Mihin sitä koira karvoistaan pääsisi. Oli uusi koti tai ei niin käsityöihminen minussa ei herää. Ei vaikka tahtoa olisi pystyä edes johonkin. Yritin ottaa itselleni sopivan kokoisen haasteen ja lyhentää verhot silitettävän tarra(?)nauhan avulla. SILTI seurauksena on kaksi eripituista verhoa. Ei vähän eri pituista, vaan noin kymmenen senttiä eri pituista. Itseinho täytti keinutuolin kun istuin siinä katselemassa aikaansaannostani. Sitten yritin miettiä että tämähän voisi olla sellainen rento juttu. Sellainen mihin olemme pyrkineet tällä koko kakkoskoti-ajatuksella. Että kaikesta ei tarvitse pingottaa. Että asiat saavat joskus olla vähän sinne päin. Istuin pitkään, ja yritin hvyäksyä eri pituisia verhoja. Mutta sen enempää käsityöihminen kuin rento ihminenkään minussa ei herännyt. Ärsytti aina vaan. En tiedä mitä teen verhoille. Siellä ne roikkuvat ja odottavat että minussa kasvaa uusia alkuja, ompeluun tai huolettomuuteen taipuvaisia.