusta tulee pikkumainen kiukuttelija, välinpitämätön ja tuottamaton työntekijä.

Minulle itselleni, ympärilläni oleville ihmisille ja maailmalle on siis kaikin puolin fiksumpaa, että pääsen tekemään töitä johtajana.      

Olen myös nainen ja melko nuori, kolmekymppinen. Sellainen, joka ei ihan heti istu yleiseen määritelmään johtajasta – saati sitten hyvästä johtajasta. Sellainen, jonka saadessa setäkokouksessa (vihdoin) puheenvuoron muilla osallistujilla tuleekin äkillinen tarve joko syventyä sähköposteihinsa tai ryhtyä kertomaan omista lapsistaan. Sellainen, joka on nähdäkseen joutunut ja joutuu edelleen joka päivä tekemään hitosti töitä sen eteen, että pääsisi edes samalle lähtöviivalle miesjohtajien ja itseään vanhempien johtajien kanssa kanssa.

Näistä teemoista ja näkökulmista ajattelin kirjoittaa. Tarvitsen paikan, jossa pohdiskella johtamista muiden siitä kiinnostuneiden kanssa. Lisäksi haluan omalta osaltani rakentaa kuvaa johtajista ja johtajuudesta. Että mitä se käytännössä tarkoittaa, kun valta, vastuu, vapaus (ja palkka) ovat isompia kuin työpaikan muilla tyypeillä. (Plus maailmassa on liian vähän työelämään ja sen kehittämiseen liittyviä blogeja! Etenkin, kun suurin osa meistä viettää töissä vähintään kolmasosan vuorokaudestaan ja onhan se nyt hanurista, jollei siellä ole niin hauskaa ja mielekästä kuin voisi olla.)

Tervetuloa kyytiin!