Ovi metsään

Eräs pieni poika, ehkä heitä on useampikin, halusi isän autonaivaimet päiväkotipäivien ajaksi itselleen. Se oli vakuutus, turva siitä että isä tulee takaisin. Omassa avainnipussa roikkuva kakkoskodin avain edustaa minulle kaikkea sitä samaa. Voin rauhassa kulkea kaupungin katuja, joskus kiireisenäkin ja stressissä, kun laukussa kilisee vakuutus siitä että voin palata paikkaan jossa ohi ajava auto  on illan Tapahtuma. Ja jossa kotitien päästä aukeaa metsän ovi. Viime viikonloppuna löytyi uusi reitti. Polku jota en ollut ennen huomannut. Kallion päällä paistoi aurinko ja keltaoranssit lehdet muodostivat liukkaan maton jalkojen alle. Ilta alkoi hämärtyä ja polku vain jatkui. Oli käännyttävä takaisin, mutta ehkä se olikin koko retken paras asia. Että polku jää jatkumaan, odottamaan seuraavaa kertaa. Ja että minulla on sinne pääsy aina uudestaan. Avain metsän oveen.