II

Rinneradio. 

Olen viime viikkoina kuunnellut melkein pelkästään Rinneradiota. Niin paljon, että tulen varmaan pian aivan sekapäiseksi. 

StaRRk on vaan niin hyvä. Ja muutkin levyt. Tosin ei niin hyviä kuin se. 

Kohtaamiseni Rinneradioon liittyen tässä kronologisessa järjestyksessä, ei paremmuusjärjestyksessä. 

1) Lukioikäisenä raahasin musiikkikirjastosta kotiin aina ihan hulluna levyjä. Niiden joukossa sattui jonakin talvena olemaan myös Rinneradio 20. Tuon levyn biisit päätyivät myös mp3-soittimeeni, ja huomasin fiilisteleväni niitä eräänä iltana istuessani bussissa matkalla Oulusta Raaheen. Tuli eteenpäin pääsemisen tunne. Valot kiitivät jossain bussin ulkopuolella, ja samalla tasainen, hypnoottinen rytmi ja rituaalinomaiset bassoklarinettimelodiat pitivät otteessaan. Huh. Tämän jälkeen Rinneradio unohtui kakkosvitosten harjoittelun, henkisessä itsesäälissä kieriskelyn ja ylipäätään kaiken sekavan pyöriskelyn alle. Onneksi se tuli takaisin. 

2) Tänä kesänä päädyin ilmaiseksi kirjoitustöiden kautta H2Ö-festivaaleille Turun Ruissaloon. Kelailin festivaaliaikataulua tuijottaessa, että perjantain myöhäisiltaan merkitty Rinneradion keikka oli varmaan aika tärkeä tulevan tekstini kannalta. Ja olihan se nyt siistiä. Nähdä se. En edes muistanut, millaista musiikkia se suunnilleen oli. Jazzia ehkä? Mutta sellaista tasaista? On siinä kai puhaltimia? Äh, en muista. Pitänee katsoa. 

Vanha veneenveistämö oli täynnä väkeä, ja kiipesin hyvällä näköalapaikalle seisomaan penkin päälle nähdäkseni tanssivien ihmisten joukon yli. Hörpin samalla mukakeskittyneesti pahvimukista kahvia, että jaksaisin hereillä vielä muutaman tunnin. Ei, ei tää varmaan ole jazzia. Mutta olihan tämä hyvä. Teki mieli vaan heilua ja seurata Tapani Rinteen bassoklarinetistaan soittamia melodioita, kuinka ne olivat puhallusvoimassaan kokonaisia, räjäyttivät koko soittimen ja soittajansa taustan elektronista äänimaisemaa ja kahden perkussiosoittajan intensiivisiä rytmisiä kankaita vasten. Ihmiset jorasivat ja heiluttivat käsiä ja minä katsoin. Yöllä kävelin muutaman kilometrin katsellen yötaivaalle ja jaloissa oli aika monta rakkoa huonoista sandaaleista, jotka olin korjannut vyöllä että pysyisivät edes jalassa. 

3) Päädyin Korjaamon Stage-festivaalin yhteydessä katsomaan kokeellisen teatteriryhmän Kuriton Companyn näytelmää Algernon Korjaamolle. Näytelmä oli monologi, jossa yksi näyttelijä esitti kaikki puheroolit. Olin sattumalta nähnyt Tapani Rinteen nimen esityksen tekijätiedoissa. 

On siistiä, kun soittimeen voi vaan puhaltaa niin, että ääni kuulostaa paksun samealta, mutta metalliselta. Että sen ei ole tarkoituskaan kuulostaa minkään soittoideaalin mukaiselta. Se, kun sitä voi käyttää aidosti jossain musiikissa ja se toimii. Näytelmä itsessään kertoi Algernon-hiirestä, joka asuu koe-eläinlaboratoriossa ja jolle tehdään aivotutkimuksia. Laboratoriossa siivoava oppimishäiriöinen Charlie pitää hiirtä ystävänään. Laboratoriotutkimuksen johtaja haluaa teettää kokeilemansa aivosolujen määrää lisäävän leikkauksen ensimmäisenä ihmisenä Charlieen. Tämän jälkeen Charliesta alkaakin kehittyä kovaa vauhtia maailman älykkäin olento. Teoksessa oli näyttelijän puheen lisäksi liikkuvia visuaaleja ja lauluja sekä instrumentaalimusiikkia. Tapani Rinteen ja muun työryhmän tekemät sävellykset veivät mukanaan jotenkin huolettomasti koottuun, mutta toisaalta tarkasti mietittyyn äänimaisemaan. 

 

Nämä kolme tilannetta ovat johtaneet siihen, että kuuntelen vaan Rinneradiota. Ei tosin varmaan kauankaan, kun kuuntelen jo taas jotain muuta tai olen väsynyt enkä kuuntele mitään. Tai kuuntelen vaan mieluummin jotain, mitä on pakko tai mitä kuunnellessa saa sen jonkin tietyn tunteen, mikä aiheutuu Spotifyn suosituimpien kappaleiden listan kuuntelusta. Se on paikoin hyvä tunne, johon jää koukkuun. Mutta en silti pidä siitä fiiliksestä jollakin tasolla. 

Tänään kävin kävelyllä ja istuin penkillä pitkään enkä nähnyt siellä toisella laidalla ketään. Ja kirjoitin kuusi sivua tekstiä suomalaisen kupletin historiasta. Ja soitin aiemmin vihaamiani, nyt ihan melko hyvin hyväksymiäni alt-asteikoita enkä välittänyt erityisemmin ihmisistä, joita tänään näin, ja jotka aiemmin olivat aiheuttaneet minulle suurta epämukavuuden tunnetta.