Vaikea viikko

On ollut ihan hirveä viikko. Ihan kuin se ensimmäinen viikko olisi ollut euforista alkuhuumaa, nousuhumala, ja sitten tuli valtava mahalasku, krapula. Ex-puolisoni lähtikin sitten lopulta kaikkien lasten kanssa reissuun ke-su, ja minä jäin yksin. Olemme tehneet aina jonkin verran tällasita vuorottelua, että molemmat saavat olla vähän vuorotellen yksin kotona tai missä sitten haluaakaan. Tämä tuntui silti ihan eriltä. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun olin yksin kotona eropäätöksen jälkeen. Koko tilanteen raadollisuus iski yhtäkkiä vasten kasvoja kuin märkä rätti. Itkin itkemästä päästyäni.

Järjestin nopeasti itselleni jokaiselle päivälle jotain ohjelmaa, etten joutuisi olemaan hirveästi yksin. Yhtäkkiä kaikki se yksin tekeminen, josta normaalisti nautin, onkin tuntunut kamalalimmalta ikinä. Tai ei edes kamalalta, vain mahdottomalta. En pysty lukemaan. En pysty joogaamaan. En pysty istumaan aurinkotuolissa vain omien ajatusteni kanssa. En pysty. En pysty. En pysty syömään kunnolla, en nukkumaan. Kaikki on kamalaa.

Puhuin ex-mieheni kanssa raha-asioita koskevista huolistani. Hän jatkaa edelleen mukavaa linjaansa. Minua epäilyttää. Jos ei ole ollut toiselle kiva 14 vuoteen, on epäilyttävää olla kiva erossa. Toki se voisi olla vain sitä, että tämä on oikea päätös molemmille, mutta jotain outoa tässä on. Minusta tuntuu, että hän yrittää päästä itse mahdollisimman helpolla. Minulle lapset pääasiassa ja hänelle kaikki omaisuus. Ei tietenkään ihan noin, mutta kuitenkin. Hän yrittää päästä halvemmalla kuin mihin minulla olisi oikeus, ja luottaa siihen, että jos hän vain on mukava, minä olen suostuvainen. Vielä en jaksanut ottaa yhteyttää lakimieheen, mutta aion sen tehdä. En kerta kaikkiaan pysyt luottamaan ex-puolisooni nyt. Luottamus rikkoutui jo kauan sitten suhteemme aikana, minulla ei ole mitään syytä luottaa häneen nyt, olkoon hänen aikeensa kuinka vilpittömät hyvänsä.

Tämä on kamalaa.

Ystävät ovat olleet kultaakin kalliimpia. Yritän keskittyä taas niihin hyviin asioihin. Yritän keskittyä siihen, että tilanne helpottuu, kun erosta tulee konkreettinen. Siihen keskityn. Tämä vaihe on nyt vain kestettävä.

On hullua, että niin varma kuin minä erostamme olen ollut, tämä kurja vaihe saa epäilemään itseäni. Eikä siinä ole mitään järkeä. Ehkä se on vain luontaista ihmiselle yrittää päästä irti pahasta olosta. Minä kestän tämän. Edessä on parempia aikoja. PALJON parempia aikoja. Minun täytyy nyt vain jaksaa tämä ja luottaa siihen, että parempaa on tulossa.

– Neiti Kesä