Kuka on Iina?

Hei ja hyvää itsenäisyyspäivää kaikille!

Ajattelin, että näin itsenäisyyspäivänä on hyvä päivä kirjoittaa uuden blogin ensimmäisen postaus ja kertoa, kuka tätä blogia pitää. Täällä ruudun toisella puolella kirjottelee Iina, 24-vuotias nuori nainen. Asustelen Vaasassa kissan ja poikaystävän kanssa. Olen pian valmistumassa nuorisotyönohjaajaksi, ammattiin, josta olen haaveillut monta vuotta.

Vapaa-aika mulla kuluu kirjojen, elokuvien, sarjojen ja musiikin parissa. Tykkään myös viettää aikaa kavereiden kanssa. Vaasa on vielä aika tuore kotikaupunki, eikä sosiaalista elämää täällä hirveästi vielä ole, jonka takia poden välillä yksinäisyyttä ja siitä tavallaan tulikin idea tähän blogiin. Blogi tulee olemaan vähän niin kuin päiväkirja, jota kaikki voi lukea. Tulen kirjoittamaan elämästä, arjesta ja kaikesta, mitä mieleen tulee.

Blogissa tulee näkymään myös meidän kissa. <3

 

 

 

 

 

Blogin pitäminen on vielä uutta, enkä välttämättä tiedä mitä kaikkea pitää osata, että saan aikaiseksi selkeän ja kiinnostavan blogin. Kaikki palaute, vinkit ja neuvot ovat siis enemmän kuin tervetulleita. Toivottavasti viihdytte blogini parissa. :)

Puheenaiheet Oma elämä
Kommentointi suljettu väliaikaisesti.