Voimaantuminen
Blogi on ollut pitkään hiljainen, pää sen sijaan ei. On ollut vaikeaa pysähtyä ajatusten äärelle kunnolla. Myös rakkaan harrastuksen, joogan, pariin on ollut vaikeaa uppoutua. Joogassa joutuu kohtaamman itsensä, ja vain itsensä. Koko ajan käsittelen ajatuksiani, mutta ehkä hiukan varoen. Siten, että samalla voi tehdä vähän jotain muutakin. Kuunnella kirjaa, kävellä, leikkiä. Mitä vaan, kunhan ei pelkkiä ajatuksia.
Paljon on kuitenkin tapahtunut. Olen muuttanut. Lasten vuoroasuminen on alkanut. Tuntuu, että vähitellen aallokko on tyyntynyt kevyiksi laineiksi. Oma koti on tuonut valtavasti rauhaa, ja lasten reippaus on keventänyt omaa sydäntä. On ollut outoa olla yksin uudessa kodissa, mutta ei ahdistavaa. Kun lapset ovat isällään, huomaan työntäväni lapset hiukan sivumpaan mielestäni. Silloin ensisijainen roolini ei ole äiti, vaan nainen. Se on oudolla tavalla vapauttavaa ja helpottavaa. Kun on 11 vuotta hoitanut käytännössä kaiken lapsiin liittyvän, ja toinen on lähinnä auttanut pyydettäessä, on yllättävän (tai no ei niin kovin yllättävää) vaikeaa luottaa, että toinen oikeasti hoitaa asiat omalla vuorollaan. Siihenkin on auttanut, että vain kieltäytyy ajattelemasta lapsia niin paljoa silloin.
Suoraan sanottuna olen nauttinut yksinolosta, vaikka se oudolta on tuntunutkin. Nautin vapaudesta tehdä, mitä haluan, nähdä ystäviä, katsoa telkkaria, tehdä töitä, mitä ikinä haluan. Elän erikoisen tietoisesti tällä hetkellä. Tarkkailen itseäni lähes jatkuvasti kotona ollessani. Ja syystäkin. Tämän tästä pysähdyn milloin minkäkin tekemisen äärelle kysymään, kenen vuoksi teen sitä. Kenen vuoksi tyhjennän tiskikoneen? Kenen vuoksi huuhtelen kahvimukini? Kenen vuoksi elän? Olen joutunut opettelemaan elämään itseäni varten. Muistuttamaan, että kukaan ei enää kritisoi minua kotonani. Kukaan ei arvostele tekemisiäni tai tekemättä jättämisiäni, paitsi minä itse.
Matka itseeni ja omaksi itsekseni on vasta nyt kunnolla alkanut. Se tuntuu hirveän hyvältä. On kerta kaikkisen vapauttavaa olla sellainen kuin on. En ole saanut olla sitä pitkään aikaan. Olen joutunut mukautumaan itseni kustannuksella. Olen joutunut pienentämään ja hiljentämään itseni, jotta en näkyisi tai kuuluisi liiaksi. Olen joutunut olemaan kuin en olisikaan. Nyt vihdoin saan näkyä ja kuulua. Saan tanssia, laulaa ja juhlia. Saan nauttia, olla ja elää. Mikä suunnaton vapaus!
– Neiti Kesä