Inseminaation jälkeen
Aika on mennyt niin nopeasti. Kuukauteen on sisältynyt muutto, uusi työpaikka, iloja ja suruja.
Noin 1,5viikkoa ovulaatiosta alavatsalla oli pieniä kipuja. Vähän niinkuin kuukautiset tekisi tuloja, mutta jollain tavalla erilaisia tuntoja kuitenkin. Samaan aikaan olin taas super energinen. Tuntui että en tarvitse pitkiä yöunia vaan energiaa riittäisi vaikka muille jakaa vaikka olisinkin nukkunut lyhyet unet.
Päivät kuluivat ja kuukautisia ei näkynyt. Ne oli myöhässä. Vitsi. Voisiko oikeasti käydä niin, että kun muutetaan meidän unelmataloon, niin saadaan heti loputkin unelmat. Taloon tulisi pieni nyytti.
Raskaustestiä heti kehiin ja sinne piirtyi heikompaakin heikompi viiva. Ehkä minä näin sen paremmin kuin puolisoni, mutta siinä se oli jos hieman siristi silmiä. Seuraavana aamuna uusi testin teko, jos se vaikka olisi hieman vahvempi, niin voitaisiin jo hieman juhlia. Mutta viiva oli hävinnyt. Nyt sitä ei näkynyt vaikka miten päin katseli ja vaikka kuinka siristi silmiä. Ja niin vauvatoive taas hävisi. Tämäkään kerta ei tuottanut tulosta. Mikä helvetti tässä kropassa on vikana.
Meillä oli klinikalla enää yksi siittiöputkilo pakkasessa eli vielä yksi kerta ja sitten tulee väistämättä tauko, kun uusia siittiöitä pitää tilata ja käydä läpi miten jatketaan. Aloitin hormonituen syömisen kuukautisten 3.päivänä ja söin sitä viisi päivää. Edellisessä kierrossa ei ollut kypsynyt kuin se yksi, niin nyt ei olisi tarvetta ylimääräiselle ultralle. On siis epätodennäköistä, että nyt kehittyisi useampi kun ei ensimmäisellä kerrallakaan kehittynyt.
Olo oli pettynyt ja kovasti yritin etsiä positiivisia puolia siitä, ettei inseminaatio onnistunut. Voin rauhassa olla uudessa työpaikassa ja oppia siellä asiat. Voidaan rauhassa asettua taloksi uuteen taloon ja nauttia kahdestaan olosta täällä. Vaan silti sisälläni itkin.
Nyt asennoituminen uudelleen. Uusi yritys vielä kerran. Itsensä tsemppaaminen alkaa olla aina hieman vaikeampaa kuin aikaisemmin, mutta vielä jaksaa uskoa.